Etsi

Suomen Takuuvuokra Oy tekee työt kiinteistösijoittajan puolesta

Huhtikuun alussa aloitti Seinäjoella toimintansa Suomen Takuuvuokra Oy, jonka nokkamiehenä toimii lapualainen Antti Mäki. – Idean isä on yrityksen hallituksen puheenjohtaja Antti Rantala, joka heitti ajatuksen ilmaan jo kahdeksan vuotta sitten, mutta vielä silloin oli paljon muita kiireitä ja rima liian korkealla hypätä päivätyöstä yrittäjäksi. Mutta juuri nyt kaikki tuntuu menneen oikein, tuore yrittäjä Mäki toteaa.

Yritys on saanut hyvän vastaanoton ja luotettavat kumppanit täydentävät toteutusta, mm. perintä- ja luotonhallinta-alan asiantuntijayritys Intrum Justitia hoitaa reskontran ja laskutuksen, suunnitelmissa on ottaa käyttöön myös avain – ja häätöpalvelu alueelliselta toimijalta ja myöhemmässä vaiheessa insännöintipalvelu.

- Erityisesti asuntosijoittamisessa on monta vaihetta kauppakirjan allekirjoituksen jälkeen. Me otamme hoitaaksemme kaiken työn sen jälkeen, kun asunnon hallintaoikeuden siirtosopimus on allekirjoitettu. Hankimme vuokralaisen, teemme vuokrasopimuksen valvomme vuokranmaksun ja asiakkaan niin halutessa teemme asunnossa tarvittavia muutos- ja remonttitöitä. Jos vuokralainen lähtee asunnosta eikä uutta heti löydy, me huolehdimme asiakkaalle kahden kuukauden vuokrat omasta pussista, Mäki kertoo.

Suomen Takuuvuokra Oy:n palvelun tavoitteena on avata uudentyyppiset mahdollisuudet kiinteistösijoittajalle nostaa omistuksensa käyttöastetta sekä turvata vuokrauksen jatkuvuus. - Otamme mielellämme asiakkaaksemme kenet tahansa kiinteistösijoittamisesta kiinnostuneen henkilön, riskittömyydestä veloitamme 5-10 % vaivanpalkan kuukausivuokrasta, joka sekin on verovähennyskelpoinen, Mäki summaa.

Antti Mäki on tyytyväinen yrityksen alkutaipaleeseen. – Olemme päässeet hyvään alkuun ja monta hyvää juttua on muhimassa. Vastaanotto on jossain tapauksissa ollut yllättäväkin: asiakas on todennut, että tämä kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta! Mutta asiahan on nimenomaan niin,  että se on juuri niin hyvää, miltä se kuulostaa, Mäki vielä sanoo.