13.2.2017 klo 12:56
Uutinen

Odotukset positiiviset, mutta kasvu jää hitaaksi

Pk-yrityksiin syntyy edelleen uutta työtä

Etelä-Savon alueen suhdannenäkymät henkilökunnan määrän suhteen ovat vastaavat kuin syksyllä 2016. Alueen pk-yritysten edustajista 20 % arvioi henkilökunnan määrän olevan vuoden kuluttua tämän hetkistä suurempi ja 10 % arvioi henkilökunnan määrän olevan pienempi, saldoluvuksi muodostuu +11 (syksyllä +12). Koko maassa odotukset henkilökunnan määrän osalta ovat saldoluvun perusteella hieman positiivisemmat kuin syksyllä 2016 (+14 => +16).

Taloudellisten olojen paraneminen ei välittömästi näy yhtä suurena muutoksena henkilöstöodotuksissa, koska pk-yritykset ovat sinnitelleet heikon taloustilanteen yli pitämällä kiinni henkilöstöstään. Voimme olettaa, että pk-yrityksiin syntyy uusia työpaikkoja, vaikka suuri enemmistö eli 70 % pk-yrityksistä aikoo edelleen säilyttää nykyisen henkilömääränsä.

Yritysten kasvuhakuisuus hieman noussut

Koko maassa on eniten mahdollisuuksien mukaan kasvamaan pyrkiviä pk-yrityksiä (39 %). Etelä-Savon alueella on myös eniten mahdollisuuksien mukaan kasvamaan pyrkiviä pk-yrityksiä (44 %). Yritystoiminnan loppumista Etelä-Savossa ennakoi 3 % vastaajista. Voimakkaasti kasvuhakuisia pk-yrityksiä on koko maassa ja alueella vastaava määrä kuin syksyllä.

Investoinnit ja henkilöstön koulutus ovat koko maan ja Etelä-Savon pk-yrityksissä eniten käytettyjä uusiutumiseen liittyviä toimia.

Investoinnit lähteneet liikkeelle

Investointiodotukset ovat edelleen varovaiset ja alahaiset, vaikka positiivista virettä on ollut jo jonkin aikaa. Etelä-Savon kuin koko maan odotukset investointien arvon kehityksestä ovat saldoluvun perusteella niukasti positiiviset +5 ja +3. Keväällä 2016 saldoluku oli koko maassa -7 ja Etelä-Savossa -16.

Investoinneille on vielä useita jarruja. Yhtä yksittäistä asiaa kasvulle ei ole, vaan se koostuu useita puroista.

Kannattavuusodotukset kohonneet

Yritysten kannattavuusodotukset ovat samalla tasolla kuin syksyllä 2016 saldoluvullisesti +24. Kevään 2016 barometrissa luku oli +10. Kannattavuusodotukset alkavat normalisoitua lähestyä hyvien taloudellisten olojen tasoa. Hyvänä tasona pidetään noin 30 yksikköä.

Yritysten kehittämisen ja työllistämisen esteitä löytyy

Koko maan ja Etelä-Savon pk-yritysten pahimpana kehittämisen esteenä koetaan yleinen suhdanne-/taloustilanne. Kustannustaso ja kilpailutilanne koetaan seuraavaksi merkittävimpinä kehittämisen esteinä.

Pahimpina työllistämisen esteinä nähdään kysynnän riittämättömyys tai epävakaisuus, työvoiman saatavuus ja työn sivukulut.

Lue koko pk-yritysbarometri kevät 2017

https://www.yrittajat.fi/tutkimukset

Lisätietoja

toimitusjohtaja Mirja Haavikko, Etelä-Savon Yrittäjät p. 0500 651 310 mirja.haavikko@yrittajat.fi

puheenjohtaja Nina Rasola, Etelä-Savon Yrittäjät p. 050 517 0472 nina.rasola@rl-huolinta.fi