6.8.2021 klo 17:32
Uutinen

Heikki Rinta-Rahkosta yrittäjäneuvos

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö on myöntänyt yrittäjä Heikki Rinta-Rahkolle yrittäjäneuvoksen arvonimen.

Kurikkalainen optikkopariskunta Heikki ja Anneli Rinta-Rahko ovat tehneet menestyksekkään yrittäjäuransa optisella alalla. He aloittivat yrittäjätoiminnan Kurikassa 1977 laajentaen jo parin vuoden sisällä myös Jalasjärvelle ja Ilmajoelle.

Yrittäjyyden lisäksi Heikki Rinta-Rahko on tehnyt arvokasta vaikuttamistyötä niin paikallisella, maakunnallisella kuin valtakunnallisellakin tasolla.

Varsinkin valtakunnallisella tasolla Rinta-Rahkolla on poikkeuksellisen vahva ja pitkäaikainen kokemus yrittäjäjärjestötyöstä. Hän on ollut yksi keskeisistä henkilöistä, joiden määrätietoinen toiminta johti yrittäjäjärjestöjen yhdistymiseen ja loi siten edellytykset nykyaikaiselle yrittäjien edunvalvonnalle sekä jäsenpalveluille. Vahvan yrittäjäjärjestön syntyminen on ollut yksi tärkeimmistä tekijöistä sille, että 2000-luvulla suurin osa uusista yksityisen sektorin työpaikoista on syntynyt pk-yrityksiin.

– Yrittäjäjärjestön kanssa kuljettu matka on ollut hieno. Kaikenlaista on tullut koettua ja Eduskuntatalollekin marssittua yrittäjien puolesta, mutta jos yksi tapahtuma täytyy nostaa muiden yli, niin se on nykyisen yrittäjäjärjestön, Suomen Yrittäjät ry:n, perustaminen Finlandia-talolla 5.9.1995. Siinä oli taustalla vastustavia mielipiteitä kuten aina ja sitä vähän jännitettiin, että kuinka käy. Mykistävää oli, että kokouksessa vastaääniä ei tullut, vaan nykyinen yrittäjäjärjestö perustettiin yksimielisesti, Rinta-Rahko muistelee.

Tuore yrittäjäneuvos antaa järjestölle kiitosta yrittäjyyden eteen tehdystä työstä.

– Järjestön toimintakyky on säilynyt korona-ajasta huolimatta hyvänä, vaikka sosiaalinen vuorovaikutus on jäänyt hyvin ohueksi, kun fyysisiä tapaamisia ei juurikaan ole voinut järjestää. Järjestön koneisto on pystynyt toimimaan ajan hengen mukaisesti etäyhteyksin. Jos meillä ei olisi osaavaa henkilöstöä toimistoilla ja luottamushenkilöissä, niin ei homma olisi toiminut. Heille täytyy kiitos antaa, että kontakti yrittäjäkenttään on säilynyt tällaisena aikana, toteaa Rinta-Rahko.

Fyysisten tapaamisten puuttuminen harmittaa Rinta-Rahkoa.

– Sähköiset tapaamiset eivät korvaa fyysistä yhdessä oloa. Yhteisöllisyys ja yhteenkuuluvuus kasvavat, kun ollaan tekemisissä ja kun meillä on vieläpä hauskaa yhdessä. Se on sitä yrittäjäjärjestön parasta antia, Rinta-Rahko sanoo.

Rinta-Rahkon mieltä lämmittää, että järjestö on vuosien saatossa vakiinnuttanut asemansa ja siihen luotetaan niin jäsenten kuin yhteistyötahojen suunnasta.

– Yrittäjien joukko on niin moninainen, että totta kai aina tulee myös jotain negatiivista palautetta järjestön toiminnasta. Jos ei mitään rutinaa kuulu koskaan, niin silloin toiminta ei ole hyvää, järjestökonkari naurahtaa.

Rinta-Rahko kannustaa jokaista yrittäjää miettimään jäsenyyden merkitystä isossa kuvassa.

– Järjestö hoitaa isoja asioita, kuten edunvalvontaa ja lainsäädäntöasioita jokaisen yrittäjän ja yrityksen hyväksi. Jokaisen yrittäjän pitäisi ymmärtää, mitä lainsäädännön kautta saadaan aikaan niin hyvässä kuin pahassa ja meidän puolustuskoneistomme pitää yrittäjien puolia, ettei tehtäisi kovin surkeita lakeja, Rinta-Rahko taustoittaa järjestön merkitystä yrittäjyydelle.

Unohtaa ei sovi myöskään järjestön tarjoamia konkreettisia hyötyjä.

– Meillä on äärimmäisen laadukkaat neuvonta- ja asiantuntijapalvelut, jotka ovat jokaisen jäsenen saatavilla ja apua saa niin hyvinä kuin huonoinakin päivinä. Osallistumalla aktiivisesti koulutuksiin ja tapahtumiin, saa varsinaisen aiheen lisäksi myös vertaistukea muilta yrittäjiltä, Rinta-Rahko toteaa.

Tasavallan Presidentin kirje yrittäjäneuvokselle luovutettiin tänään Kurikan kotiseututalolla. Luovutuksen suorittivat Suomen Yrittäjien puheenjohtaja Petri Salminen ja Suomen Yrittäjien 1. varapuheenjohtaja, Etelä-Pohjanmaan Yrittäjien puheenjohtaja Anne Niemi. Juhlapuheen piti Suomen Yrittäjien entinen toimitusjohtaja Jussi Järventaus.

Yrittäjäneuvoksen ja neuvoksettaren takana vasemmalla Kurikan Yrittäjien puheenjohtaja Eira Viitala, Suomen Yrittäjien puheenjohtaja Petri Salminen sekä Suomen Yrittäjien 1. varapuheenjohtaja ja Etelä-Pohjanmaan Yrittäjien puheenjohtaja Anne Niemi.