18.3.2020 klo 20:55
Uutinen

Kannanotto koronatilanteen vuoksi

Elämme käsittämättömän haasteellisia aikoja yritysten näkökulmasta. Koronaviruspandemian aiheuttama asiakaskato iskee erityisen kovasti Imatran seudulle, kun kotimaisen kysynnän lisäksi Suomen ja Venäjän välinen raja menee kiinni ja näin ollen osa yrityksistä menettää valtaosan asiakkaistaan. Vain harva yritys välttyy taloudellisilta tappioilta ja pahiten kysynnän puute näyttää iskevän pieniin yrityksiin. Olemme vaarassa menettää useita elinkelpoisia yrityksiä, ellemme löydä keinoja tukea niitä vaikeiden aikojen yli.

Imatran Seudun Yrittäjät on ollut jo yhteydessä Imatran vt kaupunginjohtajaan, Rautjärven kunnanjohtajaan ja Imatran Seudun Kehitysyhtiöön. Olemme ilmaisseet vahvan huolen alueemme yritysten puolesta ja haastaneet heidätkin pohtimaan tapoja, miten kunta/kaupunki pystyisi auttamaan alueemme yrityksiä konkreettisesti. Asia on otettu vakavasti ja työ käytettävissä olevien keinojen selvittämiseksi on käynnistetty.

Valtion avustusten lisäksi peräänkuulutamme myös paikallisia toimia. Me kaikki voimme auttaa paikallisia yrityksiä käyttämällä niiden palveluita.

Imatran Seudun Yrittäjät ry:n puolesta Markus Sainio, hallituksen puheenjohtaja