Search

Emergency banner

Koronainfo yrittäjälle: yrittajat.fi/korona

Bulletin

Yli 10 000 yrittäjää vastasi: kunnille kiitosta infrasta, tehottomuus mättää kuntapäätöksenteossa

 Kunnan päätöksenteon yrityslähtöisyys on yrittäjille elinkeinopolitiikassa ylivoimaisesti tärkeintä. Parhaiten kunnat suoriutuvat infrastruktuurin hoitamisesta, käy ilmi Suomen Yrittäjien teettämästä Yrittäjien kuntabarometrista. Kuntabarometrin yhteydessä palkitaan myös parhaat kunnat eri kokoluokissa. Tällä kertaa voittajiksi suoriutuivat Kärsämäki, Lieto ja Seinäjoki.

Iro Research kysyi yrittäjiltä Yrittäjien kuntabarometri -kyselyssä yrittäjien mielipiteitä yrityksen kotikunnan toiminnasta. Kysely tehtiin 16.2.–13.5. Siihen vastasi 10 404 yrittäjää eri puolilta Suomea.

Yrittäjät kokevat kyselyn tärkeäksi kanavaksi sillä vastaajien määrä kasvoi edellisestä vastaavasta kyselystä yli 4000 yrittäjällä.    

– Laaja vastaajamäärä kertoo, että yrittäjät arvostavat kuntia ja näkevät niillä suuren merkityksen yrittäjyyden edistämisessä. Siksi haluamme panostaa vahvasti kuntien ja yrittäjäjärjestön yhteistyöhön, Suomen Yrittäjien puheenjohtaja Jyrki Mäkynen sanoo.   

Tärkeintä yrittäjille olisi se, että kunnan päätökset tehtäisiin yrityslähtöisesti. Tämä ei kyselyn perusteella toteudu hyvin, sillä se hoituu hankintojen jälkeen toiseksi huonoiten.   

– Kun päätöksiä tehdään, on kuntalaisten etu, että vaikutukset yrityksiin otetaan huomioon. Jos yritykset eivät pärjää, kunnasta lähtee palveluita, työpaikkoja ja verotuloja, Suomen Yrittäjien varatoimitusjohtaja Anssi Kujala muistuttaa.   

Pahin ongelma päätöksenteossa on yrittäjien mielestä tehottomuus. Sen sijaan yritysten kuuleminen jo valmisteluvaiheessa saa paremman arvion.   

– Kuntien tehtäväkenttä on mullistumassa. Sosiaali- ja terveyspalvelu-uudistuksessa usein raskaaksi koetut sote-palvelut siirtyvät maakuntien järjestämisvastuulle. Arviomme mukaan tällä kertaa järjestämisvastuun siirto toteutuu, Kujala toteaa.   

Kujalan mukaan nyt kuntien virkakunnalta ja päättäjiltä vapautuu aikaa ja energiaa kunnan elinvoiman rakentamiseen. Tämä energia pitää suunnata heti oikein ja elinvoimasta on käytävä keskustelua ensi vuoden kuntavaalien yhteydessä.    

– Yrittäjäjärjestön on varmistettava, että tämä mahdollisuus käytetään fiksusti ja kunnat ymmärtävät oman taloudellisen liikkumatilansa ja käyttävät hyväksi uuden roolinsa sekä mahdollisuutensa elinvoiman ja yrittäjyyden edistäjinä. Toivottavasti nämä tulokset antavat eväitä siihenkin työhön.   

Kuntien kannattaa pitää paremmin yhteyttä yrittäjiin  

Yrittäjien mielestä parhaiten kunnat hoitavat infrastruktuurin (esim. kulkuväylät, vesijohdot, tietoliikenneverkot), ja toiseksi parhaiten yrityspalvelut. Kolmanneksi parhaalla tolalla on elinkeinopolitiikan asema kunnassa.   

Yrityspalveluista tarkemmin kysyttiin, mitkä palvelut yrittäjät kokevat tärkeimmiksi. Kärkeen nousivat aloittavan yrityksen palvelut, verkostoituminen ja investointineuvonta. Sen sijaan kansainvälistymis- ja mentorointipalveluita yrittäjät eivät näytä kunnilta juuri kaipaavan.   

– Kansainvälistymis- ja mentorointipalveluita tarjoavat muutkin, joten vaikuttaisi siltä, ettei omaa kuntaa niinkään kaivata niihin toimijaksi. Palveluina ne ovat tärkeitä ja edistävät kasvua, Kujala arvioi.  

Yrityspalveluissa tiedotus toimii parhaiten, yrittäjät kokevat tietävänsä niistä hyvin. Yhteydenpidossa olisi kunnilla parantamisen varaa.   

– Valmisteluvaiheen avoimuus, läpinäkyvyys ja vuorovaikutteisuus parantaisivat kunnan ja yritysten välistä yhteyttä. Paikoin yhteys toimii erinomaisesti ja nyt koronakriisin aikana tästä nähtiin hyviä esimerkkejä. Koronakriisin opit ja tiiviimpi yhteistyö kannattaa nyt ottaa arkipäiväiseen käyttöön, Kujala sanoo.   

Kolme kuntaa yli muiden 

Kyselystä selviää myös, missä kunnissa on paras yrittää:  

  • suurten, yli 50 000 asukkaan kuntien ykkönen on Seinäjoki Etelä-Pohjanmaalta 
  • keskikokoisten (10 000–50 000) Lieto Varsinais-Suomesta
  • pienimpien, alle 10 000 asukkaan kuntien ykkönen Kärsämäki Pohjois-Pohjanmaalta.   

Kuntakohtaiset tulokset julki 10.–12.6.  

Yli 10 000 yrittäjien vastauksien alueelliset ja kuntakohtaiset tulokset julkistetaan 10.–12.6. Suomen Yrittäjien aluejärjestöt julkistavat ne omilla tiedotteillaan ja tiedotustilaisuuksillaan. Suomen Yrittäjät jakaa tulokset Twitterissä aihetunnisteella #kuntabaro.   

 

Lisätietoja:

Tutustu 9.6. 2020 esiteltyyn Yrittäjien kuntabarometrin valtakunnalliseen raporttiin.

varatoimitusjohtaja Anssi Kujala, Suomen Yrittäjät, p. 0400 567 925, anssi.kujala @ yrittajat.fi
kehittämispäällikkö Hannamari Heinonen, Suomen Yrittäjät, p. 050 567 3395, hannamari.heinonen @ yrittajat.fi 
kilpailu- ja elinkeinoasioiden päällikkö Satu Grekin, Suomen Yrittäjät, p. 050 550 3488, satu.grekin @ yrittajat.fi