Search

Jatkajaprofiilit suomalaisissa omistajavaihdoksissa

Lyhennelmä

Suomen 85 000 työnantajayrityksestä noin 15 000 suunnittelee tai jo toteuttaa omistajanvaihdosta. Yhteiskunnallinen keskustelu omistajanvaihdoksista keskittyi kauan olemassa olevien työpaikkojen säilyttämiseen. Viime aikoina onnistuneet omistajanvaihdokset on kuitenkin enenevässä määrin nähty myös yritysten kasvun ja uudistumisen keinona ja edellytyksenä.

Yrityksestä luopuvan yrittäjän ajatuksia ja tavoitteita on kartoitettu säännöllisesti esimerkiksi Omistajanvaihdosbarometreissa (2012, 2015, 2018), mutta jatkajien näkemykset ja kokemukset ovat jääneet vähäisemmälle tarkastelulle. Yritysten jatkajien ja heidän tavoitteidensa tunnistamisella on kuitenkin merkittäviä vaikutuksia esimerkiksi omistajavaihdoksissa tarjottavien asiantuntijapalveluiden kehittämiseen, rahoituskanavien hyödyntämiseen ja omistajavaihdoksiin liittyvän tuen tarjoamiseen. Tämän selvityksen tavoitteena onkin tunnistaa erilaisia jatkajatyyppejä sekä heidän motiivejaan, tavoitteitaan ja ominaisuuksiaan. Koska jatkajan määrittely ei ole yksiselitteistä, tarkastellaan tässä selvityksessä kaikkia omistajanvaihdoksella yritystoiminnan jatkajaksi alkavia henkilöitä ja heidän taustojaan.

Selvityksessä käytettävä tieto kerättiin sähköisellä lomakkeella kesän 2019 aikana lähettämällä kyselyn sähköistä linkkiä Omistajanvaihdosfoorumin jäsenorganisaatioiden rekisterien kautta tunnistetuille vastaajille. Linkki oli myös avoinna esimerkiksi Omistajanvaihdosfoorumin sivuilla. Vastauksia saatiin 472 kappaletta. Lomakkeen kysymyksillä luodattiin mm. vastaajien taustaan, asemaan, kokemukseen ja perhetaustaan liittyviä asioita. Näiden lisäksi lomakkeessa mitattiin vastaajien tavoitteita liittyen yritysostoon, hankittavaan yritykseen sekä omaan rooliin hankittavassa yrityksessä. Omistajanvaihdosprosessin osalta kysyttiin asiantuntija-avun hyödyntämistä yrityskaupoissa, vastaajien suunnitelmia yrityskaupan rahoittamiseksi sekä heidän henkilökohtaisia motiivejaan yritysostoon.

Keskeisimpänä tutkimustuloksena esiin nousi yritystoiminnan jatkajien kokemuspohja; jatkajat ovat kokeneita, pitkän linjan yrittäjiä. Heillä on ennestään ainakin yksi yritys sekä aiempaa kokemusta yrityskaupoista. He ovat toimineet lähinnä kotimarkkinoilla eikä kansainvälistyminen ole jatkossakaan heidän tavoitteissaan kovin korkealla. Jatkajia motivoivat klassiset yrittäjien motiivit: osaamisen hyödyntäminen, liiketoimintamahdollisuus ja itsensä toteuttaminen. Nämä henkilökohtaiset vaikuttimet ohjaavat heidän tapaansa etsiä ostokohteita ja asettaa näille tavoitteita. Myös yrityskohteen valinta noudattaa yllätyksetöntä linjaa – jatkajat hakevat kannattavaa ja kasvavaa yritystä tutulta toimialalta.

Perheyritystaustaisten vastaajien profiili erosi hämmästyttävän vähän kaikkien vastaajien profiilista. Nuorten jatkajien profiilissa keskeisin ero näyttää liittyvän tavoitteen asetannassa korostuneisiin taloudellisiin vaikuttimiin ja tietyn aseman tai työtehtävän tavoitteluun. Lisäksi nuoret vastaajat hyödynsivät selvästi muita enemmän sosiaalisia verkostoja tarvitessaan apua omistajanvaihdokseen liittyen.

Vastaajajoukkomme perusteella vaikuttaisi siltä, että suuri osa omistajanvaihdoksia suunnittelevista on jo valmiiksi yrittäjiä. Omistajanvaihdos näyttääkin olevan heille yritystoiminnan kehittämisen ja kasvattamisen keino. Tämä merkitsee myös sitä, että ainakin osin odotukset omistajanvaihdosten positiivisesta vaikutuksesta yrittäjäkentän ja yritysten uudistumiskykyyn saattavat olla harhaisia. Koska luopujat ja jatkajat muistuttavat toisiaan monessa suhteessa, yrittäjäkentän uusiutuminen ei tapahdu omistajanvaihdosprosessien kautta kovin tehokkaasti vaan pikemminkin havaittava yrittäjyystoiminta on vakiintuneen yrittäjäjoukon aikaansaannoksia. Toisaalta, suurella osalla jatkajista on jo kokemusta omistusjärjestelyistä ja yritysten omistamisesta, joten hankittu osaaminen säilyy yritysten käytössä. Jatkajien vähäinen kiinnostus kansainvälisiä toimintoja kohtaa johtanee kuitenkin siihen, että omistajanvaihdosten myötä ei ole odotettavissa suuria muutoksia suomalaisten yritysten kansainvälistymiseen.

Tutkimuksen perusteella laaditut suositukset:

Nuorten kiinnostus aloittaa yrittäjänä omistuksenvaihdoksen kautta näyttää melko vähäiseltä. Nuorille tulisikin tarjota lisää tietoa omistajanvaihdosten tarjoamista mahdollisuuksista. Erilaiset jatkajaryhmät tulisi tunnistaa aiempaa huolellisemmin. Tarjottava tuki ja asiantuntija-apu tulisi kohdentaa nykyistä tarkemmin näille tunnistetuille, potentiaalisille jatkajaryhmille. Jatkajien asettamissa tavoitteissa kannattavuustavoite nousee kasvutavoitteita tärkeämmäksi.  Omistajanvaihdoksen kokenutta yrityspopulaatiota sekä omistajanvaihdoksen tukitoimia ja rahoitusmuotoja tulisikin tarkastella erityisesti huomioiden kasvu- ja kannattavuustavoitteiden keskinäisen suhteen. Portfolio- ja sarjayrittäjien tavoista johtaa, integroida ja kasvattaa liiketoimintojansa omistajanvaihdosten kautta tarvitaan lisää tietoa.

» Jatkajaprofiilit suomalaisissa omistajavaihdoksissa -tutkimus

» Tiedote: Yritysten jatkajiksi tarvitaan lisää nuoria


Tutkimuksen tekijät:

Timo Pihkala, Tuuli Ikäheimonen, Marita Rautiainen
School of Engineering Science
LUT-Yliopisto