24.5.2018 klo 11:15
Uutinen

Kysely: Etelä-Karjalassa yrittäjät ovat menettäneet hieman uskoaan kuntien toimintaan – kaikkiaan Suomen kunnat parantaneet elinkeinopolitiikkaansa

Yrittäjät ovat tyytyväisempiä kotikuntansa toimintaan kuin aiemmin. Parhaat yrittäjäkunnat ovat Seinäjoki, Lieto ja Muurame. Maakunnista Pohjois-Karjalassa yrittäjät olivat tyytyväisimpiä kuntien toimintaan. Etelä-Karjalassa tyytyväisyys on laskenut.

Elinkeinopolitiikka ja resurssit, viestintä ja tiedottaminen ja koulutus ja osaaminen saavat yrittäjiltä parhaat arviot. Tyytymättömimpiä yrittäjät ovat kunnan hankintapolitiikkaan. Tiedot käyvät ilmi Suomen Yrittäjien Elinkeinopoliittinen mittaristo -kyselystä, joka julkistettiin tänään Kunnallisjohdon seminaarissa Tampereella.

Kaikilla osa-alueilla yrittäjien arviot ovat parantuneet edellisestä, kaksi vuotta sitten tehdystä kyselystä. Nyt kyselyyn vastasi yli 5800 yrittäjää eri puolilta Suomea.

– Kyselyn tulos osoittaa, että kunnissa on laajalti ymmärretty, että ilman yrityksiä kunta kuolee pois. Siksi viisaat kuntapäättäjät pohtivat ja toteuttavat aktiivisesti keinoja yritystoiminnan edistämiseksi, Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen sanoo.

– Onneksi kuntajohto ympäri Suomen ymmärtää kasvavassa määrin yrittäjyyden merkityksen verotulojen, työpaikkojen ja palveluiden mahdollistajana. Yrittäjäjärjestö haluaa olla vahvasti kuntapäättäjien tukena, Pentikäinen sanoo.

– Mutta pelkät puheet eivät riitä. Jyvät erottuvat akanoista, kun siirrytään sanoista tekoihin. On tärkeää, että koko kunnan henkilöstö sitoutuu kuntastrategiaan ja toimii arjessa sen mukaan, elinkeinopolitiikan asiantuntija Hannamari Heinonen sanoo.

Etelä-Karjalan kuntien tulokset ovat heikentyneet edellisestä kyselystä, lähes joka kunnan osalta. Parhaiten menestyi jälleen Ruokolahti, jossa kunnan ja yrittäjien yhteistyö on jatkuvasti tiivistä.

– Kunnan ja yrittäjäjärjestön suhteet ovat olleet kunnossa, joten vuoropuhelu on ollut luonnollista ja tuloksekasta. Kiitos kuuluu aktiivisille yrittäjillekin, sillä yksin kunta ei voi elinkeinopolitiikkaansa kehiittää, kunnanjohtaja Antti Pätilä kertoo.

Etelä-Karjala oli maakuntien vertailussa vasta sijalla 11. Lappeenranta nousi suurten kuntien sarjassa sijalle yhdeksän. Lisäksi muut kunnat olivat lähellä valtakunnan keskiarvoa.

– Uskomme, että kaikissa kunnissa Luumäeltä Parikkalaan uskotaan yhteistyön yritysten kanssa lisäävän mahdollisuuksia selvitä väestörakenteen muutoksista. Maakuntauudistuksen odotus on asettanut kunnat pohtimaan ehkä liikaakin omaa rooliaan elinvoimaisuuden kustannuksella, puheenjohtaja Minna Kokki Etelä-Karjalan Yrittäjistä arvioi.

Suomen Yrittäjät on kysynyt yrittäjien arviota kotikuntansa elinkeinopolitiikasta nyt kahdeksan kertaa. Kyselyn tulokset ovat olleet hyvä keino lisätä yrittäjien kunnan yhteistyötä.

