Search

Emergency banner

Koronainfo yrittäjälle: yrittajat.fi/korona

Raha

Velkajärjestely vs. yrityssaneeraus – Asiantuntijan vinkit velkajärjestelyyn: ”Paranna kannattavuutta ennen hakemuksen jättämistä”

Pk-yrittäjien kiinnostus yrityssaneerausta kohtaan on hieman lisääntynyt. On hyvä muistaa, että mikroyrittäjälle velkajärjestely on lähes aina mielekkäämpi ja edullisempi vaihtoehto verrattuna yrityssaneeraukseen.

Yritys-Suomi Talousavun kehityspäällikkö Jari Leskinen näkee merkkejä konkurssimäärien lähtemisestä kasvuun. Yhteydenotot yrityssaneerauksen mahdollisuudesta ovat hieman lisääntyneet.

– Talousavun yhteydenotoissa näkyvät maksuongelmat, ja viitteitä konkurssien lisääntymisestä antaa velallisten itse hakemien konkurssien määrän kasvu. Yrittäjät ovat todenneet, että yritystoiminta kannattaa pistää poikki, ja ehkä velkojatkin ovat olleet yhteydessä, kertoo Jari Leskinen.

Tietoisuus velkajärjestelyn mahdollisuudesta on heikko. Velkajärjestely ei ole mahdollinen avoimille yhtiöille, kommandiittiyhtiöille eikä osakeyhtiöille. Velkajärjestelyn maksuohjelma kestää pääsääntöisesti kolme vuotta.

Yritys-Suomen Talousapuun tulee vähän kyselyjä vuonna 2015 käyttöön otetusta elinkeinonharjoittajan velkajärjestelystä. Elinkeinon- ja ammatinharjoittajat, eli pääsääntöisesti toiminimiyrittäjät, pääsivät tuolloin yksityishenkilön velkajärjestelyn piirin.

– Se on sääli, se olisi käyttökelpoinen tietyille yrityksille. Tällä hetkellä ongelma on se, että ne, joille se sopisi, ottavat yhteyttä liian myöhään.

Leskisen mukaan velkajärjestelyssä ei ole tarkkoja liikevaihtorajoja.

Yrittäjä maksaa velkajärjestelyssä kolmen vuoden aikana suunnitelman mukaisesti velkojille velkojaan. Kun maksuohjelma loppuu, hän vapautuu veloistaan. Velkojat saavat sanoa velkajärjestelyssä mielipiteensä, mutta tuomioistuin päättää loppujen lopuksi järjestelyn hyväksymisestä.

Velkajärjestelyn ABC – Selvitä ja paranna kannattavuutta erilaisin toimenpitein ennen hakemuksen jättämistä

Velkajärjestelyyn pääsylle on tiettyjä elinkeinotoiminnan kannattavuuteen liittyviä vaatimuksia.

  • Velkajärjestely sopii tervehdyttämismenettelyksi yritykselle silloin, kun elinkeinotoiminta perustuu pääsääntöisesti yrittäjän omaan työpanokseen ja toiminta on pienimuotoista. Pienimuotoisuudella tarkoitetaan muun muassa, ettei lähtökohtaisesti ole montaa työntekijää, ei laajaa tasetta, eikä isoja toimitiloja.
  • Velkajärjestelyn kustannus on 0–1000 euroa yrittäjälle, mikä muodostuu tarvittavasta lausunnosta koskien elinkeinotoiminnan kannattavuutta. Se on usein maksullinen, mutta muutamat kehitysyhtiöt tarjoavat sen alueensa yrityksille maksutta.
  • Velkajärjestelyssä ei voida tehdä saneeraukselle tyypillisiä järjestelyjä liiketoiminnan osalta. Mutta erilaisin toimenpitein kannattaa pyrkiä lisäämään kannattavuutta ennen hakemuksen jättämistä: omaisuusjärjestelyt, selvittää mahdollisuus vuokranalennukseen, toimitilan vaihtaminen pienemmäksi tai irtautua joistakin sopimuksista.
  • Yrittäjällä pitää olla tuloja. Liiketoiminnan pitää olla niin kannattavaa, että selviytyy uusista velvoitteista, jotka syntyvät maksuohjelman aikana.
  • Velkajärjestelyssä järjestellään sekä elinkeinotoiminnan velat että yksityistalouden velat. Yrittäjän pitää täyttää myös yksityishenkilön velkajärjestelyn ehdot. Oikeusaputoimistojen Talous- ja velkaneuvojat auttavat velkajärjestelyhakemuksen tekemisessä ja Yritys-Suomi Talousapu elinkeinotoiminnan kannattavuuden parantamisessa.

Velkajärjestelyyn pääsyä haetaan Oikeusaputoimiston Talous- ja velkaneuvonnasta.

