Etsi

Emergency banner

Koronainfo yrittäjälle: yrittajat.fi/korona

Yrittäjävaltuutettujen määrä kasvoi Etelä-Pohjanmaan Yrittäjien alueella

Yhteensä 185 yrittäjää valittiin valtuustoihin Etelä-Pohjanmaan Yrittäjien toimialueella. Yrittäjävaltuutettujen määrä kasvoi maakunnassa melkein parilla kymmenellä viime kuntavaaleista. Tulevalla kaudella joka kolmas valtuutettu on yrittäjätaustainen.

Yrittäjäjärjestö arvioi positiivisen tulokseen vaikuttaneen paljon kuntavaaleissa puhututtaneet teemat kuntien elinvoimaisuudesta ja vastuullisesta talouden pidosta.

– Olemme erittäin tyytyväisiä vaalien tulokseen ja yrittäjävaltuutettujen määrän kasvuun. Läpimenneiden yrittäjien suuri määrä kertoo siitä, että moni eteläpohjalainen luottaa yrittäjien kykyyn tehdä vastuullisia päätöksiä omassa kotikunnassaan. Yrittäjillä on paras käsitys siitä, millaisia päätöksillä rakennetaan elinvoimasta ja menestyvää kuntaa, Etelä-Pohjanmaan Yrittäjien toimitusjohtaja Heikki Risikko toteaa. 

Keskustalla eniten yrittäjävaltuutettuja

Eniten yrittäjätaustaisia ehdokkaita kerännyt Keskusta sai myös eniten yrittäjävaltuutettuja (78). Toiseksi eniten yrittäjävaltuutettuja on Kokoomuksella (52) ja kolmanneksi eniten Perussuomalaisilla (35). Muista puolueista Kristillisdemokraateilla on kymmenen yrittäjävaltuutettua, SDP:llä neljä, RKP:lla kolme, Haloo Vimpelillä kaksi ja Vihreillä yksi.

Prosentuaalisesti eniten yrittäjävaltuutettuja on Karijoella (67 %), Kauhavalla (42 %), Kauhajoella (40 %) ja Lapualla (40 %).

Vähiten yrittäjävaltuutettuja on puolestaan Kaskisissa (12 %), Laihialla (15 %) ja Ilmajoella (17 %).

Etelä-Pohjanmaan Yrittäjien tavoitteena on, että seuraavalla valtuustokaudella jokaisessa alueemme kunnassa luodaan ajantasainen elinkeinopoliittinen ohjelma, päivitetään hankintastrategia ja otettaisiin suuremmassa määrin yritysvaikutusten arviointi osaksi päätöksentekoa.

- Yrittäjävaltuutetuilla on iso rooli rakennettaessa tulevaisuuden elinvoimaisia kuntia. Yrittäjäjärjestö pyrkii pitämään tiivistä yhteyttä alueen yrittäjävaltuutettuihin tulevan valtuustokauden aikana ja myös meihin päin voi aina olla yhteydessä, olipa kyseessä sitten pieni tai suuri asia, Risikko rohkaisee.