14.5.2020 klo 11:43
Uutinen

Kilpailussa pärjää vaan, jos kehittää osaamistaan – yrittäjän ja työntekijöiden

Arkemme on muuttunut koronakriisin seurauksena. Yrittäjän on tärkeä huolehtia omasta osaamisestaan. Jos yrityksessä on työntekijöitä, myös heidän kouluttamisensa on ratkaisevan tärkeää, kun kilpaillaan markkinoilla. Menestyvä yritys tarvitsee osaavia ihmisiä. Ammatillinen koulutus tarjoaa hyviä mahdollisuuksia ja auttaa varmistamaan osaavaa henkilöstöä yrityksissä myös tulevaisuudessa.

Osaamista on ylläpidettävä koko ajan, jotta menestyy kilpailussa. Jos yrittäjällä tai yrityksen henkilöstöllä ei ole osaamista, ei yritys kasva tai mene eteenpäin.

– Maailma muuttuu huimalla vauhdilla. Arki ei myöskään ole sama koronakriisin jälkeen, sillä markkinat jaetaan uudelleen. Muutoksia tulee erilaisissa toimintatavoissa, kuten pakotetussa digiloikassa tai etätyöskentelyssä. Tuotantopuolella muutokset näkyvät muun muassa alihankintaketjuissa ja esimerkiksi yrityksen toimitusvarmuus voi olla jatkossa hyvä ”ase” kaukaisempia kilpailijoita vastaan, järjestöpäällikkö Carita Pänkälä Etelä-Pohjanmaan Yrittäjistä toteaa.

Koronakriisin aikana monella yrittäjällä voi olla ylimääräistä aikaa, joka kannattaa hyödyntää osaamisen kehittämiseen. Yrittäjän oman ja yrityksen henkilöstön osaamisen vahvistamiseksi on tarjolla monipuolisia koulutusmuotoja ja rahoitusratkaisuja. Monella yrittäjällä on tarvetta esimerkiksi myynnin, markkinoinnin, hinnoittelun ja tuotteistamisen osaamisen kasvattamiseen.

– Kaiken uuden oppiminen kannattaa. Myös verkkokurssit ja täsmäkoulutukset ovat hyviä vaihtoehtoja oppia uusia asioita, Pänkälä vinkkaa.

Työelämässä oppiminen hyvä vaihtoehto osaajien saamiseksi yritykseen

Osaavasta työvoimasta – esimerkiksi metalli-, LVI- ja rakennusalan taitajista – on kova kysyntä Etelä-Pohjanmaalla. Työelämässä oppiminen on hyvä vaihtoehto uusien työntekijöiden rekrytoimiseksi, ja myös nykyisen henkilöstön kehittämiseksi. Oppisopimus on kilpailuvaltti aloilla, joissa kilpaillaan osaavan työvoiman saamisesta. Koulutussopimus on hyvä väylä opiskelijalle soveltaa työelämässä oppimaansa. Myös kesäoppisopimusta kannattaa harkita.

Alueella on useita ammatillisia oppilaitoksia, kuten Koulutuskuntayhtymä Sedu, Suupohjan koulutuskuntayhtymä Vuoksi ja Järviseudun Ammatti-instituutti Jami. Tarjontaa täydentää aikuiskoulutukseen erikoistunut Suomen Yrittäjäopisto. Oppilaitokset ovat lähellä, joten opiskelemaan ei tarvitse lähteä pitkälle.

– Ammatillisten oppilaitosten toiminta ja laaja koulutustarjonta alueella on vahvuus, Carita Pänkälä sanoo.

Yhteinen ”roadtrip” vahvistaa ammatillisen koulutuksen tietämystä

Koulutusasiat korostuvat Etelä-Pohjanmaan kärkihankkeissa ja heijastuvat siten myös Yrittäjien strategiaan, toimintaan ja tarpeiden ennakointiin.

– Tärkeitä teemoja ovat esimerkiksi osaaminen ja työvoiman saatavuus sekä alueen elinvoimaisuus, Carita Pänkälä sanoo.

Carita Pänkälä vastaa Etelä-Pohjanmaan Yrittäjien paikallisyhdistystoiminnasta ja koulutusosaamisen levittämisestä paikallisyhdistyksille sekä yksinyrittäjätoiminnasta.

