29.1.2020 klo 22:41
Uutinen

Ei lunta, ei majoitusvarauksia?

Punkaharjulle satoi vihdoin viime päivinä paksu lumikerros ja pääsimme Harjun Portilla huokaisemaan helpotuksesta. Olemme Harjun Portilla keskittyneet talvimatkailun kehittämiseen mm. retkiluistelutuotteen kautta ja takana on mahtavia luisteluviikonloppuja. Talven vetovoima perustuu kuitenkin siihen lumiseen mainoskuvaan – jos lumen tulo viivästyy tai sitä on vähän, vaikuttaa se valtavan paljon talven onnistumiseen luisteluista huolimatta.

Vaikka vähälumisuus edesauttaa retkiluistelureitistön ylläpitoa ja meillä käy luistelulomilla asiakkaita Hollantia ja Keski-Eurooppaa myöten, määrittelee silti lumen määrä majoitusvarauksien määrää ja majoituksien kestoa valtavasti. Etenkin tammikuussa, jonka onnistuminen majoitusrintamalla ratkeaa käytännössä ja marras-joulukuussa – ennakkovaraukset ovat alkutalvelle minimissään, kunnes lumi saapuu ja reitistöt päästään avaamaan.

Lumeen liittyy meidän yrityksemme kohdalla kaksi mielenkiintoista, joskin täysin mutu-tuntuman havaintoa asiakkaiden kanssa keskusteluista vuosien varrella:

  1. Venäläiset varaavat vasta lumen tultua. Yli 80% venäläisasiakkaistamme on Pietarin alueelta ja varauksia ei juuri tehdä, ennen kuin lunta ja jäätä on varmuudella. Vain muutama vuosi sitten oli vallalla vielä käytäntö, että loma varattiin ja paikalle tultiin kelistä riippumatta.
  2. Jos ei lunta kotipihassa, ei sitä varmaankaan ole myös Punkaharjulla. Tyypillinen talven majoitusasiakkaamme on +40v luonnosta kiinnostunut pariskunta/kaveriporukka Uudeltamaalta. Niinä talvina, kun Helsingissäkin on lumiset olosuhteet, varataan Punkaharjun hiihtelylomia ainakin meille eri malliin. Hiihto ja kotimaan matkailukin on ihan eri tavalla mielessä, kun maa ei ole mustana ja uskalletaan luottaa lumen riittävyyteen muualla.

Kun lunta ja jäätä on, on matkailutuotteemme varsin vetovoimainen ja talvesta voi odottaa onnistunutta majoitusmyynnin saralla. Tästä talvesta voi edelleen tulla varsin hyvä, sillä hiihtolomiin kulminoituu paljon.

Markus Kaskinen
yrittäjä
Matkailukeskus Harjun Portti