13.3.2018 klo 18:24
Uutinen

Lisää resursseja elinkeinotoimintaan Lapualla!

Tommi Ylimäki, 34, aloitti työnsä Lapuan kaupungin kehittämiskoordinaattorina 12.3.2018. Toimi on uusi, vahvistaen mukavasti elinkeinotoimen käytännön työn resursseja.

Tommi Ylimäki, 34, aloitti työnsä Lapuan kaupungin kehittämiskoordinaattorina 12.3.2018. Toimi on uusi, vahvistaen mukavasti elinkeinotoimen käytännön työn resursseja.

Tommi on palvellut lähes koko työhistoriansa ajan erilaisissa elinkeinoelämän kehittämis- ja konsultointitehtävissä, mm. noin 8 vuotta Etelä-Pohjanmaan Yrittäjien kehittämispäällikkönä. Etenkin yrittäjävetoisten mikro- ja pienyritysten maailma ja ilmiöt ovat tulleet vuosien saatossa hänelle tutuiksi. Aiempiin pesteihin ja osaamiseen voi tutustua osoitteessa www.tommiylimaki.fi.

Kehittämiskoordinaattorin pääasiallista työtä on neuvoa yrityksiä niiden kehittämishankkeiden suunnitteluvaiheessa. Hankkeiden alkusparraus, rahoitusvaihtoehtojen tutkiminen ja esimerkiksi yrittäjien opastaminen tarvittavien yhteistyökumppaneiden luo tulevat muodostamaan merkittävän osan Tommin työstä. Olipa asia mikä vain, sen kysymistä ei kannata turhaan aristella. Työ tehdään luottamuksellisesti ja joustavasti, tarvittaessa oikealle henkilölle eteenpäin ohjaten. Tapaamisia voidaan järjestää toimistolla (Lapua Yrityskeskus Poutuntie 8) tai mieluusti myös yrityksissä paikan päällä.

Erityistä lukkarinrakkautta Tommi tuntee pk-yritysten omistajanvaihdosteemaan. Sopivilla yritysjärjestelyillä on mahdollista ponnistaa monen sellaisen vaiheen yli, joita uuden yritystoiminnan perustamiseen ja kehittämiseen liittyy. Omistajanvaihdososaaminen monine erityispiirteineen onkin yksi Tommin vahvuuksista – ja siitä alkunsa saanut ymmärrys kehittävään, kannustavaan otteeseen yrittäjiä ja sellaiseksi aikovia kohdattaessa. Menestyäkseen yritystoiminta vaatii monien palikoiden loksahtamista paikoilleen, mutta Tommin näkemyksen mukaan keskeisin vaatimus on yrittäjän oma usko siihen, että yritys tulee menestymään. Tuota uskoa ja menestyksen näkyä hän haluaa työssään nähdä ja entisestään vahvistaa.

Tommin saa kiinni puhelimella, sähköpostilla ja sosiaalisen median kautta. Ota yhteyttä yrittämisen merkeissä!

044-438 4051
tommi.ylimaki@lapua.fi