Etsi

Miten hyödynnät hiljaisen heinäkuun?

Heinäkuussa työpaikoilla on kahdenlaista väkeä: kesäkuussa lomansa jo pitäneet tulevat töihin ja osa on vasta lähdössä kesälaitumille. Lomaa on sekä edessä että takana, millä on vaikutusta töiden järjestelyyn ja myös työmotivaatioon.

Paluu lomalta voi olla hieman ankea, jos edessä on pitkä taival ennen seuraavaa vapaata. Hienot kesäsäät eivät välttämättä tässä auta. Eivätkä ne lomailevien kollegoiden somepäivitykset terasseilta ole myöskään omiaan kasvattamaan työmotivaatiota! Aikaisin lomalta palaavilla on kuitenkin se etu, että he ehtivät toipua lomalta paluustaan ja päästä työrytmiin kiinni. Sen sijaan elokuun lopulla työhön palaavat kollegat vasta opettelevat uudestaan arkea, kun suurin osa Suomea on jo täydessä vauhdissa.

Jos siis olet pitämässä toimistoa pystyssä heinäkuussa ja katseesi ajautuu herkästi ulkona loistavaan sinitaivaaseen, älä lannistu! Heinäkuu on mainiota aikaa siivota työpöytää ja omaa pääkoppaa — sekä teroittaa aivot syksyn haasteisiin.

Näillä viidellä vinkillä voit hyödyntää hiljaisen heinäkuun:

  1. Ota varaslähtö syksyyn! Voit tehdä liudan asioita etukäteen. Ajatustyöhön, suunnitteluun, kalenteroimiseen sekä sähköpostilaatikon ja kaappien siivoamiseen on heinäkuussa enemmän aikaa. Kesän valoisina päivinä todennäköisesti myös luovuus kukkii paremmin.
     
  2. Nauti kesästä. Oli sitten lomaa edessä tai takana, on heinäkuu ainutlaatuista aikaa olla töissä. Onhan se varmasti vuoden ainoa kuukausi, jolloin puhelu- ja sähköpostitulva vähenee (useimmiten) radikaalisti. Hyvällä säällä ja työtehtävien niin salliessa kannattaa lounastaa terassilla ja myös lähteä normaaliin aikaan töistä. Työelämä on nykyisin hyvin hektistä ja nopeatempoista. Miksi et hyvällä omallatunnolla nauttisi myös niistä hiljaisemmista hetkistä?
     
  3. Lue ja hanki tietoa. Hiljaisempina työpäivinä on enemmän aikaa lukea kaikki ne ”hyvä tietää” -artikkelit, joita olet jemmannut pitkin vuotta parempaan ajankohtaan. Tosin tässäkin kannattaa muistaa maltti ja tehdä karsintaa. Se, mikä tammikuussa on tuntunut ajankohtaiselta, voi heinäkuussa tuntua jo aikansa eläneeltä.
     
  4. Hyödynnä yhteinen työaika töissä olevan kollegan kanssa. Pidä suunnittelu- ja ideointipalaveri vaikka puiston penkillä jäätelöä syöden.
     
  5. Antaa sataa! Suomen suvi on tunnetusti arvaamaton eikä sadepäiviltä vältytä varmasti tänäkään kesänä. Sateisella säällä kannattaa siis iloita siitä, että olet töissä etkä lomalla harmittelemassa huonoa keliä.

Oikein ihanaa kesää!

 

***

» Lue lisää Yrittäjän elämän kumppanit -blogeja

 

Marjut Pukarinen

Marjut Pukarinen työskentelee Elossa työhyvinvoinnin kehittämispäällikkönä Jyväskylässä ja asuu Muuramessa, joka palkittiin tänä vuonna parhaana yrittäjäkuntana alle 10 000 asukkaan sarjassa