26.9.2018 klo 13:02
Uutinen

Puuttuvan työporukan paikkaus

Etelä-Savon yrittäjien alainen yksinyrittäjävaliokunta on perustettu vastaamaan yksinyrittäjien tarpeisiin. Valiokunnan puheenjohtajana toimii Mikkelin vuoden yksinyrittäjäpalkinnon saaja Saara Liukkonen. Muita jäseniä on Mikkelistä Iina Särkkä, Pieksämäeltä Karri Peltola, Savonlinnasta Heikki Härkönen, toimistolta Mirja Hytönen ja allekirjoittanut Etelä-Savon Yrittäjien edustajana. Tavoitteenamme on helpottaa yksinyrittämistä ettei yksinyrittäjä olisi niin yksin kuitenkaan. Haluamme tarjota tilaisuuksia tavata muita yrittäjiä ja verkostoitua ja jakaa kokemuksia. Yrittäjyyttä voi myös vahvistaa osallistumalla koulutuksiin.

Viidennet yksinyrittäjätreffit vietettiin Tanhuvaarassa pari viikkoa sitten. Meillä oli erittäin rentouttava ja monipuolinen viikonloppu, koulutusta, urheilua ja yhdessäoloa sopivasti. Eräs yrittäjä kiteyttikin hyvin, että nämä ovat yrittäjien tyky-päiviä. Luulen, että kaikki palasivat hyvillä mielin kotiin ja uusia treffejä suunniteltiinkin jo innokkaasti. Kyllä jatkoa seuraa ja toivotan kaikki yksinyrittäjät mukaan seuraaviin treffeihin, yritämme keksiä taas uusia juttuja ohjelmaan. Kiitos myös yhteistyökumppaneillemme Marski-Datalle ja Kaakon Viestinnälle, jotka osaltaan mahdollistavat nämä tapaamiset.

Koulutuspuolella voimme ylpeänä esitellä tänä syksynä alkavan Yksinyrittäjäakatemian. Idean yksinyrittäjäakatemiasta on kehittänyt Uudenmaan Yrittäjät ja suuret kiitokset lähteekin Petri Ovaskalle Uudenmaan yrittäjiin opastuksesta ja innoituksesta.

Koulutus järjestetään yhteistyössä Etelä-Savon ammattiopiston eli Esedun kanssa ja haku sinne on parhaillaan käynnissä. Haku on päällä 12.10 asti ja koulutus alkaa 29.10. Koulutuksen tavoitteena on vahvistaa yksinyrittäjien liiketoimintaosaamista. Yksinyrittäjäakatemiassa voi suorittaa Yrittäjän ammattitutkinnon tai tutkinnon osia Yrittäjän ammattitutkinnosta, johtamisen erikoisammattitutkinnosta tai tuotekehitystyön erikoisammattitutkinnosta. Koulutuksessa käsitellään asioita yksinyrittäjän näkökulmasta. Koulutus toteutetaan oppisopimusopintoina ja sisältää lisäksi kerran kuussa lähiopetuspäivän. Lisäksi opinnoissa on tukena ja sparraajana mentori. Tarkemmat tiedot opintojen aikatauluista ja sisällöistä tästä tai hakupiste@esedu.fi.

Suomen Yrittäjien jäsenistä suurin osa on yksinyrittäjiä, he ovat siis tärkeä joukko jäsenistämme. Uskon, että myös toisin päin, järjestö on tärkeä yksinyrittäjille. Tarjoamme sen työporukan, joka usein puuttuu yksintyöskenteleviltä. En väitä, että yksinyrittäjät olisivat yksinäisiä ja eristäytyneitä, mutta joskus tekee hyvää lähteä työporukan kanssa tuulettumaan. Tervetuloa siis mukaan, jos vähänkin siltä tuntuu.

Tunnelmallista syksyä kaikille yrittäjille!

Sari Jokinen
Varapuheenjohtaja