Työpajoista vauhtia omistajanvaihdoksiin Etelä-Pohjanmaalla | Yrittajat.fi

Etsi

Työpajoista vauhtia omistajanvaihdoksiin Etelä-Pohjanmaalla

Etelä-Pohjanmaa on ollut edelläkävijä pienten yritysten omistajavaihdosten edistämisessä ja haluaa olla sitä jatkossakin. Etelä-Pohjanmaan Yrittäjien omistajanvaihdosten neuvontapalvelut ovat kaikkien alueen yrittäjien käytössä, ja Yrityspörssiä käytetään suhteessa eniten koko maassa. Maakunnallisen omistajanvaihdosfoorumin myötä kehittämispanostukset ovat olleet koordinoituja ja tehokkaita.

Keväällä 2016 käynnistyneen Pienten maaseutuyritysten omistajanvaihdoksilla kasvua ja hyvinvointia -hankkeen päätavoitteena on vahvistaa maakunnan elinvoimaisuutta. Erityisesti halutaan vertailla maatilojen ja muiden yritysten omistajanvaihdoksia ja hakea oppia puolin ja toisin.

Hankkeen myötä eri toimijoiden ymmärrys ja tieto lisääntyvät pienten maaseutuyritysten omistajanvaihdosten merkityksestä maaseudun elinvoimaisuudelle, kasvulle, innovaatioille ja hyvinvoinnille. Ensisijaisena kohderyhmänä ovat maaseudun alle 50 työntekijän yritykset. Toimenpiteisiin kuuluvat esiselvitysten tekeminen, työpajojen järjestäminen ostajille ja myyjille, omistajanvaihdosten herättelykirjeet sekä kolumnien ja blogien kirjoittaminen.

Syksyllä 2016 tekemisen pääpaino on eri puolilla maakuntaa potentiaalisille ostajille ja myyjille järjestettävissä työpajoissa. Tavoitteena on muodostaa työpajojen osallistujille kuva omistajanvaihdosprosessin vaiheista ja niiden kriittisistä menestystekijöistä sekä esitellä tarjolla olevia omistajanvaihdospalveluja. Työpajan jälkeen osallistujilla on paremmat mahdollisuudet viedä omistajanvaihdosprosessia ammattimaisesti eteenpäin yhdessä asiantuntijoiden kanssa.

Hankkeen toteuttavat yhteistyössä Seinäjoen Ammattikorkeakoulu Oy ja Etelä-Pohjanmaan Yrittäjät, ja sen rahoittaa Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 yhteistyössä Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahaston kanssa.

Omistajanvaihdoksia ja yrityskauppoja ja -markkinaa taustoittava blogi.

Juha Tall
Juha Tall

KTT, Seamk
Kirjoittaja on valittu vuoden 2015 omistajanvaihdosasiantuntijaksi.