21.1.2017 klo 20:02
Uutinen

Punkaharjun Puutaito Oy on maakunnallinen Vuoden yrittäjä 2016

Etelä-Savon Yrittäjät ry:n hallituksen tekemän valinnan perusteina ovat mm. se, että Punkaharjun Puutaito on mallikas hallittujen riskien ottaja, samalla kun liikevaihto ja työntekijöiden määrä on tasaisesti kasvanut. Puutaidon liiketoiminta perustuu puun jalostamiseen, mikä on myös linjassa maakuntastrategian kanssa. Designilla ja muotoilulla on merkittävä rooli Puutaidon liiketoiminnassa nyt ja tulevaisuudessa. 90 % yhtiön tuotteista päätyy metsäteollisuuden asiakkaiden kautta ulkomaille ja Punkalive-huonekalujen vientitoiminta on piristynyt.

Vuonna 1989 perustettu Punkaharjun Puutaito Oy on kasvanut tasaisesti kolme henkilöä työllistävästä puusepän pajasta lähes 40 henkeä työllistäväksi kasvuyritykseksi. Liikevaihdon kasvu on maltillista, ollen 5-10 % vuosittain. Liiketoiminnan kannattavuus on pysynyt toiminnan perusedellytyksenä koko yrityksen olemassaolon ajan.

Liiketoiminnan kasvu on vaatinut investointeja niin kiinteistöihin kuin tuotantolaitteisiin. Merkittävimmät suunnitellut investoinnit tuotantolinjoihin on nyt tehty, kun kaikki tuotantolinjat on käyty läpi ja päivitetty. Viimeisin investointi tehtiin vuonna 2016 Kerimäen tuotantotiloihin, joissa on nykyisin vanerin jatkoslinja ja puurakentamisen suurien komponenttien tuotanto. Pienempiä ylläpitoinvestointeja on tiedossa myös tulevaisuudessa.

Työntekijöiden määrä oli vuoden 2016 päättyessä 38. Kuluvana vuonna on tarve palkata lisää työvoimaa etupäässä Kerimäen toimipisteeseen. Muutamien huippuosaajien rekrytointi on haasteellista, mutta Puutaito tekee yhteistyötä alueen ammatti- ja korkeakoulujen kanssa niin tarvittavien ammattilaisten palkkaamiseksi kuin tuotekehitysyhteistyössäkin.

Punkaharjun Puutaidon liiketoiminnan kasvu on puurakentamisessa. Rakennusalan asiakkaat ovat suurissa kasvukeskuksissa ja etenkin rakennuselementtien vienti lisääntyy. Puurakentamisen ja viennin kasvu edellyttää uusien työntekijöiden, mm. puuseppien palkkaamista.

Asiakkaiden jatkuvasti muuttuvat tarpeet ovat Puutaidon liiketoiminnan ajurina ja jatkuva tuotteiden kehittäminen tapahtuu yhteistyössä asiakkaiden kanssa. Teollinen muotoilu on tärkeä osa Punkaharjun Puutaidon tuoteprosessia. Uuden tuotteen suunnittelun lähtökohtana on käytettävyys ja asiakkaan oma visio. Asiakkaan visioima tuote käydään yhdessä läpi ja sen perusteella tehdään tuotantosuunnitelma. Uusien tuotteiden tuotantoon ottamisen lähtökohtana on olemassa olevien menetelmien ja tuotantoprosessien kustannustehokas käyttö.

Merkittävä osuus Punkaharjun Puutaidon yrityksen arvosta koostuu aineettomista pääomista. Olemassa olevien patenttien lisäksi vireillä on puurakentamisen menetelmään liittyvä patentti. Punkalive-brändin rakentamiseen tehdyt panostukset tuottavat tulevaisuudessa merkittävää liikevaihtoa ja jatkuva yhteydenpito Punkaliven kansainvälisiin huippusuunnittelijoihin kantaa nyt hedelmää.

Kestävä kehitys, ympäristön huomioiminen ja ekologisuus ovat tärkeitä Punkaharjun Puutaidon toiminnassa. Hiilijalanjälkeä pienentää se, että suurin osa raaka-aineesta tulee 150 kilometrin etäisyydeltä. Tuotannossa syntyvä jäte pidetään mahdollisimman vähäisenä ja se hyödynnetään oman energian tuotannossa tai myydään paikallisiin lämpölaitoksiin.

Punkaharjun Puutaidon tuotteet

kertakäyttöiset (Nonstop) arkkilavat paperi- ja kartonkiteollisuuteen
vanerista valmistetut rullanpäätulpat paperi- ja kartonkiteollisuuteen.
koneistetut levytuotteet suomalaisesta raaka-aineesta rakennusmateriaaleiksi ja kuljetusvälineteollisuuteen ympäri maailmaa
Punkalive-sisustuselementit, huonekalut sekä design-tuotteet

Lisätiedot: Janne Tirronen (Toimitusjohtaja) 040 520 3982