Etsi

Kansanedustajia kiinnosti yrittäjien näkemykset

Pääkaupunkiseudun Yrittäjät järjesti 3.2.2020 tapaamisen kansanedustajille.

Kansanedustajat Inka Hopsu, Pia Kauma, Mia Laiho, Sari Multala ja Elina Lepomäen lähettämänä Nico Siltanen vastasivat myöntävästi yrittäjien kutsuun saapua yritysvierailulle Katja Noponen Oy:n tiloihin Leppävaaraan.

 

Toimitusjohtaja Katja Noponen kertoi vuonna 2002 perustamansa yrityksen menestystarinan. Yritys tekee lähes sadan työntekijän voimin yhteiskunnallisesti tärkeää työtä etsimällä irtisanotuille tai vaikeasti työllistettäville uusia työtehtäviä. Tulokset ovat kovia, joidenkin ryhmien kohdalla jopa 90 prosenttia työllistyy uudelleen yrityksen ohjaamina.

 

Katja esitti päättäjille toiveita, joista yrittäjien on helppo olla yhtä mieltä. Riskinotosta pitää voidaan palkita, koska tappio on yhtä mahdollinen kuin voittokin.  Osinkoverotuksen tulisi tukea riskinottoa ja olla yrittäjiä palkitsevaa. Päätöksenteon tulisi olla mahdollisimman ennustettavaa. Vuosien varrella esimerkiksi verotuskäytännöt ovat muuttuneet, joka vaikuttaa yrityksen tulevaisuuden suunnittelua.

 

Katja toivoi, että lastensairaspäivien osalta ensimmäinen päivä tulisi olla palkaton. Lisäksi on kohtuutonta, että naisvaltaiset alat joutuvat kärsimään lapsiperheiden osalta enemmän kuin miesvaltaiset. kustannukset tulisi jakaa kaikkien ammattiryhmien kesken tai ehkä parasta olisi, että koko yhteiskunta kantaisi vastuu.

 

Katja nosti esille myös paikallisen sopimisen merkityksen, joka helpottaisi esimerkiksi työttömänä olevien ja vähemmän työkokemusta omaavien palkkaamista.

 

Esitys sai aikaan vilkkaan keskustelun. Kansanedustajat olivat varsin yksituumaisia ja olivat myötämielisiä Katjan toiveille.

 

Suomen Yrittäjien varatoimitusjohtaja Anssi Kujala näytti graafein, kuinka yksinyrittäjien määrä on lisääntynyt 2000 -luvulla yli 60 000 yrittäjällä. Samaan aikaan suurissa yrityksissä on menetetty kymmeniätuhansia työpaikkoja. Itse asiassa koko pk-kenttä on kasvanut lukuun ottamatta 2 – 3 henkeä työllistäviä yrityksiä, jossa yritysten määrä on supistunut merkittävästi. Tämä kertoo sen, että ensimmäisten työntekijöiden palkkaaminen on haasteellista.

 

Jos halutaan tukea ensimmäisen työntekijän palkkaamista, sen tulisi kohdistua Kujalan mielestä liukuvasti myös toiseen ja kolmanteen työntekijään. Paikalla olleet yrittäjät Monika Pöldkivi, Päivi Repo ja Markku Sahi suhtautuivat erilaisiin tukimuotoihin hyvin varauksellisesti. Tuen voisi kohdistaa mieluummin vaikkapa oppisopimuskoulutuksen osaksi liitettävään suomen- tai ruotsinkielen koulutukseen.

 

Anssi avasi myös kuntien työllisyyskokeilua, johon ovat sekä Espoo että Vantaa lähdössä mukaan. Kokeilussa työllisyyden hoitoon liittyviä tehtäviä siirtyy valtiolta kuntien vastuulle. Lopuksi Anssi totesi, että vaikka sotesta kukaan ei enää halua kuulla mitään, niin Suomen Yrittäjien tavoitteena on monituottajamalli.