2.9.2020 klo 16:02
Uutinen

Toimitusjohtaja tuumaa: Yrittäjät joustaneet koronakriisissä kaikkein eniten

Koronakriisi on ollut kova koettelemus lähes kaikille, mutta suurimmat iskut on otettu vastaan pk-yrityksissä. E-P:n Yrittäjien toimitusjohtaja Heikki Risikon mukaan koronan ensimmäisestä aallosta selvittiin kuiville kolmen syyn ansiosta.

– Ensinnäkin yrittäjät itse venyivät ja kestivät kriisin katastrofaalisen sekavan alkuvaiheen. Yrittäjät keskittyivät päälle kaatuvien tilanteiden hoitamiseen, unohtivat omat palkkansa ja ideoivat yritystoiminnalleen siltaa yli mahdottoman. Kun tätä asiaa joskus ehditään tutkia, tullaan löytämään todella hienoja selviytymistarinoita, Risikko sanoo.

Hänen mukaansa myös yhteiskunnan tukitoimista oli merkittävä apu, vaikka yritystukien toteuttamisesta onkin paljon opiksi otettavaa.

– Kolmas ja ratkaiseva vaihe ensimmäisestä aallosta selviämisessä oli tietysti kysynnän viriäminen ja rajoitusten hellittäminen. Talous sai jälleen tilaa toimia edes hieman normaalimmalla tavalla.

Toiseen aaltoon varauduttava

Risikon mukaan yrityksissä on osattu varautua näköpiirissä olevaan toiseen aaltoon.

– Ongelma on vain se, että kaikki liikenevät voimavarat kulutettiin jo kevään ja kesän selviytymistaistelussa. Siksi onkin selvää, että toisen aallon varalta tarvitaan myös tukitoimien jatkamista.

Hänen mukaansa yksinyrittäjätukea on jatkettava ja tuotava heille yrityksen kehittämisseteli, jota Yrittäjät ovat ehdottaneet. Periaatteessa näihin on jo raha olemassa, sillä yksinyrittäjätukea ei ole haettu läheskään niin paljoa mihin varauduttiin.

– Myös kustannustukea on varauduttava jatkamaan, mutta sen ehtoja on parannettava merkittävästi. Oli suuri pettymys, että vain joka neljäs hakemus johtaa myönteiseen tukipäätökseen.

Risikko muistuttaa, että toki tärkeintä on tehdä kaikki mahdollinen toisen aallon hillitsemiseksi.

– Ohjeiden noudattaminen, turvavälit, testaaminen ja jäljittäminen. Tärkeä on myös elinkeinoministeri Mika Lintilän linjaus siitä, että talouden toimintamahdollisuuksille on annettava kaikki se tila mikä vain järjestettävissä on, Risikko sanoo.