27.4.2017 klo 10:21
Uutinen

Ajankohtaista sängyn pohjalta

Tällä viikolla eduskunta on tehnyt päätöksen yrittäjien sairauspäivärahan omavastuun lyhenemisestä neljästä päivästä yhteen päivään. Tämä tuo toivottavasti hieman lohtua varapuheenjohtaja Sari Naukkarisen tunnelmiin sängyn pohjalle.

Lihaksia kolottaa, yskittää, räkää tulvii joka reiästä, on kylmä ja kuuma sekä ottaa päähän, tuntuuko tutulta? Näistä tuntemuksista sohvan pohjalla sain ajatuksen kirjoittaa tämän varapuheenjohtajan tervehdyksen, kun kävin oikein pohtimaan, miten meillä Suomessa voi ja saa nykyään sairastaa. Vai voiko?

Kun työntekijä sairastuu, hänellä on automaattisesti ensimmäisestä sairauspäivästä lukien yhteiskunnan luoma taloudellinen turva sairausajalleen. Työnantaja maksaa hieman työehtosopimuksista riippuen täysimääräisesti palkkaa eikä tarvitse muutoinkaan juuri muuta murehtia kuin miten selviää päivästä toiseen ja paranisi taas työkuntoon. Monta seikkaa tässä nyt oikaisen ihan tarkoituksella, mutta periaatteessa näin tämä menee. Isot työnantajat ovat tehneet työntekijän sairausloman aloittamisen hyvinkin mutkikkaaksi ja työntekijä saattaa joutua kuumehoureessa matkustelemaan pitkiä matkoja paikasta toiseen saadakseen yhden ainoan paperilapun, jolla voi todistaa oikeasti olevansa sairas. Onneksi pienet työnantajat, yrittäjät, ymmärtävät, että paperitodisteiden keräämistä tärkeämpää on saada työntekijä nopeasti paranemaan ja palaamaan töihin.

Mutta kun yrittäjä sairastuu, ei ole olemassa mitään turvaverkkoja tai todellista taloudellista turvaa sen varalle, ettei vaan kerta kaikkiaan kykene töihin. Kelan sairauspäivärahaan oikeus syntyy vasta neljän omavastuupäivän jälkeen, käytännössä nuhakuumeet ym. kausisairaudet siis sairastetaan täysimääräisesti omaan piikkiin ja yleensä yrittäjät, varsinkin yksinyrittäjät, ovat koko ajan lääkkeen voimalla töissä. Tämä puolikuntoisena työskentely saattaa asiakkaat ja muut kanssaeläjät tartuntavaaran piiriin, puhumattakaan sairauden jälkitautivaaroista mm. sydänlihaksentulehduksesta, joka pahimmillaan voi johtaa kuolemaan. Suomen Yrittäjät on onneksi nyt tarttunut tähänkin asiaan ja esittää Suomen hallitukselle puoliväliriiheen, että yrittäjien mahdollisuutta jäädä sairauslomalle edistettäisiin lyhentämällä omavastuuaika neljästä päivästä yhteen eli sairastumispäivään. Kelan sairauspäivärahan perusteena on yrittäjän YEL-työtulo ja usealla tämä on edelleen siellä minimin rajoissa, joka käytännössä tarkoittaa, että sairauspäivä on peruspäivärahan suuruinen eikä sillä makseta omia elantomenoja eikä ainakaan yrityksen kuluja, mitkä aiheutuvat yrittäjän sairastumisesta eli toiminnan hidastumisesta tai pysähtymisestä. Tässä olisikin liikeideaa kerrakseen käydä kehittelemään sellaista sijaispalvelua, monialaosaamista, jota voisi tarjota kanssayrittäjälle avuksi, kun sairastuu. Olisi joku joka vastaa puhelimeen, siirtää mahdollisia sovittuja aikoja, ottaa uusia varauksia vastaan, pitää kauppaliikkeen auki jne. Yrittäjän omaa panosta se ei tietenkään korvaisi, mutta olisipa ainakin pienenä apuna suurimman hädän hetkellä.

Suomen Yrittäjät teki viime syksynä sosiaaliturvakyselyn, jonka mukaan vastanneista yrittäjistä noin 72 prosenttia kertoi olleensa sairaana töissä viimeksi kuluneen 12 kuukauden aikana ja heistä joka viides jopa yli 10 päivää. Aika hurjaa! Lisätietoa asiasta löytyy Suomen Yrittäjien nettisivuilta.

Entä sitten, kun lapsi sairastuu. Kun lapsen vanhempi/vanhemmat ovat vieraalla töissä, on helppoa toisen jäädä kotiin, alkuun täydellä palkalla, hoitamaan sairasta lasta ja näinhän sen tulisi olla myös yrittäjillä, mutta ei ole. Kun yrittäjän lapsi sairastuu, vanhemmille ei ole olemassa mitään tosiasiallista sosiaaliturvaa, sairaan lapsen huoltajille ja hoitajille. Harva vanhempi hankkii ulkopuolista hoitajaa sairaalle lapselle ja vaikka hankkisi, sekin pitää itse maksaa. Jos olet yksinyrittäjä eikä turvaverkkoja, esim. mummoja ja vaareja, ole käytettävissä, on yritys laitettava kiinni ja jäätävä kotiin hoitamaan lasta. Luonnollinen valinta tietysti, mutta yhteiskunnallisesti ihmiset ovat epäoikeudenmukaisessa asemassa, kun toinen saa yhteisestä kassasta päivärahaa ja toinen ei. Molemmat kuitenkin maksavat veronsa ihan yhtä lailla.

Jos molemmat vanhemmat ovat yksinyrittäjiä, kumpikin omissa yrityksissään, ja heidän lapsensa sairastuu vakavasti, on perheen valittava kumpi yrittäjä lopettaa (tai keskeyttää) yritystoiminnan ja jää kotiin hoitamaan lasta. Aika raaka peli, mutta muuta vaihtoehtoa ei ole, kun kiinteiden kustannusten virta on saatava loppumaan (vuokrat, vakuutukset jne.) ja mahdollisia tukia on vasta sitten mahdollista hakea ja saada. Työntekijän palkkaaminen simsalabim on vielä suurempi päätös ja riski useallakin toimialalla, eikä siis aina todellinen vaihtoehto. Sairausloman kesto on määrittelemätön, joka tapauksessa kuukausia tai vuosia. On hirvittävän raskasta nähdä, kuinka ihmiset joutuvat tekemään tällaisia valintoja ja päätöksiä juuri siinä tilanteessa missä kaikki mahdollinen yhteiskunnan tuki pitäisi automaattisesti olla käytettävissä, juuri siinä hetkessä, kun sitä eniten tarvitsee. On realisoitava omaisuutta vain siksi, että selviäsi arjen menoista, kun tulot yllättäen loppuvat tai merkittävästi vähenevät.

Tämä on niin laaja aihe, josta voisi enemmänkin kirjoittaa, mutta ajatukseni on tässä enemmänkin herätellä pohtimaan mitä itse tekisit, jos näin kävisi, mistä luopuisit, miten valitsisit.

Elämä on niin arvaamatonta, iloineen ja suruineen, koskaan ei tiedä onko aikaa paljon vai vähän.

Pidetään huolta itsestämme ja toisistamme!

Aurinkoista ja ihanaa kevättä toivotellen Sari

Suomen Yrittäjien tiedote on luettavissa tästä.