10.11.2017 klo 23:25
Uutinen

Julkisen ja yksityisen sektorin toimiva kumppanuus vaatii tahtoa

Elinkeinoseminaarissa pohdittiin tänä vuonna, miten yrittäjät voivat toimia kuntien yhteistyökumppaneina ja vapauttaa kuntien resursseja muuhun toimintaan.

Elinkeinoseminaarin avannut Etelä-Pohjanmaan Yrittäjien puheenjohtaja Anne Niemi oli huolissaan Suomen matalasta työllisyysasteesta. – Maailmalla taloustilanne on nyt hyvä ja Suomikin on päässyt, tosin jälkijunassa, mukaan kasvuun. Maassamme tapahtuva talouskasvu on seurausta suhdanteiden muuttumisesta, ei rakenneuudistuksesta. Pk-yrittäjien näkökulmasta lainsäädäntöön olisi tehtävä muutos, joka mahdollistaa mm. paikallisen sopimisen. Suomessa voimme vaikuttaa työmarkkinoiden rakenteisiin, emme maailmantalouden suhdanteisiin, Niemi totesi.

Suomen Yrittäjien kilpailuasioiden päällikkö Satu Grekin avasi osallistujille mm. pk-yritysten esteitä palveluiden tuottamiseen osallistumiseen. Esteitä ovat mm. kuntien ja sote-alueiden ostot toisiltaan kilpailuttamatta, joka johtaa siihen, että pk-yritykset kuolevat, syntyy monopoli ja valinnanvapaus kuihtuu. Toisena esteenä Grekin mainitsi liian suuret hankintakokonaisuudet, joihin pk-yritykset eivät pysty osallistumaan, tuottaminen keskittyy ja paikallinen elinvoima katoa sekä kolmantena vaatimukset isoista investoinneista, jolloin pääomaa löytyy vain ulkomailta ja kotimaiset omistukset ja palveluntuottajat katoavat.

Samalla viivalla samoilla säännöillä

Satu Grekin kannusti paikalle tulleita kuntapäättäjiä tekemään kunnissaan linjauksia, jotka mahdollistavat laajasti paikallisten pk-yrityksien osallistumisen hyvinvointipalveluiden tuottamiseen, antavat asiakkaalle oikeuden valita palvelun tuottaja, tuovat mukanaan aidon kustannus- ja laatuvertailujärjestelmän, jolloin tiedetään kaikkien tuottajien kustannukset ja niitä pystytään vertailemaan. Lisäksi linjausten tulisi mahdollistaa kaikkien palveluntuottajien pääseminen pääseminen samalle viivalle samoin säännöin ja mitoituksin.

Elinympäristön ja alueen kehittämisessä kunnan tehtävänä Grekinin mukaan on pitää huolta yrittämisen edellytyksistä, varmistaa, että kunnan toimintaympäristö pysyy yritysmyönteisenä ja huomioida päätöksenteossa yritysvaikutukset. Hankintojen jakaminen osiin sekä avoin kilpailuttaminen kuuluvat myös tulevan kunnan tehtäviin. Maakunnan tehtäväksi jää yhteistyö yrittäjien kanssa mm. maakuntaohjelman osalta, kaavoittaminen, tieverkon ennakoiva hoitaminen ja turhan byrokratian välttäminen. Maakunnan tulee luottaa vahvuuksiinsa ja uskaltaa erikoistua sekä ohjata yhtiöidensä toimintaa perustamisasiakirjoissa ja yhtiöjärjestyksessä.

Palveluseteli ahkerampaan käyttöön

Lapualaisen ryhmäperhepäiväkoti Sylipaikan Yrittäjä Jaana Yliselä kertoi seminaarin osallistujille omasta näkökulmastaan yksityisen toimijan asemasta palveluntuottajana. – Alku ei ollut kovin ruusuinen eikä kaupunki kohdellut meitä tasavertaisesti kaupungin omien yksiköiden kanssa. Nyt yhteistyömme on jo hedelmällistä ja yhteishenki on hyvä. Kaupungille ei uskoakseni palveluseteliä helpompaa vaihtoehtoa olekaan, kaupungille lähtee yksi lasku, sen sijaan yrittäjän paperityömäärä lisääntyi huomattavasti, Jaana Yliselä kertoi.

Lähitoimijoita tarvitaan, mutta…

Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiristä paikalla ollut hankinta-asiantuntija Riitta Potka kävi kattavasti läpi sairaanhoitopiirin hankinnan perusteita ja esitti ajatuksia yhteistyön kehittämisestä pk-yritysten kanssa. Hän totesi, että lähitoimijoita tarvitaan, mutta pk-yritysten toimintatavat ja organisointi eivät aina ole tarpeeksi kehittyneitä isolle ostajalle.

Lisäksi Potka mainitsi logistiset kustannukset sekä tilausten, toimitusten ja laskutuksen tekeminen monen osapuolen kanssa aiheuttavan lisäkustannuksia.

Potka kannusti yrittäjiä ottamaan haltuun sairaanhoitopiirin palse.fi portaalin ja oli valmis järjestämään infotilaisuuden, joka antaisi myös mahdollisuuden tutustua paremmin puolin ja toisin paikallisten toimijoiden kanssa.