Home > #

Search

Emergency banner

Koronainfo yrittäjälle: yrittajat.fi/korona

työ

Suurempi vapaus tehdä määräaikaisia työsopimuksia kannustaisi yrittäjiä eniten palkkaamaan lisää työntekijöitä, käy ilmi Yrittäjägallupista. – Koronakriisin exit-toimena kannattaisi ehdottomasti helpottaa määräaikaisia työsopimuksia. Se ei maksaisi mitään, mutta toisi todennäköisesti uusia työpaikkoja. Suomen Yrittäjien puheenjohtaja Petri Salminen sanoo. 
Hallituksen alkuperäinen tavoite 60 000:sta lisätyöllisestä ei riitä, vaan hallituksen tulee kaksinkertaistaa työllisyystavoitteensa 120 000:aan lisätyölliseen vuoteen 2023 mennessä. Syyskuun budjettiriihessä on päätettävä toimenpiteistä, joilla voidaan ensin saavuttaa 60 000 lisätyöllistä sekä sovittava aikataulu koko tavoitteen saavuttamiseksi, vaativat Elinkeinoelämän keskusliitto EK, Perheyritysten liitto, Keskuskauppakamari ja Suomen Yrittäjät.
– Kannatamme vahvasti eläkeputken poistamista, työssäoloehdon yksinkertaistamista ja ansiosidonnaisen työttömyysturvan uudistamista työllistymistä tukevaksi, toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen Yrittäjistä kommentoi valtiovarainministeriön virkamiesmuistiota. Muitakin toimia kuitenkin tarvitaan. 
– Hallituksen tavoite 75 prosentin työllisyysasteesta on tärkeä. Siihen voidaan hallituskauden aikana päästä, jos pk-yritysten työllistämistä helpotetaan ja tulevat budjetit laaditaan niin, että Suomi kestää mahdollisen tulevan taantuman, Suomen Yrittäjien puheenjohtaja Jyrki Mäkynen sanoo.