Etsi

Ystävyys ja luottamus on kansainvälisen liiketoiminnan ydin

Nuoret Yrittäjät edustaa Suomea YESforEuropessa, joka on suurin nuorten yrittäjyyttä edistävä järjestö Euroopan unionin alueella. Tällä hetkellä järjestöllä on edustajia noin kolmestakymmenestä maasta, sillä järjestöön on valittu kannatusjäseniksi myös unionin ulkopuolisia maita. Viime viikolla vierailimme Yerevanissa, Armeniassa, jossa oli eurooppalaisten lisäksi mukana yrittäjiä Baltiasta, Venäjältä ja Lähi-idästä.

Vilkkaan viikon aikana opimme, kuinka maan tuore hallitus aikoo tehdä Armeniasta kansainvälisen kauppa-alueen, joka yhdistää Euroopan ja Euraasian ja toivottaa kansainväliset yrittäjät tervetulleiksi.

Armenialaisia kehuttiin erittäin vieraanvaraisiksi ja matkalla se tuli huomattua useaan otteeseen. Meitä oli vastassa usea tuore ministeri, ja terveiset tulivat aina presidentiltä asti.

Vilpittömin tervehdys tuli kuitenkin jo taksissa matkalla lentokentältä kaupunkiin. Meitä kiitettiin siitä, kun valitsimme tulla Armeniaan. Ajomatkan päätteeksi kuljettaja ei suostunut ottamaan tippiä vaan kertoi ettei ota ylimääräistä, koska olemme heidän vierainaan. Sama vilpitön vieraanvaraisuus jatkui lukuisilla illallisilla, tapaamisissa ja vierailuilla.

Viime vuoden rauhallisen vallankumouksen jälkeen maa on saanut uuden mahdollisuuden avautua kansainvälisille suhteille ja kaupalle. Tällä hetkellä Armeniasta voi myydä ilman tulleja niin Eurooppaan kuin Euraasian maihin. Tämä avaa pääsyn noin miljardin ihmisen markkinoille.

Yrittäjillä edustus kansainvälisissä G20-kokouksissa

Reissulla oli mukana nuoria yrittäjiä, joita yhdistää kiinnostus Euroopan unionin yhteisestä tulevaisuudesta sekä halu luoda kansainväliset verkostot omalle liiketoiminnalle.

YESforEurope on yrittäjävetoinen yhdistys, joka Euroopan alueella ottaa kantaa yrittäjälle ajankohtaisiin aiheisiin, kuten Euroopan alueen demografisiin haasteisiin, ylittäjien liikkuvuuteen ja digitaalisen infrastruktuurin yhtenäistämiseen. Järjestöllä on toimihenkilö Brysselissä, ja tulemme kuulluksi SME-envoy verkostossa, jonka osana pääsemme puhuttelemaan Euroopan komission edustajia. Edustamme myös Eurooppaa kansainvälisissä G20 -kokouksissa, joista seuraava järjestetään ensi keväällä Saudi-Arabiassa.

Järjestöllä ei ole sihteerin lisäksi ole palkattua henkilöstöä tai asiantuntijoita, vaan se lainaa sen jäsenjärjestöjen asiantuntijoiden osaamista. Vapaaehtoisuus ja luottamushenkilövetoinen toiminta on ollut aika mutkatonta. Verkostosta on syntynyt kansainvälinen ystäväporukka, joka auttaa toisiaan niin järjestö-, kuin henkilökohtaisessa liiketoiminnassa.

 

Yrittäjien jäsenillä mahdollisuus luoda kansainvälisiä suhteita

Ystävyys ja luottamus onkin mielestäni kansainvälisen liiketoiminnan ydin, ja YESforEurope on ollut mainio paikka tutustua, ystävystyä ja luoda kansainvälisiä suhteita.

Tapahtumia ja reissuja järjestetään vuosittain ainakin kaksi, ja Yrittäjien jäsenet ovat niille tervetulleita. Seuraava tapahtuma järjestetään marraskuussa Brysselissä. Jos tähtäät kansainvälisille markkinoille ja sinua kiinnostaa etenkin Euroopan markkinat, niin olethan yhteydessä. Kerron mielelläni lisää!


Leo Kadieff
Nuorten Yrittäjien puheenjohtaja

 

Suomen Yrittäjien toimihenkilöt ja luottamushenkilöt kirjoittavat ajankohtaisista yrittäjyyteen ja järjestötoimintaan liittyvistä asioista.

Leo Kadieff

Chair of the board of Young Entrepreneurs (Nuoret Yrittäjät) and member of the management team of the Start-up Network (Kasvuyrittäjäverkosto).