25.10.2018 klo 10:47
Uutinen

Turha pelko pois 

Maamme hallituksen esitys helpottaa alle 10 hengen mikroyritysten henkilöperusteista irtisanomista on oikean suuntainen. Se on yksi tärkeä keino rohkaista yrityksiä palkkaamaan työntekijöitä ja luomaan uusia työpaikkoja. Etelä-Savossa kuten koko Suomessa yritykset kärsivät työvoimapulasta ja kilpailevat hyvistä työntekijöistä.

Yhdelläkään yrityksellä ei ole varaa tulla tunnetuksi työnantajana, joka ei arvosta työntekijöitään. Pienyrityksissä on tutkimusten mukaan hyvä henki ja yrittäjät sanovat työntekijän irti vain pakosta. Jokainen työntekijä on avainhenkilö ja hänen työpanoksensa on tärkeä. Irtisanominen on yrittäjälle aina kova paikka ja irtisanomista ei tehdä kevyin perustein. Pienten yritysten mahdollisuus kasvaa suuremmaksi lähtee osaavasta ja motivoituneesta henkilökunnasta.

Tällä hetkellä Etelä-Savosta häviää noin 1000 työpaikkaa vuodessa. Eniten uutta työtä ja uusia työpaikkoja syntyy pieniin yrityksiin. Helpotuksia työllistämiseen tarvitaan.

Hyvästä taloustilanteesta huolimatta pk-yrittäjät ennustavat, että työllisyys ei kasva yhtä nopeasti kuin viime vuonna. Suomen Yrittäjien vuonna 2017 teettämän tutkimuksen mukaan 37% kaikista pk-yrityksistä olisi valmis palkkaamaan uusia työntekijöitä, jos henkilöperusteista irtisanomista helpotettaisiin. Karkean arvion mukaan tämä voisi tarkoittaa Etelä-Savossa noin 400 uutta työllistymistä. Moni yrittäjä on yksinyrittäjä siksi, että kokee palkkaamisen riskin liian korkeaksi.

Jokainen rekrytointi on pienelle yritykselle suuri riski. Moni yrittäjä pelkää epäonnistuvansa ja tekee itse pitkiä työpäiviä. Onnistuneesta rekrytoinnista huolimatta voi työn tekemisessä ja työntekijän toiminnassa tapahtua koeajan jälkeen muutoksia. Pitkä koeaika ei ole ratkaisu työllistämisen helpottamiseksi.

Hallitus aikoo helpottaa työllistämistä pienissä yrityksissä. Yksilöperusteisen irtisanomisen kriteerejä halutaan lieventää alle kymmenen työntekijää työllistävissä yrityksissä.

Yritys voisi irtisanoa työntekijän, jos hän rikkoo tai laiminlyö työvelvoitteen tai käyttäytyy epäasiallisesti. Ensin työntekijälle on annettava varoitus ja mahdollisuus korjata asia.

Valtaosa työntekijöistä tekee työnsä hyvin ja käyttäytyy asiallisesti. Suunniteltu muutos ei vaikuta heihin mitenkään. Kun työntekijät ovat juuri heille sopivissa töissä, yritysten tuottavuus paranee. Ajan kuluessa yrityksellä on mahdollisuus palkata lisää työntekijöitä, jolloin myös työllisyys paranee.

Tämän uudistuksen vastustajat levittävät julkisuudessa virheellisiä väitteitä. On väitetty, että työntekijän voisi irtisanoa ilman, että työntekijälle kerrotaan syy. Tai työsuhteen voi lopettaa esimerkiksi iän, sukupuolen, uskonnon, ay-jäsenyyden, ylipainon, seksuaalisen suuntautumisen tai ylitöistä kieltäytymisen takia. Nämä väittämät eivät ole totta vaan nykylain mukaiset syrjivät ja kielletyt irtisanomisperusteet säilyvät. Kansainvälisten sopimusten ja Suomen perustuslain johdosta pärstäkerroinperusteet eivät ole mahdollisia. Ylitöistä saa aina kieltäytyä. On vastuutonta lietsoa turhaa pelkoa.

Mirja Haavikko
toimitusjohtaja
Etelä-Savon Yrittäjät