Yhteistyö eri sidosryhmien kanssa on keskeistä. Työvoima- ja koulutustarpeiden ennakointia tehdään yhdessä ammatillisten oppilaitosten, alueen paikallisyhdistysten, TE-palveluiden ja aluejärjestön kanssa. Lisäksi Etelä-Pohjanmaan Yrittäjien jäsentiedotteessa ammatillinen oppilaitos Sedu, Suomen Yrittäjäopisto sekä ammattikorkeakoulu SeAMK voivat nostaa esille ajankohtaisia asioita. Carita Pänkälä kiittää sidosryhmiä yhteistyöstä koko maakunnan hyväksi.

– Sedun ja Suomen Yrittäjäopiston kanssa olemme myös kehittäneet ”roadtripin”, jossa kierrämme Etelä-Pohjanmaan Yrittäjien aluevastaavien kokouksia, ja tuomme esille ammatillisen koulutuksen mahdollisuuksia ja uudistuksia yritysten näkökulmasta, hän kertoo.

Uudesta osaamisesta suoraa hyötyä yritykselle

Osaaminen on merkityksellistä. Ammatillisella koulutuksella voi opiskella tutkintoon johtavia koulutuksia, tutkinnon osia ja lyhytkestoisia koulutuksia omasta taustasta ja iästä riippumatta jatkuvan oppimisen periaatteella.

– Maailma ei ole koskaan valmis ja aina voi oppia uutta. Kannattaa lähteä tutusta ympäristöstä liikkeelle ja katsella asioita uusin silmin. Verkostojen laajeneminen ja ryhmässä tapahtuvat opinnot ovat usein yhtä iso anti kuin uuden oppiminen. Positiivisia kokemuksia on tullut esimerkiksi Yksinyrittäjäakatemiasta, Carita Pänkälä kannustaa.

Tiesitkö, että ammatilliseen koulutukseen voi pyrkiä ympäri vuoden?

Ammatillisia tutkintoja ovat ammatilliset perustutkinnot, ammattitutkinnot ja erikoisammattitutkinnot. Erilaisia tutkintoja on yli 160 ja tutkinnon osia lukuisia. Ammatilliseen koulutukseen voi hakeutua joustavasti ympäri vuoden.

Koulutussopimus on entinen työssäoppiminen. Koulutussopimuksessa opiskelija ei ole työsuhteessa eikä hän saa palkkaa. Opiskelija on kuitenkin oikeutettu opintotukeen, koulumatkakorvaukseen ja koulutuksen järjestäjän tarjoamaan maksuttomaan ateriaan. Työnantaja ei saa koulutuskorvausta.

Oppisopimus voidaan solmia tutkintoon tai vain johonkin tutkinnon osaan. Oppisopimuksessa opiskelijalle maksetaan TES:n mukaista palkkaa ja töitä on tarjottavat vähintään 25 tuntia viikossa. Työnantaja voi saada koulutuskorvausta. Opiskelijan voi palkata kesätöihin oppisopimuksella.

Yrittäjän oppisopimuksessa päätoiminen yrittäjä voi itse opiskella yleensä pienin kustannuksin tutkintoja tai tutkinnon osia.

Suomen Yrittäjien viestintähanke vahvistaa yrittäjien tietoa ammatillisesta koulutuksesta

Ammatillisen koulutuksen työelämälle suunnattavien palveluiden tunnettuutta ja tavoitettavuutta edistetään Opetushallituksen rahoittamassa viestintähankkeessa vuoden 2020 aikana. Hankkeessa nostetaan esille hyviä käytänteitä ammatillisesta koulutuksesta, ja yrittäjien ja ammatillisten oppilaitosten välisestä yhteistyöstä.

Viestintähankkeen sivuilta löydät lisätietoa ja materiaalia. Osoite on www.yrittajat.fi/ammatillisen-koulutuksen-viestintahanke.

Hankkeen verkostokumppaneita ovat Suomen Yrittäjien aluejärjestöt, paikallisyhdistykset ja toimialajärjestöt sekä Suomen Yrittäjäopisto. Hankkeessa tehdään tiivistä yhteistyötä myös muiden oppilaitosten ja median kanssa.

Teksti: Anne Öhman