4.4.2018 klo 14:56
Uutinen

Kevään jännittävät messut lähestyvät Vimpelissä

Asumista ja hyvinvointia -messut 2018 järjestetään 5.5. Vimpelin Liikuntahallilla. Messujen teemana on läheltä löytyy, ja lauantaipäivän aikana on mahdollista kohdata monta lähialueen yritystä ja osallistua muun muassa huutokauppakeisarin pitämään huutokauppaan!

Yli puolet messujen osastoista on nyt varattu, joten kevät on ollut erittäin vilkas. Messujen ohjelma julkistetaan ensi viikolla.

– Luvassa on ainakin hyväntekeväisyyshuutokauppa, joka onkin messuilla pääohjelmanumerona. Meklarina toimii huutokauppakeisari Aki Palsanmäki ja mukana on myös Heli-vaimo. Olemme käynnistäneet huutokaupattavien tavaroiden vastaanoton, tuotto lahjoitetaan hyväntekeväisyyteen. Kohde tulee olemaan vimpeliläisten nuorten harrastusmahdollisuuksien monipuolistaminen. Käytännössä tämä menee niin, että messujen jälkeen kohde päätetään yhdessä hakemusten perusteella. Kolmas sektori voi hakea huutokaupan tuotosta itselleen avustusta nuorten harrastusmahdollisuuksien parantamiseksi, kertoo Vimpelin Yrittäjien puheenjohtaja Susanna Korkiatupa. Korkiatupa myös vastaa messuosastojen myynnistä. Vimpelin Yrittäjät ovat mukana messujärjestelyissä ja myös itse messuille suunnitellaan jotakin mukavaa.

Mikäli haluat lahjoittaa tavaran huutokaupattavaksi, ole yhteydessä Susannaan. Yritykset tai järjestöt voivat lahjoittaa tavaroita, jolloin lahjoittaja myös mainitaan huutokauppaa tehdessä. Myös yksityishenkilöt voivat tavaroita lahjoittaa, mutta tällöin lahjoittajan nimeä ei mainita. Tavaran tulee olla hyväkuntoista, ehjää ja laadukasta. Huutokauppakeisari jää hetkeksi huutokaupan jälkeen myös nimmareita jakamaan ja kuviin.
– On erittäin mukavaa saada huutokauppakeisari Vimpeliin, toivottavasti moni tulee paikalle Akia ja Heliä katsomaan, Korkiatupa sanoo

Messut ovat Järviseudun suurin yhteinen messutapahtuma, joka polkaistaan pystyyn joka kevät. Viime keväänä messut järjestettiin Alajärvellä ja sitä ennen Soinissa. Messut järjestää Järvi-Pohjanmaan Yrityspalvelu.

Monipuolisesti näytteilleasettajia

Näytteilleasettajia on tulossa monipuolisesti hyvinvointiin liittyen. Esimerkiksi on erilaisia kosmetiikkatuotteita, liikuntapalveluja ja hyvinvointiin liittyviä elämyspalveluja. Myös lähimatkailu on esillä sekä tietysti asuminen. Kevään muotia ja asusteita tullaan myös näkemään.

– Ehdottomasti kannattaa lähteä paikalle vähän kauempaakin tekemään keväisiä ostoksia, osallistumaan huutokauppaan sekä tietysti mukavaan yhteiseen perhetapahtumaan. Erityisen mukavaa on tänä vuonna se, että MTK Alajärvi ja Vimpeli tulevat järjestämään ulkoalueelle konekentän, joten siinä riittää ihastelemista ja tekemistä koko perheelle, Korkiatupa paljastaa.
– Myös näytteilleasettajista löytyy lähialueen ruoantuotantoon liittyviä yrityksiä myymässä tuotteitaan tai palveluitaan. Messut ovat siis varsin kattava tarjooma kaikesta siitä, mitä meiltä täältä läheltä löytyykään.

Messuosastoja on vielä jäljellä. Kannattaa kuitenkin tehdä varaus pian. Paikan voi varata myös sähköisellä lomakkeella. Tai sähköpostilla ’); // –> tai numerosta 0445896234.