Ajantasaiset tiedot koronasta yrittäjälle: yrittajat.fi/korona

Etsi

Onnistunut yrityksen omistajanvaihdos takaa työpaikkojen säilyvyyden

64 prosenttia yrittäjistä kertoo kasvattavansa yrityksensä arvoa tavoitteellisesti ja 67 prosenttia tietää, mistä hakea apua, kun omistajanvaihdos on edessä.

Omistajanvaihdos on juuri nyt ajankohtainen 14 prosentille yrityksistä. Se tarkoittaa yli 40 000 yritystä eri puolilla Suomea. Näistä valtaosa on yrityksiä, joissa on työntekijöitä. 

–  Jokaiselle kunnalle on tärkeää, että siellä toimivat yritykset jatkaisivat toimintaansa. Jos yritys lopetetaan, menetetään työpaikkoja, verotuloja sekä kunnan vetovoimatekijöitä, toteaa Etelä-Pohjanmaan Yrittäjien omistajanvaihdosasiantuntija Aila Hemminki

Kantar TNS kysyi Suomen Yrittäjien tilaamalla Yrittäjägallupilla yritysten omistajanvaihdoksista. Kyselyyn vastasi 1051 yrittäjää eri puolilta Suomea.

Yrittäjät kehittävät yrityksensä arvoa tavoitteellisesti

64 prosenttia yrittäjistä kertoo kehittävänsä yrityksensä arvoa tavoitteellisesti. Työnantajayrityksistä näin tekee 74 prosenttia ja yksinyrittäjistä 51 prosenttia. 

– Kukaan yrittäjä ei voi tehdä töitä sataa vuotta, mutta yritys voi toimia pidempäänkin. Yritys kannattaa pitää sellaisessa kunnossa, että sen toiminta voidaan siirtää jatkajalle milloin tahansa. Onnettomuus, sairaus tai jokin muu arvaamaton elämäntilanne saattaa edellyttää omistajanvaihdosta nopeastikin, Hemminki sanoo.

Hemmingin mukaan omistajanvaihdostilanne helpottuu, jos yrityksen tärkeät toiminnot, sopimukset ja yhteistyöverkostot on tallennettu muuallekin kuin yrittäjän päähän.

Yrittäjälle itsestään selvät asiatkin kannattaa tallentaa johonkin, sillä ne auttavat jatkajaa pitämään yrityksen toiminnassa, toteaa Hemminki.

Työnantajayrittäjät hyvin kartalla yrityskaupan vaatimuksista

42 prosenttia vastaajista kertoi tietävänsä, miten omistajanvaihdokseen pitää valmistautua. Työnantajayrittäjistä tietoa oli 47 prosentilla, yksinyrittäjistä vain 35 prosentilla. Yrityksen arvon kertoi tietävänsä 57 prosenttia kaikista vastaajista.  

– Tämä on luonnollista, sillä moni yksinyrittäjä kokee yrityksensä omana työpaikkanaan, eikä ajattele yrityksen jatkoa sen jälkeen, kun itse jää esimerkiksi eläkkeelle, projektipäällikkö Mika Haavisto Suomen Yrittäjistä sanoo.

Suomen Yrittäjät on edistänyt omistajanvaihdoksia pitkään. Yrittäjiä on kannustettu aloittamaan omistajanvaihdosten valmistelu ajoissa, johtamaan ja kehittämään yrityksiä siten, että ne ovat kaiken aikaa myyntikunnossa ja kannustettu hyödyntämään omistajanvaihdosten asiantuntijoita. 

- Niin pientä kysymystä ei ole, etteikö sitä kannattaisi kysyä. Etelä-Pohjanmaan Yrittäjien toimialueella on saatavilla maksutonta omistajanvaihdosneuvontaa yrityksen ostoon, myyntiin ja sukupolvenvaihdokseen, muistuttaa Hemminki.

Näin kysyttiin  

  • Yrittäjägallupin toteutti Kantar TNS Oy Suomen Yrittäjien toimeksiannosta.   
  • Kyselyyn vastasi yli 1051 pk-yrityksen edustajaa.  
  • Tutkimus toteutettiin monimenetelmätutkimuksena, jolloin osa vastaajista osallistui tiedonkeruuseen sähköpostikyselyllä ja osa Gallup Forum -internetpaneelin kautta. 
  • Tiedot kerättiin tammikuun 2020 kahden ensimmäisen viikon aikana. 

 Lisätietoja:

Tutustu Yrittäjägallupiin omistajanvaihdoksista: https://www.yrittajat.fi/sites/default/files/yrittajagallup_tammikuu2020_omistajanvaihdokset.pdf