– Yritys-Suomi Talousavussa katsomme yrittäjän kanssa, täyttäisikö hänen elinkeinotoimintansa kannattavuusehdot tai saataisiinko toiminimi täyttämään kannattavuusehto, Jari Leskinen kertoo.

– Yksin ei tarvitse tämän asian kanssa kamppailla. Autamme hakemuksen tekemisessä. Sama saneerausyhteydenotoissa, pohdimme yrittäjän kanssa, onko saneeraus yrityksen kohdalla mahdollinen, ja ohjaamme eteenpäin.

Yrittäjien lainsäädäntöasioiden päällikkö Tiina Toivonen korostaa, että tervehdyttämismenettelyihin pitää hakeutua mahdollisimman ajoissa, tällöin yritystoiminnan tervehtyminen on todennäköisempää.

Velkajärjestely vs. yrityssaneeraus – ”Saneeraus soveltuu käytännössä mikroyritystä suuremmille”

Yrityssaneerauksessa yrityksen liiketoimintaa ja velkoja järjestellään siten, että sillä olisi mahdollisuus jatkaa toimintaansa ja velkojat saisivat yritykseltä olevat saatavansa mahdollisimman suurelta osin perittyä. Talousavun Leskisen mukaan velkajärjestelyssä pyritään säästämään omassa käytössä oleva asunto toisin kuin yrityssaneerauksessa.

– Nykyisin saneerauksen laittaminen vireille käräjäoikeuteen ja valmistelu vievät vuoden ja ohjelman toteuttaminen kestää 5-8 vuotta, Yrittäjien Tiina Toivonen kertoo.

– Menettely on yrittäjälle kallis, puhutaan 10 000 eurosta ylöspäin. Saneeraukset epäonnistuvat usein siitä syystä, että menettelyyn hakeudutaan liian myöhään.

Useiden tuhansien eurojen kustannukset syntyvät pääasiassa selvittäjien, eli juristien palkkioista. 

– Velkojalla on iso rooli siinä, pääseekö yritys saneeraukseen, Yrittäjien Toivonen toteaa.

– Yrityksen tervehdyttäminen voi tarkoittaa esimerkiksi irtisanomisia, liiketoiminnan osien myyntiä tai velkojen uudelleen järjestelyä. Eli karsitaan kustannuksia, ja keskustellaan velkojien kanssa, antaisivatko he osan veloista anteeksi.

Yrittäjät esittää Elvy Suomi -ohjelmassaan, että yrittäjien pääsyä yrityssaneeraukseen on helpotettava.

Konkurssiasiamiehen toimisto on julkaisemassa oppaan yrityssaneerauksesta yrittäjän näkökulmasta vielä tämän vuoden puolella.

Konkurssilain koronapykälien voimassaoloaikaa jatkettaneen tammikuun 2021 loppuun saakka, kuten eduskunnan lakivaliokunta on puoltanut.

– Keväällä on odottamassa konkurssisuma. Suma lähtee helmikuussa liikkeelle, kun väliaikainen lainmuutos loppuu, Yritys-Suomi Talousavun Jari Leskinen pelkää pahoin.

Yritys-Suomen asiantuntija varoittaa: Älä haksahda rahastajien tarjouksiin saneeraushakemuksen tekemisestä

Yrityssaneeraukseen haluava yritys jättää saneeraushakemuksen käräjäoikeudelle.

– Tietyt yritykset tarjoavat vaikeuksissa oleville yrityksille myös saneeraushakemuksen tekemistä. He tarjoutuvat tekemään hakemuksen juuri alle tonnilla. Emme suosittele tätä.

Jari Leskisen mukaan kyseiset yritykset käyttävät hyväkseen maksuhäiriölistoja, ja poimivat sieltä yrityksiä, joille tarjoavat palveluaan.

– Käytännössä he vaihtavat hakemukseen vain yrityksen nimen ja se on suurin piirtein siinä.

Talousapu neuvontapalvelusta saat ohjeita, miten toimia koronakriisin yritystoiminnalle aiheuttamissa tilanteissa. Talousapu neuvontapalvelun valtakunnallinen puhelinnumero +358 295024880 (arkisin 9.00–16.00).

Palvelussa neuvojan tehtävänä on soittajalta saatujen tietojen pohjalta arvioida yrittäjän tai yrityksen tilanne, antaa riippumattomia neuvoja ja ohjeita, sekä tarvittaessa ohjata muihin palveluihin.

Katso myös Suomen Yrittäjien Kaikki koronasta yrittäjille -neuvontasivusto

Kuvituskuva: Getty Images

Riikka Koskenranta

riikka.koskenranta (at) yrittajat.fi