11.2.2021 klo 11:11
Uutinen

Eksote korvaa pandemiasta aiheutuneita kuluja

Pitkähkön väännön jälkeen Eksoten hallitus päätti 3.2. kokouksessaan, että se korvaa yksityisille palveluntuottajilleen aiheutuneita kuluja henkilösuojaimia koskien COVID-19 pandemian ajalta.

Korvaussummat, -ehdot ja päätös löytyy Eksoten sivuilta.

Me yrittäjäjärjestössä olemme ajaneet jo viime keväästä asiaa, että kuntien ja sairaanhoitopiirien olisi korvattava suojainten hankintakustannuksia elinkeinonharjoittajille. On mielestämme kohtuutonta, että pienet ja keskisuuret yritykset ja kuntoutuspalveluita tuottavat yhteisöt vastaavat pandemian torjunnan aiheuttamista kustannuksista. Valtion vastuuministerien viesti on ollut samankaltainen, mutta alueelliset päätökset ovat olleet hyvin kirjavia.

Eksoten hallituksen päätös oli lopulta positiivinen linjaus, mutta korvaus ei riitä kokonaisuudessaan korvaamaan yrityksille aiheutuneita ylimääräisiä kuluja. Korvauksilla voi hieman kohentaa yrityksen taloutta, joten kehotamme jokaista Eksoten sopimuskumppania niitä hakemaan.

”Eksote korvaa takautuvasti 1.5.2020 – 31.12.2020 väliseltä ajalta Covid-19-pandemiasta johtuvia ylimääräisiä suojainvarustekustannuksia Etelä-Karjalan alueella toimiville yksityisille sosiaali- ja terveydenhuollon palveluntuottajille seuraavasti:

– 0,60 € jokaiselta asiakkaan hoitopäivältä asumisyksikössä

– 0,15 € jokaiselta asiakaskäynniltä (kotikäynti tai muu palvelu)

1.1.2021 alkaen korvataan:

– 0,40 € jokaiselta asiakkaan hoitopäivältä asumisyksikössä

– 0,10 € jokaiselta asiakaskäynniltä (kotikäynti tai muu palvelu)

Korvausten maksamisen edellytyksenä on, että asiakkaan palvelu kuuluu Eksoten järjestämisvastuulle ja Eksotella on ollut voimassa oleva sopimus palveluntuottajan kanssa tai palveluntuottaja on Eksoten hyväksymiä palvelusetelipalveluntuottaja. Palveluntuottajat voivat laskuttaa edellä mainitut korvaukset Eksotelta ja laskussa on yksilöitävä hoitopäivien tai asiakaskäyntien määrä.

Eksote korvaa suojainvarustekustannuksia toistaiseksi pandemian edelleen jatkuessa.”