Etsi

Emergency banner

Toivo vie kohti uutta normaalia

Pessimisti ei pety. Olen taipuvainen ajattelemaan asioita pahimpien mahdollisten skenaarioiden kautta. Siksi olen koronaviikkojen aikana ryhtynyt pitämään onnellisuuspäiväkirjaa. Eilen olin onnellinen muun muassa siitä, että pääsin työpäivän päätteeksi ystävän kanssa lenkille. Ilta-aurinko jaksoi tuoda valoa lenkkipolullemme vielä myöhäänkin? Jokaisessa päivässä on varmasti edes pieniä asioita, joista olla kiitollinen. Näihin positiivisiin hetkiin kannattaa nyt tietoisesti keskittyä.

 

Pienet positiiviset asiat nimittäin luovat toivoa, ja se on tässä tilanteessa tarpeen Suomessa, Euroopassa ja koko maailmassa. Toivo on tunne siitä, että odottaa tulevaisuudelta hyvää. Toivo on tie luottamukseen eli siihen, että uskoo asioiden menevän parhain päin ja näkee tulevaisuuden valoisana. Sitä me nyt tarvitsemme, jotta saamme talouden rattaisiin jälleen vauhtia. Toivo ja luottamus lisäävät toimintaa, ja tämä toiminta luo lisää toivoa.

 

Koronakriisin tilannekuva on viimeisten viikkojen aikana muuttunut. Ympäri maailman olemme ymmärtäneet, että tämä virus tulee olemaan pitkäaikainen ongelma. Meidän on vain pakko oppia elämään sen tosiasian kanssa, että epävarmuutta ja rajoituksia tulee olemaan pitkään. Positiivista on se, että omalla asenteella voi vaikuttaa paljon – toivoa siis on.

 

Toivoa ei oikein voi pakottaa tai liimata päälle, mutta toivon vahvistamiseen voi vaikuttaa. Toivo ja tunteet saattavat tuntua heppoisilta sanoilta, mutta ne ovat niitä asioita, jotka meitä ihmisiä liikuttavat. Talous on suurelta osin psykologiaa. Suomeksi sanottuna koronarajoituksien pelkkä purkaminen ei riitä. Lisäksi ihmisten täytyy uskaltaa lähteä liikkeelle laittamaan rahaa kiertoon.

 

Luodaan siis toivoa ja autetaan toisiamme. Yksi onnellisuuden tukipilareista on mahdollisuus toimia toisten ihmisten tai myönteisiksi kokemiensa asioiden hyväksi. Myös meidän jokaisen valinnoilla on merkitystä, sillä pientenkin hankintojen kerrannaisvaikutukset voivat olla suuret. Ohjaamalla ostoksiasi nyt itsekin pienyrittäjille olet tärkeässä roolissa, vaikka sillä ei maailmantaloutta pelastetakaan. Yrittäjien Auta pientä! -kampanja kannustaa auttamaan lähelläsi olevia pieniä ja keskisuuria yrityksiä (yrittajat.fi/autapienta). Kampanjan sivuilta löydät myös oman alueesi yritysten palveluita.

 

PS. Jos tuntuu, että oma toivo ei kanna, niin apua saamme toisiltamme. Yksin ei ole pakko pärjätä. Teimme avuksesi Yrittäjän jaksamisoppaan. Sen löydät Yrittäjien verkkosivuilta osoitteesta yrittajat.fi/oppaat

Suomen Yrittäjien toimihenkilöt ja luottamushenkilöt kirjoittavat ajankohtaisista yrittäjyyteen ja järjestötoimintaan liittyvistä asioista.

Taru Jussila

Taru Jussila on Suomen Yrittäjien viestintäjohtaja ja Sypoint Oy:n toimitusjohtaja.