Etsi

Omistajanvaihdoksia vauhditetaan jatkossakin

Jokainen omistajanvaihdos on uudistumisen paikka.

”Vanhassa vara parempi” on siinä määrin moniselitteinen kansanviisaus, että sitä on mahdollista tulkita omaksi edukseen yhtä monella tavalla kuin on tulkitsijaakin. ”Nuorissa on tulevaisuus, vanhuksissa on viisaus” on jo hieman täsmällisempi ilmaus ja sen viisautta on tarpeen pohtia mietittäessä ratkaisuja yritysten omistajanvaihdoksia suunniteltaessa.

Moni yritys on voinut toimia pitkään perinteisten prosessiensa kanssa ja liiketoiminta on kantanut yrittäjää ja mahdollisia työntekijöitä. Usein juuri ja juuri nenä pinnalla pysyen. Palkat ja kulut on saatu maksettua, oma pääomakin on karvan verran plussalla. Riman ylittäminen hipoen on aiheuttanut tilanteen, missä liiketoiminnan uudelleen arvioimiselle, saati kehittämisohjelmalle ei ole jäänyt aikaa tai energiaa.

Jokaisen yrittäjän on syytä suoda yksi ajatus siihen hetkeen, jolloin oma panos yrityksen toimintaan päättyy. On se hetki kuinka kaukana tulevaisuudessa tahansa. Jokainen suurempi muutos liiketoiminnassa on syy tarkastella omia prosesseja kriittisesti ja tarvittaessa tehdä korjaavia ja kehittäviä toimenpiteitä. Apua näihin pohdiskeluihin löytyy maakunnassa runsaasti.

 

Omistajanvaihdospalvelu jatkuu Etelä-Karjalassa

Etelä-Karjalan Yrittäjien omistajanvaihdoshanke toimii vielä tämän vuoden loppuun nykyisellä rahoitusmallilla. Maakunnan kunnat ja kaupungit ovat elinkeinoelämän iloksi todenneet hankkeen palvelut tarpeellisiksi ja myöntäneet aluejärjestölle jatkorahoituksen vuodeksi 2020. Omistajanvaihdospalvelut löytyvät siten samasta paikasta kuin nyt jo reilun kahden vuoden ajan ovat löytyneet.

 

Kysy lisää
Tarmo Soronen, projektipäällikkö
Omistajanvaihdokset vauhtiin Etelä-Karjalan pk-yrityksissä
0400 187 8684

Etelä-Karjalan Yrittäjien kumppaniverkoston asiantuntijat pureutuvat ajankohtaisiin aiheisiin.

Tarmo Soronen

Projektipäällikkö
OMISTAJANVAIHDOKSET VAUHTIIN ETELÄ-KARJALASSA
Etelä-Karjalan Liiton rahoittama EAKR-hanke