Etelä-Pohjanmaan Yritysmarkkinat - 10 vuotta, 5 periaatetta | Yrittajat.fi

Etsi

Etelä-Pohjanmaan Yritysmarkkinat - 10 vuotta, 5 periaatetta

Kymmenen vuotta sitten Kurikan yrittäjäyhdistyksessä syntyi ajatus järjestää uudenlainen tapahtuma yhdistämään yrityksen ostamisesta ja myymisestä kiinnostuneita. Paikallistaso nähtiin kuitenkin liian pieneksi onnistuneen tapahtuman toteuttamiseksi. Niinpä sain kunnian olla mukana tuoreena Ilmajoen kunnan yritysasiamiehenä suunnittelemassa ja myöhemmin järjestämässä ensimmäistä tapahtumaa yhdessä Kurikan ja Jalasjärven kollegoiden ja paikallisten yrittäjäaktiivien kanssa. Nyt ”kökkää” eli talkooperiaatteella suoritettua kokeilua on jatkunut 10 vuotta. Jokin meni siis ainakin omasta mielestämme oikein.

Suunnitteluvaiheessa linjasimme joitain periaatteita, jotka ovat kantaneet matkan varrella ehkä hieman jalostuen. Ensimmäinen periaate on luottamuksellisuus. Kannustamme joka käänteessä yrittäjiä ja yrittäjäksi aikovia ryhtymään ajoissa julkiseen kaupantekoon. Silti ensimmäinen askel on monen mielestä luontevaa ottaa luottamuksellisesti. Yrittäjä ei halua horjuttaa asiakas- ja henkilöstösuhteita sen enempää kuin yrittäjäksi aikova uranäkymiä nykyisen työnantajan palveluksessa.

Toinen periaate on mikroyritysten arvostaminen. Isot yritykset pystyvät palkkaamaan vaikka kokopäivätoimisen konsultin yrityskauppamarkkinoita haravoimaan. Miljoonatulosta tekevän yrityksen oven taakse saadaan aina ostajien jono. Sen sijaan mikroyrityksillä kauppasummat saattavat olla pieniä, ja yrittäjällä on henkilökohtainen suhde myytävään yritykseen. Tällöin yrityskaupan kustannusten tulee olla pieniä, ja paikallisyhteisön ponnistuksilla on mahdollista edistää jatkuvuutta. Osallistumiskynnyksen madaltamiseksi olemme pitäneet kiinni siitä, että Yritysmarkkinoille ei ole osallistumismaksua. Tämän mahdollistavat asiantuntijasponsorimme.

Edellä todetusta huolimatta kolmantena periaatteena emme ole kuitenkaan täyttäneet tilaisuutta tunteja kestävillä asiantuntijaluennoilla. Vain napakka asiantuntijapuheenvuoro tai vertaisnäkökulma avaa tilaisuuden, ja sitten siirrytäänkin jo asiaan eli ostajien ja myyjien esittäytymisiin ja kohtaamisiin. Maksimaalinen aika luonteviin yrittäjien ja yrittäjiksi aikovien kohtaamisiin onkin ollut ajassa säilynyt neljäs periaatteemme.

Viimeinen eli viides periaatteemme on ollut tunnettuuden lisäämiseksi tapahtuman kiertäminen järjestäjäpaikkakunnilla ja maakunnassa. Tapahtuman osallistujia on ollut vuosien varrella ympäri Suomea. Luonnollisesti osallistujien pääjoukko tulee kuitenkin reilun maakunnan kokoiselta alueelta.

Tänä vuonna Etelä-Pohjanmaan Yritysmarkkinat järjestetään 1.10. ensimmäistä kertaa alkuperäisten järjestäjäkuntien ulkopuolella, Seinäjoella. Seinäjoki onkin luonteva kumppani pitkäaikaisen yhteistyömme ja hyvien kulkuyhteyksien ansiosta. Odotettavissa on tänäkin vuonna tapahtuman kontakteista alkunsa saaneita yrityskauppoja. Maakuntakierrosta on tarkoitus jatkaa kokemusten pohjalta myöhemminkin. Meillä on kokemusta myös yhteistyöstä tapahtumakonseptin toteuttamiskonsultoinnista muissa maakunnissa. Koska näistä tilaisuuksista ei ole kilpailullisia haittoja mutta huomattavia yhteistyömahdollisuuksia, suhtaudumme muiden maakuntien kokeiluihin erittäin myönteisesti. Tervetuloa ostamaan tai myymään yritystä Etelä-Pohjanmaan Yritysmarkkinoille!

Omistajanvaihdoksia ja yrityskauppoja ja -markkinaa taustoittava blogi.

Rami Mattila
Rami Mattila

Kirjoittaja on Ilmajoen kunnan yritysasiamies.