Etsi

Kuori Oy on kehittänyt maailman intuitiivisimman ja monipuolisimman jättikosketusnäytön

Maria ja Jarkko Jokelainen perustivat vuonna 2015 yhdessä yrityksen. Sen lippulaiva on monipuolinen jättikosketusnäyttö Yetitablet. Yrittäjillä oli vankkaa kokemusta niin liike-elämästä kuin startup-yrityksistä, mutta varsinaisen sysäyksen tuotteen kehittämiseen antoi heidän oma perhetilanteensa. Jokelaisilla on kolme lasta, joilla on autisminkirjon häiriö, ja heidän kokemuksensa lasten oppimisen helpottamisesta tekniikan avulla johtivat tämän nyt maailmaa valloittavan tuotteen kehittämiseen.

Yrittäjät Maria ja Jarkko Jokelainen

Maria on yrittäjäperheen lapsi. Ensimmäisen yrityksensä hän perusti jo parikymppisenä. Valmistuttuaan hän toimi mm. ICT-sektorilla verkkopalvelupäällikkönä, mutta sanoo, että on kuitenkin aina ollut ”yrittäjäluonne”. Kun perheen ensimmäinen lapsi syntyi, hän työskenteli äitiyslomallaan freelancerina. Nyt kun kaikilla perheen kolmella lapsella on todettu autisminkirjo häiriö, Maria toteaa, että heidän arkensa on niin pirstaleista, että työn tekeminen muutoin kuin yrittäjänä olisi oikeastaan mahdotonta, kun arki tuntuu välillä siirtymiseltä katastrofista toiseen.

Jarkko on opiskellut Teknillisessä korkeakoulussa. Hän kertoo olleensa lapsesta saakka kiinnostunut tekniikasta ja tietokoneista. ”Äitini tiesi aina, että minusta tulisi insinööri”, naurahtaa Jarkko. Ennen yrittäjäksi ryhtymistä Jarkko työskenteli parikymmentä vuotta tekniikan parissa muiden palveluksessa, ja hänellä on myös aiempaa kokemusta startup-yrittäjyydestä vuosikymmenen alusta.

Jättikosketusnäyttö Yetitablet – Suomesta maailmalle

Sysäys yrittäjyyteen syntyi omien lasten toiminnanohjauksen vaikeuksista ja haasteista sosiaalisissa taidoissa. Vuonna 2015 Jarkko ryhtyi kehittämään jättikosketusnäytön ensimmäistä versiota alun perin infonäyttötarkoitukseen. Maria ja lapset testasivat tuotetta kotona ja huomasivat, kuinka jättitabletti auttoi lapsia oppimaan, keskittymään ja kommunikoimaan paremmin. Pieni tabletti ei ollut ihanteellinen tähän tarkoitukseen. Jättikosketusnäyttö sai nimekseen Yetitablet. Se perustuu avoimeen teknologiaan ja siinä voi käyttää Google Playn miljoonia sovelluksia.

Pian yrittäjät tajusivat, miten monipuolisia käyttökohteita jättitabletilla voisi olla esimerkiksi sote-puolella. Suuren näytön ansiosta Yetitablettia käytetään nykyään paljon esimerkiksi vahainkodeissa ja kuntoutuksessa. Suuri näyttö tekee siitä myös erinomaisen apuvälineen heikkonäköisille ja liikuntarajoitteisille käyttäjille. Lisäksi sen koko mahdollistaa uudenlaisia ryhmätoimintoja.

Tällä hetkellä lähes kaikki Suomen merkittävät hoiva-alan toimijat käyttävät Kuori Oy:n jättitabletteja. Yetitablet voi auttaa hoivakodeissa esimerkiksi ikäihmisiä ja toimintarajoitteisia, joilla ei ole aiempaa internetin käyttökokemusta. Mutta Yeti on myös aloittanut maailmanvalloituksensa. Esimerkiksi Tukholman kaupungin kanssa on käynnissä pilottihanke ja Ruotsin Attendo on jo hankkinut useita laitteita. Yetitabletin myynti myös Yhdysvalloissa on käynnistynyt hyvin. Espanjassa yrityksellä on oma toimisto, ja pilottihankkeita on käynnissä eri puolilla maailmaa.

 

Monipuoliset käyttöalueet

Jättinäyttöä ei kuitenkaan käytetä pelkästään oppimisen apuna tai sosiaali- ja terveysalan palveluissa. Se on erinomainen apuväline esimerkiksi rakennusalalla ja soveltuu hyvin projektinhallintaan. Sitä käytetään myös infonäyttönä julkisissa tiloissa kuten matkailu- ja kauppakeskuksissa, hotelleissa ja kirjastoissa sekä esimerkiksi Aimo Parkin parkkihalleissa.

 

Ripeää kasvua

Kun Maria ja Jarkko aloittivat yritystoiminnan, yrityksen liikevaihto oli noin 9 000 euroa. Seuraavana vuonna se oli kasvanut kymmenkertaiseksi. Tänä vuonna liikevaihto on lähes 3 milj. euroa ja vuoden 2020 tavoitteena on 8 milj. euron myynti.

Tällä hetkellä Kuori Oy toimii Espoon Sinikalliossa. Jarkko, jolla on maailmanluokan osaamista isoista kosketusnäytöistä, on yrityksen pääsuunnittelijana, ja työntekijöitä on 15. Ohjelmoijat tekevät pääasiassa etätyötä. Toiminta keskittyy laitevalmistukseen ja ohjelmistoihin.

Laitteet valmistetaan Kiinassa yrityksen määrittelyjen mukaan eli myös laitetuonti ja kaikki siihen liittyvät kiemurat ovat yrittäjien arkea. Rahoitusta on tullut monesta lähteestä mm. Tekesistä ja EU:lta, mutta yrittäjien periaatteena on hyvin pitkälle ollut asiakkaiden hankinta ja toiminnan kasvattaminen saadun kassavirran pohjalta.

 

Tulevaisuudennäkymät

Yetitabletin mahdollisuudet laajentua maailmalle ovat yrittäjien mukaan hyvät, ja samalla kun se valloittaa maailmaa, sen käyttökohteet ovat koko ajan laajentuneet. Sote-puoli tuntuu kuitenkin olevan lähinnä yrittäjien sydäntä. Maria sanoo, että yksi heidän tärkeimmistä tavoitteistaan on kehittää kuluttajatuote kotiin, jonka avulla niin terveydenhuoltohenkilöstö kuin omaiset voisivat olla yhteydessä esimerkiksi yksin asuviin vanhuksiin.

Maria ja Jarkko ovat erinomainen esimerkki siitä, miten vaikeudet voi nähdä haasteina ja haasteista voi syntyä menestyvää ja uraauurtavaa liiketoimintaa, kun yrittäjillä on osaamista ja halua kehittää jotain uutta ja innovatiivista.

 

 

Teksti: Marianne Sundblad

Kuvat: Kuori Oy