Etelä-Karjalan kunnat keskinäisessä järjestyksessä (alle 10 vastausta saaneet ei listalla)

1. Ruokolahti

2. Lappeenranta

3. Parikkala

4. Imatra

5. Taipalsaari

Yrittäjien mielestä parhaat kunnat

Yli 50 000 asukasta

  • Seinäjoki
  • Jyväskylä
  • Joensuu
  • Kouvola
  • Salo
  • Kuopio
  • Oulu
  • Rovaniemi
  • Lappeenranta
  • Turku

10 000–50 000 asukasta

  • Lieto
  • Ilmajoki
  • Lieksa
  • Ylöjärvi
  • Lempäälä
  • Ulvila
  • Pirkkala
  • Naantali
  • Kaarina
  • Alavus

Alle 10 000 asukasta

  • Muurame
  • Merikarvia
  • Vieremä
  • Keitele
  • Säkylä
  • Ilomantsi
  • Pomarkku
  • Karvia
  • Siikainen sekä Rusko

Yrittäjien mielestä parhaat maakunnat

  • Pohjois-Karjala
  • Satakunta
  • Etelä-Pohjanmaa
  • Pirkanmaa
  • Savo
  • Varsinais-Suomi
  • Pohjois-Pohjanmaa
  • Keski-Suomi
  • Lappi
  • Uusimaa
  • Etelä-Karjala
  • Etelä-Savo
  • Kainuu
  • Keski-Pohjanmaa
  • Pääkaupunkiseutu
  • Kymi
  • Rannikko-Pohjanmaa
  • Häme
  • Päijät-Häme

– Pohjois-Karjalan kunnat ovat menestyneet hyvin. Nyt haasteena on se, että Siun Sote -kuntayhtymä ymmärtää yrittäjyyden merkityksen, Hannamari Heinonen huomauttaa.

Ennätysmäärä kunta- ja yrittäjävaikuttajia koolla Tampereella

Suomen Yrittäjien perinteinen Kunnallisjohdon seminaari on parhaillaan koolla Tampereella. Tänä kaksipäiväinen tapahtuma keräsi ennätysmäärän väkeä, peräti 1200 kunnan virkamiestä, valtuutettua ja yrittäjävaikuttajaa. Tapatuma jatkuu huomenna.

Näin kysyttiin

Suomen Yrittäjät kartoittaa Elinkeinopoliittinen mittaristo -kyselyllä kuntien ja yrittäjien yhteistyötä ja elinkeinopolitiikan tilaa valtakunnallisesti, alueellisesti ja kuntakohtaisesti.

Kysely tehdään kahden vuoden välien.

Kysely toteutettiin yhteistyössä IROResearchin kanssa 16.2.–16.4.2018.

Kyselyyn vastasi 5835 Suomen Yrittäjien jäsenyrittäjää.

Lisätietoja:
toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen, Suomen Yrittäjät, p. 040 504 1944, mikael.pentikainen@yrittajat.fi
elinkeinopolitiikan asiantuntija Hannamari Heinonen, Suomen Yrittäjät, p. 050 567 3395, hannamari.heinonen@yrittajat.fi
toimitusjohtaja Jami Holtari, Etelä-Karjalan Yrittäjät, p. 040 055 1435, jami.holtari@yrittajat.fi

Suomen Yrittäjät on jäsenmäärältään elinkeinoelämän suurin, 115 000 jäsenyrityksen keskusjärjestö, joka ajaa Suomen pienten ja keskisuurten yritysten asiaa. Jäsenyrityksistä 50 000 on työnantajayrittäjiä. Ne työllistävät yrittäjät mukaan lukien noin 660 000 henkilöä. Työllistämisluku perustuu vuonna 2018 yhdessä Tilastokeskuksen kanssa tehtyyn laskelmaan. Yrittäjäjärjestön toiminta rakentuu lähes 400 paikallisyhdistyksestä, 20 aluejärjestöstä ja 62 toimialajärjestöstä. Lisätietoa: www.yrittajat.fi.