Etsi

Emergency banner

Koronakriisi vain lisää koulutustarvetta yrityksissä  

Noin puolet yrityksistä ja työyhteisöistä ei tiedä, miten monipuolisia kumppaneita ammatillisen koulutuksen järjestäjät ovat. Tämä tuli esiin Suomen Yrittäjien Yrittäjägallupissa reilu vuosi sitten. Jokainen koulutuksen järjestäjä tekee palveluitaan tunnetuksi paikallisesti, mutta tarvitaan myös valtakunnallista viestintää yrityksille ja työyhteisöille yhteistyön monista mahdollisuuksista.

Kun koronakriisi muutti arkemme, tarvitaan entistä enemmän palveluita työelämälle. Erityisesti yrittäjän omaa ja henkilöstön osaamista pitää voida nyt kehittää nopeasti. Uudistunut ammatillinen koulutus tarjoaa erityisesti mikroyritysten yrittäjille mahdollisuuksia ottaa opiskelija koulutussopimuksella tai oppisopimuksella. Työpaikalla tapahtuva oppiminen on merkittävä vaihtoehto sekä nykyisten osaajien kehittämisessä että uusien henkilöiden rekrytoinnissa.

Opetus- ja kulttuuriministeriö ohjeistaa, että koulutusta työpaikalla tai muualla oppilaitoksen ulkopuolella suositellaan jatkettavaksi, jos se on mahdollista työpaikalle ja sekä työnantaja että koulutuksen järjestäjä arvioivat, että ympäristö on opiskelijalle turvallinen. Jos riski saada koronatartunta työpaikalla on suuri, on suositeltavaa, että koulutusta työpaikalla jatketaan vasta sitten, kun riski on ohi.

Jos kyseessä on terveydenhoitoala, pitää huomioida, että opiskelijoita saatetaan tarvita töihin, jos terveydenhoitoon tarvitaan lisää työntekijöitä epidemian pitkittyessä. 

Yrittäjä, tiesitkö, että voit kouluttautua myös itse?

Yrittäjien omalla osaamisella on tutkitusti vaikutusta yrittäjien hyvinvointiin. Yrittäjät eivät kuitenkaan usein tiedä, mistä ja millaisia koulutuksia on mahdollista hankkia, eivätkä aina edes sitä, millaista osaamista he tarvitsisivat. Osaamistarpeet vaihtelevat yrityksen elinkaaren, toimialan ja koon mukaan. Osaamisen kehittämisen merkitys korostuu yritystä perustettaessa, yrityksen kasvaessa tai kansainvälistyessä, muissa muutostilanteissa ja myös yritystä lopetettaessa tai omistajan vaihtuessa.

Erityisen tärkeää kouluttautuminen on yksinyrittäjille, kun yrittäjän on hallittava ainakin perusteiden tasolla toimialaosaamisen lisäksi kaikki yrittäjyyden osa-alueet markkinoinnista ja myynnistä digi- ja taloustaitoihin.

Yritysten ja oppilaitosten yhteistyö onnistuu myös etänä

Yritysten ja ammatillisten oppilaitosten yhteistyö on nyt entistä tärkeämpää.Kun kasvokkain tapahtuvia kohtaamisia on vähennetty, on löydettävä uudenlaisia tapoja olla yhteydessä. Hankkeessa etsitään uusia viestintämalleja ja -innovaatioita.

Meneillään on myös ammatillisille oppilaitoksille suunnattu viestintäkilpailu yhteistyössä Skills Finland ry:n kanssa. Ammatillisten oppilaitosten viestintäkilpailu järjestetään verkossa.

Yrittäjillä vuoden hanke tiedon lisäämiseen

Lisätietoa yrittäjille on luvassa: Opetushallitus myönsi Suomen Yrittäjille valtionavustuksen Ammatillisen koulutuksen palvelut työelämän ja yrittäjän osaamisen kehittäjänä -viestintähankkeen toteuttamiseen vuoden 2020 aikana. Hanke käynnistyi vuoden alussa, eivätkä oppilaitosten tämänhetkiset toiminnan rajoitukset estä hankkeen etenemistä.

Tarve yritysyhteistyön ja viestinnän kehittämiselle on nyt jopa normaalioloja suurempi. Muutostilanteessa tarvitaan uudenlaisia tapoja viestiä – tarvitaan myös uusia palveluita.Hanke lisää yrittäjien tietoa ammatillisen koulutuksen työelämään suunnatuista palveluista.

Hankkeen verkostokumppaneita ovat Suomen Yrittäjien aluejärjestöt, paikallisyhdistykset ja toimialajärjestöt sekä Suomen Yrittäjäopisto. Hankkeessa tehdään tiivistä yhteistyötä myös muiden oppilaitosten kanssa.

Lisätietoja viestintähankkeen sivuilta sekä koulutusasioiden asiantuntija Marja Vartiaiselta, p. 044 985 5005, ja projektikoordinaattori Anne Öhmanilta, p. 050 356 6024,   

Suomen Yrittäjien toimihenkilöt ja luottamushenkilöt kirjoittavat ajankohtaisista yrittäjyyteen ja järjestötoimintaan liittyvistä asioista.

Marja Vartiainen

Marja Vartiainen on Suomen Yrittäjien koulutusasioiden asiantuntija. Hänen tehtäviinsä kuuluu vastata osaltaan Suomen Yrittäjien koulutus- ja osaamispoliittisesta linjasta sekä auttaa jäsenyrityksiä osaamiseen ja koulutukseen liittyvissä kysymyksissä.