Yrittäjät eivät kaipaa tukia vaan vapautta | Yrittajat.fi

Etsi

Yrittäjät eivät kaipaa tukia vaan vapautta

Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen tutkijat Paolo Fornaro ja Mika Maliranta kirjoittavat pk-yrityksistä kovin vähättelevään sävyyn Helsingin Sanomissa (17.3.).

Erityisesti heidän hampaissaan on yrittäjävähennys, jonka hallitus on toteuttanut.

Juttu perustuu oletukseen, että pk-kenttä haluaa yritystukia ja yrittäjävähennys olisi sellainen. Kumpikin on mielestäni väärä lähtökohta.

Pk-yritykset eivät halua yritystukia. Suomen Yrittäjät on esittänyt niiden karsimista yli puolen miljardin edestä. Tukia haluavat ja saavat isot yritykset, eivät pienet.

Yrittäjävähennys ei ole mielestäni elinkeinotuki vaan tapa rakentaa eri yritysmuodoille tasavertainen verotus. Kun osakeyhtiöiden verotusta on kevennetty, muiden yhtiömuotojen suhteellinen veroasema on heikentynyt.

Yrittäjävähennys auttaa eniten kaikkein pienituloisimpia yrittäjiä, joiden määrä on kasvanut, mm. joustamattomien työmarkkinoiden vuoksi. Yksinyrittäjistä puolet ansaitsee alle 2000 euroa kuukaudessa, neljännes jopa alle 1000 euroa. Yrittäjävähennys auttaa erityisesti heitä.

Uudet työpaikat ovat syntyneet erityisesti pk-yrityksiin viime vuosina. On syytä olettaa, että näin on vastakin. Siksi on tärkeää, että pienet – nuoret ja vanhat – yritykset uskaltavat työllistää. Siihen ei tarvita tukia vaan vapautta ja tilaa.

Ilman pk-yrityksiä Suomen massatyöttömyyttä ei ikinä voiteta.

Siksi henkilöperusteisen irtisanomisen helpottaminen ja työpaikkasopimisen edistäminen olisivat erittäin tehokasta työllisyyspolitiikkaa. Ne vähentävät myös sosiaalitukien tarvetta.

Viime vuosina suomalaisten työnantajayritysten määrä on laskenut jopa 8000 kappaletta. Tämä on erittäin huolestuttava kehitys.

Parasta yritystoiminnan tukea on luoda yrittäjyydelle mahdollisimman hyvät olosuhteet. Ne eivät synny yritystuilla vaan sillä, että on hyvät ja reilut olosuhteet toimia ja kilpailla. Esimerkiksi julkinen sektori sotkee tällä hetkellä omilla yhtiöillään laajalti markkinoita, mikä syö elintilaa pk-yrityksiltä.

Ongelma on myös työmarkkinoiden toimimattomuus. Olisi suotavaa, että kilpailupolitiikka rantautuisi työmarkkinoillekin. Erityisen huonossa tilanteessa on pieni yritys, jolla on vähemmän liikkumatilaa työehtoasioissa kuin isoilla yrityksillä.

Isoja ja pieniä yrityksiä ei pidä asettaa vastakkain. Isojen kehittyminen luo työtä pieniin yrityksiin. Isot yritykset taas hyötyvät, kun pienillä on mahdollisuus menestyä ja kasvaa, koska isot ostavat yhä useammin pienien palveluita.

 

Mikael Pentikäinen
toimitusjohtaja
Suomen Yrittäjät

 

 

 

Suomen Yrittäjien toimihenkilöt ja luottamushenkilöt kirjoittavat ajankohtaisista yrittäjyyteen ja järjestötoimintaan liittyvistä asioista.

Mikael Pentikäinen

Kirjoittaja on Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja