17.5.2018 klo 13:51
Uutinen

Amaze Me Leader -leiri Skotlannissa

Skotlantilainen Leader-yhdistys Dumfries & Galloway järjestää Amaze Me Leader -seikkailuleirin omalla alueellaan elokuussa, 5.-12.5.2018. Vastaava tapahtuma järjestettiin viime vuonna Saimaan ympäriajona, ja samalla vierailtiin myös Savonlinnan seudulla. Nyt järjestämme nuorille mahdollisuuden tutustua Leader-rahoitettuihin maaseutukohteisiin Skotlannissa ja haemme viiden Leader-yhdistyksen alueelta kahtakymmentä 18-29 -vuotiaita nuorta aikuista osallistujiksi tapahtumaan.

Amaze Me Leader – Change Makers on kansainvälinen maaseudun kehittämishanke, jonka osana toteutetaan seikkailuleiri Skotlannissa. Mukaan haetaan nyt nuoria Suomesta.
Skotlantilainen Dumfries & Galloway LEADER toteuttaa elokuussa 2018 oman hankkeensa puitteissa AML-seikkailuseminaarin, joka on suunnattu EU-jäsenmaiden 18-29 -vuotiaille nuorille. Viime kesänä Amaze Me Leader -leiriläiset kiersivät viikon ajan Saimaan alueen yrityksiä ja tutustuivat Etelä-Savon lisäksi myös Etelä-Karjalan maisemiin.
Hankkeeseen osallistuvat suomalaiset Leader-ryhmät lähettävät tänä kesänä oman alueensa nuoria Skotlantiin. Mukaan pääsee 20 suomalaista, 20 skotlantilaista ja 20 nuorta muualta Euroopasta.

Maaseudun kehittämistä ja eurooppalaista yhteistyötä

Seikkailuseminaarin toimintatapa perustuu Amazing race TV-formaattiin ilman kilpailua: osallistujat jaetaan autoryhmiin, jotka vierailevat päivittäin Leader-rahoitetuissa kohteissa. Jokaiseen kohteeseen liittyy toimintaa ja tehtäviä.

Hankkeen tavoitteena on sitouttaa nuorisoa paikallisen maaseudun kehittämiseen, edistää nuorten maaseutuyrittäjyyttä elämyspedagogisin keinoin, edistää kulttuurien välistä vuorovaikutusta ja eurooppalaista yhteistyötä sekä kasvattaa nuorten tietoisuutta Leader -toimintatavasta.

Nuoria kutsutaan mukaan Skotlantiin

Leader-ryhmät kutsuvat nyt osallistujiksi toiminta-alueidensa nuoria, jotka haluavat oppia uutta, saada kansainvälisiä kontakteja ja nähdä mitä Leader-rahoituksella voidaan saada aikaan Suomessa ja Skotlannissa.
Nuorilta toivotaan kiinnostusta kehittää maaseutua nuorille sopivaksi paikaksi kasvaa, työskennellä ja asua. Lisäksi odotetaan aktiivista osallistumista, myönteistä otetta tulevaisuudesta ja halua kokeilla uutta. Intensiivinen viikko Skotlannissa vaatii myös ryhmätyötaitoja ja halua jakaa ajatuksia, taitoja ja kokemuksia toisten kanssa.

Osallistuminen ja matka seikkailuleirille Skotlantiin on maksutonta lukuun ottamatta 100 euron sitoutumismaksua.

Nuori tarvitsee vakuutuksen, englannin kielen taitoja, voimassaolevan passin, perusvarusteet matkalle vaihteleviin majoitusolosuhteisiin ja mahdollisuuden sitoutua vaiheittain etenevään ohjelmaan:
1. Valmentava koulutus 16.-17.6.2018, jossa tavataan muut osallistujat, kasvatetaan innostusta ja saadaan perustietoutta LEADER-toiminnasta sekä eväät Skotlannin matkalle.
2. Amaze Me Leader-seikkailuseminaari Skotlannissa 5.-12.8.2018.
3. Syyskuussa loppuseminaari, jossa esitellään Leader-toimijoille matkan varrella koettua, jaetaan ja työstetään ideoita ja opitaan lisää LEADER-rahoituksesta.

Hakuaika Amaze Me Leader-seikkailuseminaariin suomalaisille nuorille on 23.4.-25.5.2018.

Haku osallistujaksi englanninkielisellä lomakkeella osoitteessa http://www.piallysmies.fi/hankkeet/amazeme-leader-2018 . Opiskeleva nuori voi halutessaan kysyä oppilaitoksestaan seikkailuseminaarin opinnollistamisen mahdollisuutta.

Hanketta toteuttavat Piällysmies ry, Veej’jakaja ry, Rajupusu Leader ry, Leader Länsi-Saimaa ry, Pohjois-Kymen Kasvu ry sekä Dumfries & Galloway LEADER.
Arvioinnin, menetelmäosaamisen ja konseptoinnin asiantuntijana toimii Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu XAMK, joka opiskelijayhteistyönä järjestää myös suomalaisten osallistujien valmentautumistapaamisen ja loppuseminaarin.