Etsi

Lokakuu on yrittäjän kuu

Lokakuussa yrittäjyys näkyy laajasti mediassa. Valitsimme tämän vuoden teemaksi Paikallista - myös verkosta.

Yrittäjäkuukauden teemalla herätellään sekä yrittäjiä että kuluttajia. Vaikka kaikilla yrityksillä ei ole tarpeen eikä perusteltuakaan käydä kauppaa verkossa, mutta siellä on hyvä näkyä.

Digitalisaatio mahdollistaa yrityksen toiminnan tehostamisen ja mahdollisesti myös asiakashankinnan. Digitalisaatiota voi käyttää hyväksi niin ikään yrityksen omassa toiminnassa,  esimerkiksi työhyvinvoinnissa.

Markkinoinnin kouluttaja Pasi Rautio antoi alueen yrittäjille Kauhavalla järjesteyissä Markkinointi-iltamissa konkreettisia esimerkkejä tekemiseen ja näkymiseen.

Asiakkaiden arvot, tarpeet ja käyttäytyminen muuttuvat. Yrittäjälle muutosten ymmärtäminen ja niihin vastaaminen on tärkeää yritystoiminnan menestymisessä. Tieto asiakkaista on avainasemassa ja yrittäjän pitää ottaa selvää, missä hänen asiakkaansa ovat ja miten he käyttäytyvät. Vain siten heidät on mahdollista tavoittaa.

90% hankintaprosesseista aloitetaan Googlesta

Myös huomattava määrä ostopäätöksistä, jopa 60-80 %, tehdään verkossa. Raution mukaan jokaisen yrittäjän tulee pitää huoli siitä, että sekä yritys että tuote tulevat hakukoneen etusivulle, sillä juuri kukaan ei enää siirry hakukoneen toiselle sivulle. Pakollisia toimenpiteitä ovat oma domain ja omalla domainilla oleva sähköpostiosoite. Lisäksi on huolehdittava siitä, että yrityksen sivut on luettavia myös mobiililaitteilla. 

Yhteystiedot yrityksen arvokkainta omaisuutta

Sekä olemassa olevien sekä kiinnostuneiden asiakasehdokkaiden yhteystiedot takaavat massan, jolle yrittäjä markkinoi. Asiakassuhde rakentuu pienin askelin. – Yrittäjällä on oikeus markkinoida ostaneille asiakkaille, mutta spämmäämistä kannattaa välttää. Tutkimusten mukaan sekä asiakkaat että potentiaaliset asiakkaat unohtavat teidät neljässä kuukaudessa, Rautio kertoi.

Paikalla olleet yrittäjät olivat tyytyväisiä Rautiolta saamiinsa konkreettisiin vinkkeihin. Illan päätteeksi ei kukaan kiirehtinyt ovesta vaan tilaisuuden loppuun varattu verkostoitumisaika käytettiin hyödyksi ja käyntikortit vaihtoivat omistajaa. 

Pasi Raution viisi vinkkiä markkinointiin:

Perusasiat kuntoon
Verkkosivut on jokaisen yrittäjän tärkein myyntiväline

Anna verkon tehdä työtä
Kun sisältö houkuttaa kävijöitä sivuillesi, varmistu että saat kävijöiden yhteystiedot talteen

Erotu massasta
Mitä pienempi yrittäjä, sitä isommat mahdollisuudet on erottua harmaasta massasta laittamalla persoona peliin.

Markkinoi, älä marise
Yksikään palvelu ei myy itse itseään. Markkinointia on kaikki, mitä yrittäjä tekee. Rahojen laittaminen mainontaan, jos kaikki muu on rempallaan-

Mittaa, mittaa, mittaa
Pitää mitata kaikkea tekemistä ja kaikkia investointeja. Kuinka paljon nettisivuilla käy väkeä, kauanko siellä viivytään, moniko jättää yhteystiedot, avataanko sähköpostit, klikataanko linkkejä, jaetaanko sisältöjä.