Etsi

Emergency banner

Koronainfo yrittäjälle: yrittajat.fi/korona

Monipaikkaisuutta kannattaa hyödyntää, jotta valtion palvelut on helpompi saavuttaa

Tulevaisuudessa monipaikkaisesti työskentelevä valtion henkilöstö voi mennä palvelemaan asiakastaan joustavammin sinne, missä asiakas (kuten yrittäjä) on.  

Valtion kannattaa edistää kunnianhimoisemmin monipaikkaista työskentelyä silloin, kun se tukee palveluiden saatavuutta koko maassa. Myös valtion työntekijöiden yhteiskäyttötilojen ja -toimistojen perustamista on edistettävä maakunnissa.  

Suomen Yrittäjät antoi lausunnon hallituksen esityksestä eduskunnalle laiksi valtion palveluiden saatavuuden ja toimintojen sijoittamisen perusteista. 

Hallituksen esitys ja tuleva valtakunnallinen sijoittumissuunnitelma tarjoavat mahdollisuuden tarkastella entistä luovemmin ja rohkeammin, miten monipaikkaisuutta voidaan hyödyntää valtion palveluiden saatavuudessa.  

Monipaikkatyön saldo koetaan kiistatta positiiviseksi: työn itsenäisyys on kasvanut, työtyytyväisyys on lisääntynyt, oman työn hallinta on kasvanut, tuottavuus on parantunut ja kiire on vähentynyt. Työmatka-aikaa säästyy keskimäärin noin 50 minuuttia vuorokaudessa. 

Nämä ovat isoja yhteiskunnallisia asioita, jotka lisäävät työhyvinvointia.  

Yrittäjien teettämien tutkimusten mukaan viidennes tekisi monipaikkatyötä vapaa-ajan asunnossa. Tämä on iso mahdollisuus niille paikkakunnille, joilla on paljon vapaa-ajan asuntoja. (Lähde: Kantar TNS Työelämägallup, tammikuu 2021.

Lupa-asiat sujuviksi 

Yrittäjät ja yritykset ovat valtion virastojen merkittävä asiakasryhmä: yrittäjillä on paljon velvoitteita, jotka pitää hoitaa viranomaisen kanssa. Yrittäjät ja yritykset eivät ole vain julkisen sektorin passiivisia kohteita, vaan myös sen aktiivisia kumppaneita ja alueen elinvoiman luojia. 

Hallinnon pitäisi toimia niin, että yrittäjä ei edes huomaa sen rajoja. Siksi Suomen Yrittäjät kannattaa yhden luukun mallia: että yrittäjä asioisi eri viranomaisten kanssa yhdeltä asiointipisteeltä eli ”luukulta”, josta voi hoitaa kaikki tiettyyn hankkeeseen tarvittavat luvat kerralla. Tätä kannattaa kuntavaaleihin valmistautuvien ehdokkaiden miettiä jo nyt, ja toteuttaa omassa kunnassa heti ensi vaalikaudella! 

Viranomaisasioinnin digitalisoituessa edistämme kysy vain kerran -periaatteetta. Siinä kertaalleen yritykseltä ja yrittäjältä kysytyt tiedot liikkuvat yrityksen tai yrittäjän niin halutessa viranomaiselta toiselle saumattomasti ja turvallisesti.  


Janika Tikkala
elinkeinopolitiikan asiantuntija
Suomen Yrittäjät

Suomen Yrittäjien toimihenkilöt ja luottamushenkilöt kirjoittavat ajankohtaisista yrittäjyyteen ja järjestötoimintaan liittyvistä asioista.

Janika Tikkala

Kirjoittaja on Suomen Yrittäjien elinkeinopoliittinen asiantuntija.