Etsi

34 yritystä mukaan Suomen Yrittäjien pörssivalmennukseen

365 päivässä pörssiin -valmennusohjelmassa pk-yrityksiä autetaan valmistautumaan listautumaan Helsingin pörssiin Nasdaq First North -markkinapaikalle. Suomen Yrittäjien ja Finnveran tarjoamaan valmennukseen ilmoittautui 34 yritystä. Tällä hetkellä listalla on alle 30 yritystä, eli sparrattavien joukko on iso.

– Mukaan valittiin yrityksiä, joilla on halu ja mahdollisuus kasvaa ja motivaatio nostaa valmiuksia listautua, Suomen Yrittäjien verkostopäällikkö Aicha Manai sanoo.

Koulutusohjelma alkaa tammikuussa ja jatkuu koko vuoden. Yritykset saavat tietoa esimerkiksi tilinpäätöksistä ja listautuneen yrityksen talousinformaatiosta, hallitustyöskentelystä, rahoituksesta, sijoittajaviestinnästä sekä pörssiyhtiön toimitusjohtajan ja hallituksen puheenjohtajan rooleista.

Suomen Yrittäjien Kasvuyrittäjäverkoston puheenjohtajan Petri Roinisen mukaan listautumisesta voi olla hyötyä pk-yritykselle esimerkiksi siinä, että brändin luotettavuus vahvistuu.

– Listautumisen hyödyt voivat olla monet. Yhdelle se on kasvun rahoitus, toiselle omistuksen likviditeetti, kolmannelle osakkeen käyttö yrityskaupoissa, neljännelle brändin vahvistuminen, Roininen sanoo.

– Olen myös erittäin iloinen, että saimme 365-ohjelmaan mukaan maan ykkösrivin osaajat valmentamaan kasvuyrityksiä.

Espoon Yrittäjien toimitusjohtaja Erkki Pärssinen kertoo, että Espoon Yrittäjien jäsenistä viisi yritystä on valittu mukaan valmennusohjelmaan.


Lisätietoja
kasvuyrittäjäverkoston puheenjohtaja Petri Roininen, p. 040 761 9669
verkostopäällikkö Aicha Manai, Suomen Yrittäjät, p. 044 555 3220
 

KATSO LISÄTIETOJA KASVUYRITTÄJÄVERKOSTOSTA TÄÄLTÄ >>