Etsi

Hissi kuljetti Raimo Ryhäsen ja Mika Ryhäsen Vuoden Yrittäjiksi

Kone Oyj:llä oli 1980-luvulla hissien huollossa vahva markkina-asema. Se ei kuitenkaan estänyt Valmetilla pitkään työskennellyttä Raimo Ryhästä ottamasta vuonna 1985 rohkeaa askelta yrittäjäpolulle. Syntyi Espoon Hissi. Uuden yrityksen haastetta lisäsi se, että hissiala on luvanvaraista toimintaa, jota säätelevät tiukat lait ja asetukset.

Espoon Hissi on menestynyt alkumetreiltä asti. Sen liikevaihto on jo yli kuusi miljoonaa euroa. Viimeisten vuosien kasvu on ollut lähes kymmenen prosentin luokkaa. Yritys tekee vuosittain kovaa tulosta, liikevoiton ollessa keskimäärin 25 prosenttia. Yrityksessä työskentelee noin 35 henkilöä. Nopeampaa kasvua hidastaa ammattitaitoisen työvoiman vaikea saatavuus.

Espoon Hissin tärkeimpiä tulonlähteitä ovat 3 300 hissin huolto ja kunnossapito, jotka tuovat noin 50 prosenttia liikevaihdosta. Hissien modernisoinnin osuus on noin 40 prosenttia sekä asuntojen vuokrauksen sekä sijoitustoiminnan noin kymmenen prosenttia.

Espoon Yrittäjien valintaperusteluissa todetaan, että Raimo Ryhänen on luonut pohjan poikkeuksellisen menestyneelle, gasellimaiselle kasvutarinalle. Hallitun sukupolvenvaihdoksen jälkeen nykyinen toimitusjohtaja Mika Ryhänen on onnistunut yhdessä sisartensa Mattiaksen ja Annan kanssa säilyttämään perheyrityksen kasvuvauhdin ja kannattavuuden edelleen hämmästyttävän korkealla tasolla. Tärkeässä osassa erinomaisen tuloksen saavuttamisessa on ollut myös korkean ammattitaidon omaava henkilökunta.

Espoon Hissin menestyksen kulmakivi on luotettava, asiakkaat huomioiva palvelu kuten 24/7 huoltopalvelu. Hätätapauksissa huoltomies on paikalla alle puolessa tunnissa ja muissa vikatilanteissa 1 – 2 tunnissa. Hyvin hoidettu asiakastyö takaa pitkät asiakassopimukset, joista pisimmät ovat lähes Espoon Hissin olemassa olon mittaisia.

Espoon Hissi tarjoaa hissien peruskorjauksiin myös rahoitusvaihtoehdon taloyhtiöille. Peruskorjauksen voi toteuttaa täysin ilman käsirahaa seitsemän vuoden maksuajalla.

Espoon Yrittäjät arvostaa sitä, että suomalaisesta perusluonteesta poiketen Ryhäset eivät ole peitelleet yrityksen taloudellista menestystarinaa. Tosiasia on, että mitä kannattavampi yritys, sitä laadukkaammin se pystyy palvelemaan asiakkaitaan, tarjoamaan turvallisia työpaikkoja sekä hoitamaan vero- ja muut velvoitteet yhteiskunnalle. 

 

Lisätiedot

Hallituksen puheenjohtaja Raimo Ryhänen, Espoon Hissi Oy p. 0400 447 688
Toimitusjohtaja Mika Ryhänen, Espoon Hissi Oy p. 020 7811 878
Toimitusjohtaja Erkki Pärssinen, Espoon Yrittäjät p. 050 411 1104

 

Kuva: Mikko Ala-Peijari/Photocom