28.1.2020 klo 15:25
Uutinen

Yrittäjyyden rooli korostuu tulevaisuudessa

Yritysten omistajanvaihdosten tärkeydestä (niin alue- ja kuin kansantaloudelle), haasteista, pullonkauloista, uhista ja mahdollisuuksista on puhuttu koko 2000 -luku hyvinkin ponnekkaasti

Ja aihe on edelleen, vuoden 2020 alussa, ajankohtainen. Suomessa on tällä hetkellä noin 80 000 yli 55 -vuotista yrittäjää, ja siten omistajavaihdoksen edessä seuraavan kymmen vuoden kuluessa arvioidaan olevan n. 50 000 yritystä (eli n. 5 000/vuosi). Oman maakuntamme osalta tämä arvioinnin tulos tarkoittaisi noin 2 000 omistajanvaihdosta seuraavan kymmenen vuoden aikana (eli n. 200/vuosi). Vaikka yrityskaupoista ei ole saatavilla kaikenkattavia tilastoja, tiedetään, että em. määrät eivät viime vuosina täyttyneet.

Eikä pato ole täysin murtunut vieläkään mutta Finnveran arviot määrän noususta (2 000 > 4 000) ovat toivoa antavia. Finnveran (2019) mukaan, euromääräisesti sekä tehtyjen rahoituspäätösten kappalemäärällä mitattuna yrityskaupat kasvoivat meillä Etelä-Savossa, kuten myös Pohjois-Savossa, Uudellamaalla, Lapissa ja Varsinais-Suomessa.

Positiiviseen käänteeseen on vaikuttanut merkittävästi pk-yritysten halu kasvaa ja uudistua yrityskaupan myötä. Mutta myös aloittavien yrittäjien keskuudessa ilmiö on kasvussa. Ns. Restart up:it (omistajanvaihdoksien kautta uuteen nousuun lähtevät yritykset) ovat saamassa jalansijaa yrittäjyyden yhä monimuotoistuvassa ekosysteemissä – sarja- ja portfolioyrittäjyys antavat potkua myös omistajanvaihdoksiin. Jatkajan löytymisestä riippumattomat syyt omistajanvaihdosten toteutumattomuuteen voivat olla liiketoiminnan lopettaminen esim. toimialan voimakkaan murroksen johdosta tai se, että nykyiset yrittäjät jatkavat työuriaan yhä pidempään.

Joka tapauksessa yrittäjyyden rooli tulee korostumaan entisestään tulevaisuudessa. Yrittäjyyteen kannustetaan entistä enemmän jo opiskelujen aikana ja jatkossa oppilaitoksissa tulisi korostaa myös sitä, että yrittäjyyden voi aloittaa myös ostamalla yrityksen tai sen liiketoiminnan. Valmiin yrityksen jatkamisessa ovat etuina mm. valmis asiakaskunta, osaava henkilöstö, verkostot ja tunnettuus asiakkaiden keskuudessa. Useat tutkimukset osoittavat, että omistajanvaihdos on matalampi riskinen vaihtoehto kuin uuden perustaminen.

Mutta ovatko luopujat ja heidän yrityksensä valmiita vaihdokseen? Sitä tulisi jokaisen yrittäjän pohtia hyvissä ajoin – tai oikeastaan yritys tulisi olla myyntikunnossa ja -valmiina kaiken aikaa. Sen lisäksi, että se kiinnostaa tällöin mahdollisia ostajia, se kiinnostaa myös nykyisiä sekä uusia asiakkaita. Muutoin edessä voi olla kohtaanto-ongelmia sekä jatkajan löytymisen suhteen, että yrityskaupan hinnoittelun osalta, taantuvasta kassavirrasta puhumattakaan.

Nuorempi sukupolvi on siis valmis yrittäjyyteen myös omistajanvaihdoksien kautta, mikäli liiketoiminnassa nähdään olevan potkua. Start Up –buumi lienee saavuttanut huippunsa ja arvostus Restart Up –yrityksiä kohtaan kasvaa. Luopujan on itse nähtävä yrityksen tulevaisuus ja tuoda se visio myös potentiaalisten jatkajien tietoisuuteen. Jatkaja tarvitsee sytykkeen kiinnostuksen heräämiseen, vaikka hän tekeekin sen jälkeen oman vision ja stepit sen saavuttamiseen.

Yrityksen omistajanvaihdospolkua ei tarvitse – eikä kannata – yrittäjän yksin lähteä kulkemaan, vaan asiantuntija-apua on saatavilla mm. Itä-Savon Uusyrityskeskuksen ja Kehitysyhtiö Miksei Mikkelin Enter to Business -palvelujen kautta, sekä useiden muiden yrittäjyyttä tukevien asiantuntijatahojen välityksellä.

Kirjoittaja on yritysneuvoja ja Enter to Business -koordinaattori Katja Remes, Itä-Savon Uusyrityskeskuksesta. ENTER TO BUSINESS -Jatkajien hakeminen omistajavaihdoksiin tuleville yrityksille ja jatkajan onnistumisen varmistaminen Etelä-Savon alueella on yhteishanke, jossa päätoteuttajana toimii Itä-Savon Uusyrityskeskus ry ja osatoteuttajana Mikkelin Miksei Oy. Lisätiedot palveluista www.isuyk.fi/palvelut