19.1.2017 klo 11:37
Uutinen

Puheenjohtajalta

Alkuvuodesta on hyvä tsekata mitkä asiat muuttuvat yrittäjille ja mitä tänä vuonna on tulossa ja meneillään. Kattojärjestömme Suomen Yrittäjät on tehnyt edunvalvontatyötä meidän yrittäjien eteen ja ainakin seuraavat asiat muuttuvat:

Vuoden 2017 alusta tuli käyttöön uusi yrittäjävähennys. Yrittäjävähennys on viisi prosenttia toiminimien, avointen yhtiöiden ja kommandiittiyhtiöiden tulosta.

Arvonlisäveron voi maksaa vasta kun rahat ovat tilillä – yrittäjät voivat maksaa arvonlisäveron vasta, kun ovat saaneet rahat asiakkaalta.

Veromenettely on muuttunut – pienistä virheistä ei enää rangaista.

Helpotusta työllistämiseen: Koeaika on kuusi kuukautta ja työnantajalla on oikeus jatkaa koeaikaa, jos työntekijä on koeaikana ollut työkyvyttömyyden tai perhevapaan vuoksi poissa töistä. Työnantajan takaisinottovelvollisuus lyheni yhdeksästä neljään kuukauteen. Työsuhteen kestettyä 12 vuotta takaisinottoaika on kuusi kuukautta. Pitkäaikaistyöttömän saa palkata määräaikaiseen työsuhteeseen ilman erityistä perustellun syyn vaatimusta.

Kaupat sekä parturi- ja kampaamoliikkeet saavat itse päättää aukiolostaan viikonpäivistä ja juhlapyhistä riippumatta. Kauppojen aukiolon vapauttaminen ei muuttanut kauppakeskusyrittäjän oikeutta pitää yhden vapaapäivän viikossa.

Hankintalain kokonaisuudistuksessa toteutui hyvin Suomen Yrittäjien pitkäaikaiset tavoitteet hankintojen jakamisesta osiin, sääntelyn yksinkertaistamisesta ja kilpailuhäiriöiden vähentämisestä.

Tekes on käynnistänyt mikro- ja pk-yrityksille tarkoitetun innovaatiosetelikokeilun. Innovaatiosetelin avulla yritys voi kehittää tuotteitaan, palveluitaan tai prosessejaan sekä kasvattaa ja kehittää liiketoimintaansa. 5000 euron arvoista innovaatioseteliä on haettu innolla ja lähes kaikki ovat saaneet myönteisen päätöksen muutaman päivän sisällä.

Valinnan vapaus on toteutumassa sote-uudistuksen mukana. Aluehallintomuutos tuo tullessaan uusia tuulia myös yrityksille suunnattuihin palveluihin. Maailma muuttuu hurjaa vauhtia – meidän yrittäjien on oltava koko ajan ajan hermolla ja tunnistettava omaa yritystoimintaa auttavat tai edistävät asiat.

Yrittäjäjärjestö on meidän yrittäjien asialla – tulevan talven ja kevään aikana sinulla yrittäjä on monta mahdollisuutta verkostoitua, päivittää osaamista ja nauttia toisten yrittäjien seurasta. Yksinyrittäjille ja nuorille on kevään aikana omat räätälöidyt tilaisuudet koko Etelä-Savon voimin. Digitaalisuuteen liittyvä koulutushanke – ”Hyppää kyytiin” – on kaikkien jäsenyrittäjien ulottuvilla. Markkinointi-iltamat, paikallisen sopimisen tilaisuus ja Lähitapiolan iltakoulu ovat hyviä paikkoja tavata tuttuja ja saada uusia ideoita tai potkua yritystoimintaan.

Tämän kaiken lisäksi paikallisyhdistykset järjestävät lähelläsi laajan kirjon mukavia tapahtumia ja tilaisuuksia.

Tämä on järjestö, johon todellakin kannattaa kuulua!

Ylpeä Yrittäjistä!

Nina Rasola
Etelä-Savon Yrittäjät
puheenjohtaja