Search

Emergency banner

Koronainfo yrittäjälle: yrittajat.fi/korona

Omistajanvaihdosten edistämistyö näkyväksi

Tuoreimman Yrittäjägallupin mukaan 63 prosenttia yrittäjistä kertoo yrityksensä kärsivän koronakriisistä. Lopettamista pohtii kymmenen prosenttia ja konkurssiuhkaa kokee viisi prosenttia. Huomio kiinnittyy koronakriisiin, mutta Yrittäjägallupissa on paljon muutakin tietoa. Esimerkiksi sen mukaan seitsemän prosenttia pohtii juuri nyt yrityksen myymistä. Vahva viesti tuli myös viimeksi julkaistussa Suomen Yrittäjien, TEMin ja Finnveran Pk-yritysbarometrissa, jonka mukaan noin 85 000 yritystä on vaihtamassa omistajaa seuraavan viiden vuoden aikana. 

Tutkitulla tiedolla on tärkeä tehtävä niin asia edistävien keskuudessa kuin myös yrittäjien omakohtaisen pohdinnan herättelyssä. Eräs merkittävä omistajanvaihdosten toetutumista haittaava tekijä nimittäin on, että yrittäjät eivät ala valmistella omaa vääjäämättä edessä olevaa yrityksensä omistajanvaihdosta vaan lykkäävät asiaa aina vain kohti myöhempää tulevaisuutta. Tämä on havaittu sekä tutkimuksissa että käytännön työssä. 

Kymmenellä alueella päätoiminen omistajanvaihdosten edistäjä

Asiassa on tapahtunut myönteistä kehitystä viime aikoina, mutta edelleenkin on tilanne se, että noin puolet yrittäjistä ei ole uhrannut riittävästi ajatuksia asialle. Me yrittäjäjärjestössä toimimme asiassa yhdessä kumppaneidemme kanssa. Ilahduttavan monessa aluejärjestössämme omistajanvaihdoksia edistetään konkreettisin toimin. Tällä hetkellä päätoiminen omistajanvaihdosten edistäjä toimii kymmenessä aluejärjestössämme.

Viime vuonna työ käynnistyi aiempien lisäksi Kainuussa, Keski-Pohjanmaalla ja Lapissa.  Nyt maaliskuun alussa käynnistimme Uuttamaata koskevan omistajanvaihdosten edistämishankkeen. Uudellamaalla toimii noin 100 000 yritystä eli kolmannes koko Suomen yrityskannasta. Tämäkään hanke ei ratkaise omistajanvaihdoshaastetta sormia napsauttamalla. Edessä on paljon työtä, jotta potentiaaliset myyjät-luopujat ja ostajat-jatkajat löytävät toisensa. Toimijoiden verkosto on viritettävä. Haaste on tässäkin viestinnällinen.

Tarjoamme päättäjille tietoa omistajanvaihdoksista

Omistajanvaihdosten edistämistyö on tehtävä paremmin näkyväksi yrittäjille, myyjille ja ostajille. Hyödyt on tuotava esille. Teema on huomioitu viime aikojen ohjelmissamme, myös kuntavaaliohjelmassa Ei kuntaa ilman yrityksiä. Aivan viimeisin esimerkki tästä on 15 toimenpidettä omistajanvaihdosten edistämiseksi -julkaisu, johon keräsimme päättäjille informaatiopaketin omistajanvaihdosilmiöstä, sen vaikutuksista ja konkreettisia ehdotuksia. 

Kolmas näkyvä toimenpiteemme on, että lähetämme säännöllisesti omistajanvaihdosuutiskirjettä keskeisille sidosryhmillemme. Tämän uutiskirjeen jakelusta puuttuvat potentiaaliset myyjät ja ostajat, mutta tarkoituksena on laajentaa uutiskirjeet kattamaan myös nämä kaikkein keskeisimmät sidosryhmät.

Kevätkaudella odotan omistajanvaihdostyöhön kannustavia linjauksia myös hallituksen suunnasta. Julkistettava yrittäjyysstrategia on tärkeä etappi, mutta myös työ- ja elinkeinoministeriön kotimaisen omistajuuden ohjelmasta uskallan odottaa eväitä. 

Mikään edistämistoimi, yrityskauppa tai sukupolvenvaihdos ei synny sattumalta tai itsekseen. Kaikkien toimien takana on määrätietoinen toiminta. Kaikista tärkeintä on tietenkin yrittäjän itsensä toiminta. 

Anssi Kujala 
varatoimitusjohtaja 
Suomen Yrittäjät

Suomen Yrittäjien toimihenkilöt ja luottamushenkilöt kirjoittavat ajankohtaisista yrittäjyyteen ja järjestötoimintaan liittyvistä asioista.

Anssi Kujala

Anssi Kujala työskentelee Suomen Yrittäjien varatoimitusjohtajana.