10.2.2019 klo 10:25
Uutinen

Lapuan Yrittäjät ry hallitus 2019

Lapuan Yrittäjät ry:n järjestäytymiskokouksessa toivotettiin uudet jäsenet tervetulleiksi ja linjattiin vuoden 2019 toimintaa. Painopisteen sai vahvasti nuoret ja uudet yrittäjät, toiminnan läpinäkyvyys, sekä tiedottaminen.

Lapuan Yrittäjät ry hallitus ja toimialaryhmät 2019

Esa Suutala, puheenjohtaja
Tuomas Luoma, varapuheenjohtaja
Miika Saarenpää, sihteeri
Juha Lemponen, rahastonhoitaja
Sami Latomäki
Ville Ikola
Ismo Jäättenmäki
Mariia Harjunheimo
Terho Luoma
Mari Lahdensuo
Minna Kujala
Ville-Petteri Salomäki
Osmo Autio
Tarja Kojola

Toimialaryhmät

Kaupan ja palvelun ryhmä

Tavoite on asiakasvirtojen kasvaminen, yrittäjien verkostoituminen ja yhteistyön kehittäminen sekä uusien yrittäjien hankinta.

Ryhmä kokoaa ajantasalla olevan osoitteiston. Tekee yrittäjäkyselyn ja hyödyntää saadun tiedon. Toimi viestinvälittäjänä myös kaupunkiin päin. Järjestää ja alustaa tilaisuuden, mikä herättä keskustelun miten asiakasvirtoja voidaan vahvistaa, miten saadaan uusia yrityksiä syntymään tai siirtymään Lapualle.

Jäsenet: Miika Saarenpää, Sami Latomäki, Mariia Harjunheimo,

Mari Lahdensuo ja Tommi Ylimäki

Teollisuuden ja liikenteen ryhmä

Tavoite yritysten liiketoiminnan kasvu, yrittäjien verkostoituminen ja yhteistyön kehittäminen sekä uusien yritysten hankinta.

Ryhmä kokoaa ajantasalla olevan osoitteiston. Tekee yrittäjäkyselyn ja hyödyntää saadun tiedon. Toimi viestinvälittäjänä myös kaupunkiin päin. Järjestää ja alustaa tilaisuuden, mikä herättää keskustelun, miten yritysedellytyksiä voidaan kehittää, saada uusia yrityksiä syntymään tai siirtymään Lapualle .

Jäsenet: Tuomas Luoma, Terho Luoma, Ville Ikola ja Ismo Jäätteenmäki

Kunta ja koulutus ryhmä

Tavoite kehittää kunnan yritystoimintaa tukevia palveluja, järjestää tarvittaessa koulutusta sekä toimia oppilaitosyhteistyössä.

Ryhmä käy tarvittavat keskustelut teknisen toimiston ja yrityskeskuksen kanssa asiakaslähtöisen palvelun merkityksestä. Käy kaupungin kanssa läpi vapaat yritystontit, kaavoituksen, tarvittavan infran, aikataulut ym. Järjestää yrittäjille tarvittaessa koulutusta, yritystapaamisia ja vapaa-ajan verkostoitumistapahtumia. Pitää oppilaitoksien yrittäjyyskasvatusesitykset.

Jäsenet: Esa Suutala, Juha Lemponen, Osmo Autio, Minna Kujala,

Ville-Petteri Salomäki, Jukka-Pekka Kallio ja tarja Kojola

JäsenhankintaJokainen ryhmä suunnittelee ja järjestää yhden jäsenhankintatapahtuman 2019 vuoden aikana.

Hyvää alkanutta kevättä

Lapuan Yrittäjät ry
hallitus