20.12.2018 klo 12:52
Uutinen

Onko sinulla tuote, palvelu tai ajatus, josta haluat kertoa? Tule pitchaamaan TechTeamille!

Nyt on kaikilla Seinäjoen alueen teknologia-alan yrityksillä ja organisaatioilla ainutlaatuinen paikka tuoda osaamista esille!

TechTeam on seinäjokisten teknologiateollisuuden ja teknisen kaupan alan yritysten verkosto. Verkoston päällimmäisiä tavoitteita ovat mm. alueen yritysten keskinäisen tuntemuksen kasvattaminen, yritysten keskinäisen kaupan lisääminen ja yhteisten asiakkuuksien tunnistaminen.

Näiden tavoitteiden saavuttamiseksi haastamme yrityksiä esittäytymään ja kertomaan tarjoamistaan tuotteista ja palveluista. Toisin sanoen pitchaamaan eli kolmessa minuutissa esittelemään itsensä ja yrityksensä mielenkiintoa herättävästi, verkostoitumaan sekä tietysti vakuuttamaan kaikki ympärillä olevat yrityksen erinomaisuudesta.

Parhaimmillaan pitchaus voi olla alku merkittävälle yhteistyölle!

Esittelyjä on kuulemassa alalla toimivia yrityksiä ja kaupungin asiantuntijoita

Ilmoittaudu mukaan täältä

Pitchaustilaisuuksia järjestetään 4 kertaa vuoden 2019 aikana.

Ensimmäinen kerta on perjantaina 18.1.2019, jolloin pitchauksia on 3 kpl.

Jokaisella kerralla paikkoja on rajoitettu määrä ja paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä.