Etsi

Cheers from Kivenlahti!

Espoon Oma Panimo sijaitsee Kivenlahdessa. Varmaan voi sanoa, että sen parivuotinen toiminta heijastelee tämän hetken megatrendiä niin meillä kuin maailmalla: kuluttajat haluavat paikallisia ja laadukkaita elintarvikkeita, mielellään tutulta tuottajalta tai kauppiaalta. Ja elintarvikehan olut ennen kaikkea on Oman Panimon toimitusjohtajan Jukka Terhon mukaan. Olut on parhaimmillaan tuoreena, ja tuoreena voit oluesi hakea Espoon Kivenlahdesta.

Tilintarkastajasta pienpanimoyrittäjäksi

Jukka Terho on koulutukseltaan kauppatieteiden maisteri. Hän työskenteli suuressa yrityksessä tilintarkastajana, ja viihtyi työssään, mutta hän oli aina suunnitellut ryhtyvänsä yrittäjäksi, ala oli kuitenkin haussa. Panimoyrittäjäksi hänet vei harrastus. Jukka valmisti olutta kotonaan, ja 20 litran astia muuttui pian 200 litran astiaksi, josta riitti myös ystäville. Olutta ei kuitenkaan saa myydä autotallista, ja näin syntyi vähitellen ajatus oikeista toimitiloista ja harrastuksen muuttamisesta ammatiksi.

Pienpanimoala maailmalla ja Suomessa

1900-luvun alussa Suomessa oli vielä lähes sata pienpanimoa, mutta kieltolaki romahdutti oluen tuotannon. Vuosikymmenten kuluessa tuotanto keskittyi kolmelle suurelle tuottajalla, ja Jukan mukaan voi sanoa, että olut tavallaan ”kuoli”. Kulutustottumusten muutos on kuitenkin viime vuosikymmeninä johtanut pienpanimoiden määrän uuteen kasvuun. Tällä hetkellä Suomessa on jälleen noin 100 pienpanimoa, Espoossa viisi. Alan markkinakasvu on noin 25 % vuodessa.

Autotallista Kivenlahden tuotantotiloihin

Kun ajatus panimosta oli syntynyt noin kolme vuotta sitten, Jukka ryhtyi tilintarkastajan perusteellisuudella tukimaan markkinoita. Vuosi ”jumppaa” tarvittiin ennen lopullista päätöstä. Maaliskuussa 2017 Jukka jätti päivätyönsä ja ryhtyi yrittäjäksi. Alkuperäisessä ”autotallijengissä” oli viisi jäsentä, mutta he olivat kaikki yhtä mieltä siitä, että jos harrastuksesta tehdään yritys, sillä täytyy olla yksi vastuuhenkilö. Muut neljä ovat edelleen mukana osakkaina.

Tuotantolaitteet tilattiin Kiinasta, ja puolen vuoden prosessin jälkeen ne olivat valmiina Kivenlahden toimitiloissa. Rahoitus tuli pankeilta, Finnveralta ja osakkaita. Aluksi Jukka valmisti oluen yksin, mutta nyt hän on voinut palkata kaksi työntekijää. Jukka myöntää, että nämä kaksi vuotta ovat merkinneet ”hemmetisti duunia”. Nykyinen tuotantomäärä on Jukan mielestä sopiva. Kun tavoitteena on tuottaa paikallisia elintarvikkeita paikallisille asiakkaille, tuotannon laajentaminen ei ole mikään itsetarkoitus.

 

”Olut on elintarvike, joka maistuu parhaalta tuoreena.”

 

Paikallisuus valttia

Jukka sanoo, että Oman Panimon oluenmyyntiä voi peilata ns. Kauklahti-ilmiöön. Aivan kulman takana sijaitsee Kauklahden keskusta, joka on saanut paljon julkisuutta sinne sijoittuneiden laadukkaiden elintarvikeliikkeiden ansiosta.

Oma Panimo tuottaa 2 000 litraa olutta viikossa paikallisista raaka-aineista. Osa oluesta myydään perjantaisin suoraan tuotantotilojen ”kopista”, jota yrityksen verkkosivuilla kutsutaan byrokratian huipentumaksi ja Espoon suurimmaksi nähtävyydeksi. Tämän lisäksi panimon olutta myydään kaupoissa ja ravintoloissa sekä suoraan yrityksille, lähinnä pääkaupunkiseudulla. Sitä saa myös espoolaisissa tapahtumissa kuten April Jazz.  

Globalisaatiosta lokalisaatioon  

Jukan mukaan kasvavan globalisaation vastareaktiona on ollut lokalisaatio, paikallisten tuotteiden kasvanut suosio. Espoon Oma Panimo panostaa laatuun ja tuoreuteen mutta erittäin tärkeässä asemassa on myös espoolaisuus. Eri oluita on tuotannossa kerrallaan 6 – 8, ja jokaisella on oma paikallinen profiilinsa, oma espoolainen tarinansa. Valikoimassa on mm. Kivenlahti Bitter, Metro IPA, Otaniemi Amber Ale, Westend Vehnäolut, Keilaniemi APA ja Suvela Pils. Hinnoilla Espoon Oma Panimo ei pysty kilpailemaan suurten tuottajien kanssa, mutta nykyään monelle laatu on hintaa tärkeämpää. Prosentit eivät myöskään ole oleellisia vaan ne määräytyvät oluttyylin mukaan.

Ehkäpä kannattaa joku perjantaina poiketa Kivenlahden kautta ja ostaa pari pulloa oman kotikaupungin olutta. Olutta nautiskellessa kannattaa myös lukea etiketin teksti. Esimerkiksi Metro IPA:n etiketissä lukee:

”Terveisiä Espoosta! Tämä India Pale Ale on nimensä mukainen: maku tulee viipyillen, mutta odotettuna. Kun maistoin, humalan aromit saapuivat asemalle ja asiat asettuivat raiteilleen. Olen perillä! Olutmatkani päätepysäkillä. T: Espoolainen ystäväsi.” 

omapanimo.fi

 

Teksti: Marianne Sundblad
Kuva: Oma Panimo Oy

 

Oma Panimo Oy on yksi Espoon Yrittäjien 2500 jäsenyrityksestä. Liity mukaan Espoon Yrittäjiin täällä >