11.4.2018 klo 09:01
Uutinen

Myytävien yritysten lukumäärä kasvussa Etelä-Karjalassa

Etelä-Karjalassa myytäväksi ilmoitettujen yritysten lukumäärä on vuoden 2018 ensimmäisellä neljänneksellä kasvanut 9% verrattuna vuoden 2017 viimeiseen neljännekseen.

Yrityskauppojen ja myytävien yritysten määrä on tärkeä tekijä alueellisen yritystoiminnan jatkuvuuden ja työpaikkojen säilymisen kannalta. Myytävänä olevien yritysten lukumäärä antaa suuntaa yrityskauppojen lukumäärän tulevasta kehityksestä Etelä-Karjalassa.

Pienten ja keskisuurten yritysten odotetaan vaihtavan omistajaa useammin

Suomessa tapahtuu arviolta 2000-3000 yrityskauppaa vuosittain ja määrän odotetaan kasvavan. Suomalaisista pk-yrityksistä 48% arvioi, että omistajan vaihtuminen tulee ajankohtaiseksi seuraavan 10 vuoden aikana.

”Mediassa huomiota saavat usein suuret yrityskaupat. Suurin osa yrityskaupoista on kuitenkin pienten ja keskisuurten yritysten kauppoja. Omistajan vaihtuminen on osa yrityksen normaalia elinkaarta. Onnistuneet yrityskaupat vaikuttavat merkittävästi suomalaisten yrittäjien menestykseen ja työpaikkojen lukumäärään lähivuosina”, sanoo Yrityspörssi-palvelun toimitusjohtaja Meri Varkoi-Anhava.

Tiedot myytäväksi ilmoitettujen yritysten lukumäärästä ovat peräisin valtakunnallisesta yritysten myymiseen ja ostamiseen tarkoitetusta Yrityspörssi.fi -palvelusta, johon kuuluu myös Etelä-Karjalan Yrityspörssi.

Etelä-Karjalan Yrittäjien omistajanvaihdoshanke on toiminut nyt kymmenisen kuukautta. Sen tavoitteena on etsiä maakunnasta muutostilanteeseen tulevia yrityksiä ja löytää niille sujuva polku ratkaisuun joko sukupolvenvaihdoksena tai yrityskauppana. Hankkeeseen on sen toiminta-aikana ilmaantunut toistasataa yritystä, joissa muutoksen tarve jossain muodossa on noussut esiin. Näistä yrityksistä on hankkeen palveluiden avulla neljääntoista löytynyt osa- tai lopullinenkin ratkaisu. Hanke etsii myös ostajia ja/tai jatkajia muutokseen tuleville yrityksille.

”Reilusti toistakymmentä ehdokasta, yritystä tai yksityistä henkilöä on tähän mennessä ilmoittanut etsivänsä toimivaa liiketoimintaa”, kertoo Etelä-Karjalan Yrittäjien omistajanvaihdoshankkeen projektipäällikkö Tarmo Soronen ja jatkaa: ”Ammattiopiston ja ammattikorkeakoulun sekä yliopiston valmistuvat opiskelijat ovat erittäin tärkeä kohderyhmä etsittäessä jatkajia ammattiosaamista ja/tai korkeampaa koulutusta vaativiin liiketoimintoihin.”

Omistajanvaihdoshankkeen palvelut ovat veloituksettomia kaikille yrityksille. Sen toiminta jatkuu vuoden 2019 syyskuun loppuun asti.