13.9.2019 klo 11:52
Uutinen

Tarjolla paikka vaikuttaa!

Etelä-Karjalan Yrittäjät hakee puheenjohtajaa sekä kolmea varapuheenjohtajaa luotsaamaan toimintaansa eteenpäin.

Olemme maakuntamme vaikuttavin elinkeinoelämän toimija ja juuri sinä voit päästä vaikuttamaan yhdistyksen toimintaan!

Puheenjohtajuus avaa verrattomat mahdollisuudet verkostojen kasvattamiseen, lisäksi pääset edistämään yrittäjien asiaa aitiopaikalta sekä kehittämään yhdistyksen toimintaa.

Tarjoamme luottamushenkilöillemme koulutuksia ja laajat yrittäjäverkostot, joista on apua myös omaan liiketoimintaasi.

Mitä, missä, milloin?

Haemme puheenjohtajaa ja 1-3 varapuheenjohtajaa. Puheenjohtajien kausi on yhden vuoden ja seuraavan kerran valittaessa kaksi toimikautta joka on yhteneväinen Suomen Yrittäjien toimikauden kanssa.

Hallituksen puheenjohtajan tärkeimpänä tehtävänä on johtaa hallituksen työskentelyä. Puheenjohtaja on aluejärjestön toimitusjohtajan välitön esimies. Hän myös edustaa järjestöämme sekä maakunnallisella, että valtiollisella tasolla.

Hallitus kokoontuu noin viisi kertaa vuodessa. Tehtävän hyvä hoitaminen edellyttää asioihin paneutumista kokousten ulkopuolella ja mahdollisuutta sähköiseen yhteydenpitoon kokousten välillä. Tehtävästä ei makseta korvauksia, mutta matkakulut korvataan.

Valittavien henkilöiden tulee olla jäsenenä jossakin Etelä-Karjalan Yrittäjien paikallisyhdistyksessä. Valinnan tekee yhdistyksemme jäsenet vuosikokouksessamme lokakuun 2.päivä.

Ilmoittaudu ehdokkaaksi lähettämällä tietosi Etelä-Karjalan Yrittäjien toimistoon, marja.tamminen@yrittajat.fi ennen 2.10.2019.

Ehdokkaat esitellään Etelä-Karjalan Yrittäjien kotisivuilla ja Facebookissa.

Lisätietoja tehtävistä:

puheenjohtaja Minna Kokki 050-352 1730, minna.kokki@yrittajat.fi
toimitusjohtaja Jami Holtari 0400- 551 435, jami.holtari@yrittajat.fi