Etsi

yrittäjät

Järjestö
Arki hiipii kesän jälkeen myös yrittäjäjärjestön toimintaan. Aluejärjestön hallitus vetäytyi Sulkavalle Willa Lähteeseen linjaamaan vuoden 2020 toimintaa. Keskusteluissa nousi vahvasti esille se, että meidän on opittava kertomaan selkeästi mitä hyötyä on kuulua yrittäjäjärjestöön. Jäsenetuja on vahvistettava, jotta jäsenistö saa verkostoitumisen lisäksi myös rahallista hyötyä. Toisaalta tapahtumat ovat tärkeä osa toimintaa, ne tuovat vaihtelua arkeen, huvin ja hyödyn näkökulmasta.
Yksinyrittäjä
Suomen Yrittäjät on julkaissut yksinyrittäjien tavoite-ja toimenpideohjelman 2019–2022. Ohjelma on valmistunut yksinyrittäjäverkoston johtoryhmän ja Yrittäjien keskustoimiston asiantuntijoiden yhteistyönä. Ohjelmassa tavoitteet on jaettu 3 osioon, joita ovat edunvalvonnan tavoitteet, yksinyrittäjän toiminnan tukeminen ja järjestön toiminnalliset tavoitteet.
Talous
Kevään Pk-yritysbarometrin mukaan suhdanneodotuksissa yritykset näkevät tilanteen paremmaksi kuin syksyllä. Investointiodotukset ovat laimeat, mutta niukasti positiiviset. Henkilöstöstä halutaan pitää kiinni. Savonlinnan seudulla odotukset ovat korkealla. Mikkelin seudulla odotukset ovat puolestaan valtakunnan keskiarvoa. Pieksämäen seudulla on suhdannenäkymissä enemmän vaihtelua.
Järjestö
Etelä-Savon Yrittäjien hallitus kokoontui viime viikonlopulla vuorokauden kestävään vuoden 2019 toiminnan suunnittelukokoukseen. Kokouksessa päätettiin esittää puheenjohtajaamme Nina Rasolaa jatkamaan Suomen Yrittäjien varapuheenjohtajan tehtävää seuraavaksi kahdeksi kaudeksi, lokakuun puolessa välissä Suomen Yrittäjien liittokokous tekee valintapäätökset Turussa.
Kunta
Yrittäjät arvioivat kriittisimmin Etelä-Savon kuntien hankintapolitiikkaa ja päätösten yrityslähtöisyyttä. Nämä osa-alueet arvioitiin samalla kuntien elinkeinopolitiikan tärkeimmiksi osa-alueiksi. Kyselyn kaikki osa-alueet saivat yrittäjiltä huonommat arviot kuin vuonna 2016.Valtakunnan tasolla kokonaisarvosana elinkeinopolitiikasta on 6,7 asteikolla 4-10. Etelä-Savon alueella tulos oli 6,5 eli tyydyttävä. Maakuntamme kuntien väliset erot ovat huimia. Elinkeinopoliittinenmittaristo-tutkimus toteutettiin jo 8. kerran. Sen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön kehittymisestä.

 

Jäsenedut tästä