Search

Emergency banner

Koronainfo yrittäjälle: yrittajat.fi/korona

Työmarkkinat

Yrittäjät ja Keskuskauppakamari esittävät tessin uudistamista työllisyyttä vauhdittamaan – SY: ”Päätöksiä odotetaan budjettiriihestä”

Koronakriisi on alleviivannut työehtosopimusten (tes) yleissitovuuden uudistamistarvetta. Keskuskauppakamari ja Suomen Yrittäjät ovat tehneet yhteisen esityksen hallitukselle asiasta.

Hallituksen työllisyystavoite on karannut koronatilanteen takia kauemmaksi ja paikallisen sopimisen merkittävä laajentaminen olisi järjestöjen mielestä hyvä lisä työllisyystavoitteen saavuttamiseksi.

– Esitämme, että toisin sopimisen oikeutta kokeiltaisiin kolmen vuoden määräajan, jotta nähtäisiin, miten malli toimii. Uskon, että kaikki näkisivät, ettei kenelläkään taivas putoa niskaan, taustoittaa Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen.

–  Meillä on saman työehtosopimuksen piirissä yrityksiä, jotka ovat menettäneet lähes koko myyntinsä, ja yrityksiä, jotka kasvavat. Nämä yritykset joutuvat noudattamaan samaa tessiä, pääsemättä neuvottelemaan toisin. On selvää, että pitäisi olla mahdollisuus sopia toisin eli avata työehtosopimus yritys- tai työpaikkakohtaisesti.

Hänen mukaansa esityksen tarkoitus ei ole työehtojen yleissitovuudesta luopuminen, vaan sen uudistaminen.

– Kattavien alakohtaisten työehtojen sopiminen on hyvä pohja alojen yleisille työehdoille.

TES-kierroksen yleislinja ”aivan väärällä hehtaarilla” koronamaailmassa, heikentää Suomen kilpailukykyä

Suomen Yrittäjien Mikael Pentikäisen mukaan muutoksen tarvetta korostaa se, että päättyneen työehtosopimuskierroksen yleislinja on ”aivan väärällä hehtaarilla” koronamaailmassa.

– TES-kierroksen yleislinja heikentää nopeasti Suomen kilpailukykyä, jota on viime vuodet kivulla rakennettu. Tämä on tuskallista vientiyrityksille, joiden pitäisi kilpailla sellaisten yritysten kanssa, joilla on paljon joustavampi järjestelmä kotimaassaan. Osalle yrityksiä työn hinnan nousu voi olla valtava ongelma ja johtaa työpaikkojen vähenemiseen.

Euroopan komissio on arvioinut, että Suomessa työn hinta nousee tänä ja ensi vuonna viisi prosenttia. Euroalueella se nousee 1,5 prosenttia. Esimerkiksi Saksassa se nousee 2,6 prosenttia mutta Ranskassa laskee 0,4 prosenttia.

– Monessa kilpailijamaassamme on mahdollisuus sopia työehtosopimuksista poiketen, mikä antaa näiden maiden yrityksille kilpailuedun. Sopimisen vapaus on työkalu myös tuottavuuden parantamiseen, Pentikäinen toteaa.

Esityksen ydin on työntekijöiden vapauttaminen ja mahdollistaminen sopimaan toisin yritys- tai työpaikkakohtaisesti silloin, kun he näkevät sen palvelevan kokonaisetuaan alan yleisiä työehtoja paremmin.

Suomessa on poikkeuksellisen tiukka työehtosopimusten yleissitovuusjärjestelmä. Aloitteen mukaan tämä on johtanut tilanteeseen, jossa paikallisia ja yritys- tai työpaikkakohtaisia erityisolosuhteita ei pystytä ottamaan kunnolla huomioon sopimisjärjestelmässä.

Järjestöjen valta on ajanut yritysten ja työntekijän edun edelle

Perustuslaki turvaa periaatteessa suomalaisille järjestäytymisvapauden, eli kuulua tai olla kuulumatta esimerkiksi ammatilliseen yhdistykseen. Paikallisesta sopimisesta on puhuttu vuosikymmenet, mutta olennaista ei ole järjestelmän uudistamisessa tapahtunut.

Esitys toisi yritykselle merkittäviä etuja: kaikkia yrityksiä kohdeltaisiin jatkossa tasavertaisesti joustomahdollisuuksien osalta.

Esityksen mukaan yrityksillä olisi mahdollisuus esittää työntekijöille molempia hyödyttäviä, paikalliset ja yrityskohtaiset erot huomioonottavia tapoja järjestää ja tehdä työ toisin kuin yleisissä ehdoissa on määritelty.

– Järjestöjen valta ajaa valitettavasti liian usein yritysten ja työntekijän edun edelle. Työllisyysaste on koronan takia voimakkaasti heikentynyt, ja ihmisiä pitäisi saada töihin. Uskomme, että tämä olisi yksi tapa edistää työllisyyttä.

Pentikäinen: ”Hallitus ei tässä tilanteessa voi olla tekemättä työmarkkinauudistuksia”

Suomen Yrittäjät esittää hallitukselle, että työehtosopimusten yleissitovuuden väliaikaisesta uudistamisesta tehtäisiin päätös syyskuun budjettiriihen yhteydessä.

– Lakiesitykset pitäisi tehdä tämän vuoden aikana ja parhaassa tapauksessa laki voisi astua voimaan vuoden alusta, Mikael Pentikäinen kirittää.

Pentikäisen mukaan hallitus ei tässä tilanteessa voi olla tekemättä työmarkkinauudistuksia.

– Työpaikkasopimisen lisääminen olisi tärkeää erityisesti maakunnissa, joissa moni mielellään tekisi työtä omalla kotiseudullaan eikä lähtisi muualle. Uskon, että työpaikkasopimisen vapauttaminen olisi myös merkittävä aluepoliittinen ratkaisu.

 

Riikka Koskenranta

riikka.koskenranta (at) yrittajat.fi