6.2.2020 klo 15:15
Uutinen

Työ antaa sekä pito- että vetovoimaa

Aluejohtaja Niina Kuuva aukaisi tänään Mikkelissä pidetyn RekryOn 2020 tapahtuman. Lue Niinan puhe.

Voitin ensimmäisen kesätyöpaikkani arvalla. Se oli Juvan kunnan teknisen toimen varikolla, puistotöitä. Tärkeimmät työvälineet olivat trimmeri ja ruohonleikkuri. Se oli ensimmäinen työyhteisö ja tarjosi ensimmäiset kokemukset työntekijänä toimimisesta. Ilmeisesti kokemukset olivat molemmin puolin kohtuullisia, sillä samoissa tehtävissä meni seuraavat viisi kesää ja viimeinen ”kesä” kestikin puoli vuotta

Täällä on tänään lähes 60 näytteilleasettajaa, mitä voi pitää ihailtavana määränä. Työnantajien lisäksi paikalla on mm. oppilaitoksia ja työllistymispalveluiden edustajia. Tarjolla on pääosin kausi- ja kesätyöpaikkoja. Monet teistä tulevat tarjoamaan tänä vuonna ensimmäisen työpaikan nuorelle ja se tulee olemaan merkityksellinen askel ihmisen elämänpolulla. Se on omiin motivaatiotekijöihin tutustumista, arvojen punnintaan, itsensä rakentamista työntekijänä ja alaisena sekä oman tulevaisuuden pohtimista. Ja olipa työkokemus tai ikä mikä tahansa, avaa uusi työ täysin uuden elämänvaiheen ja kokemusten piirin.

Työpaikalla ja työnantajilla on erityinen merkitys koko Etelä-Savon alueen ja Mikkelin kehitykselle. Askel työhön on askel paikkakuntaan heille, jotka muuttavat tai pendelöivät Mikkeliin työn perässä. Työpaikka on Mikkelin pitovoimaa heille, jotka opiskelevat kaupungissa ja ovat työuransa alkupäässä. Voisi ehkä sanoa niin, että alueen työpaikkojen markkinointi on parasta kaupungin markkinointia. Työ antaa sekä pito- että vetovoimaa – kiinnityksen täällä toimiville ja tänne haluaville.

Etelä-Savossa yrittäjien osuus työllisistä on ollut perinteisesti merkittävän suuri ja alueittain tarkasteltuna taakse jäävät kaikki muut maakunnat Etelä-Pohjanmaata lukuun ottamatta. Kaikkiaan maakunnassa on yrityksiä noin 9 600 ja niissä tehdään työtä vuosittain noin 30 000 henkilötyövuoden verran. Etelä-Savon yrityskannassa korostuu mikroyritysten osuus hieman muuta vahvempana, sillä jopa 95 prosenttia alueen yrityksistä on näitä alle 10 henkilöä työllistäviä mikroyrityksiä, kun koko maassa osuus on n. pari prosenttia vähemmän.

Pienten ja keskisuurten yritysten merkitys alueiden elinvoimalle on merkittävä. Kun katsotaan kulunutta vuosituhatta koko maan tasolla, on suurin osa työpaikoista syntynyt juuri alle 50 henkilö työllistäviin yrityksiin. Yhteensä näissä yrityksissä on jääty yli 81 000 työpaikkaa plussalle vuosina 2000-2017. Keskisuurissa yrityksissä nettomuutos on ollut vastaavasti reilut 53 000 työpaikkaa. Menettäjiä ovat olleet suuret, yli 500 henkilöä työllistävät yritykset.

Hyvät elinkeino- ja kehittäjätoimijat,

Etelä-Savon tilanteesta ei ole mairittelevasti uutisoitu viime aikoina. Viimeisimpänä karttaharjoituksen teki Pohjoismaiden ministerineuvosto, joka julkaisi tiistaina State of Nordic Region 2020 -raportin. Väestökehitystä, työmarkkinoita ja taloutta vertaamalla maakuntamme oli perimmäisenä Pohjoismaiden vertailussa. Huomio kannattaa johtopäätöksiä tehdessä kiinnittää kuitenkin myös siihen, kehen meitä verrataan ja mitä mittareita käytetään. Mutta ministerineuvoston raportin sanoma on siitä huolimatta voimakas.

Mutta auttaako meitä nyt se, että jäisimme tuleen makaamaan?

Olemme varsin hyvin tietoisia jo väestökehityksestä, ikääntymisestä, veropohjan kaventumisesta ja niin edelleen. Uskon, että alueemme kehittäjätoimijoilla ja luottamushenkilöillä on hyvä tilannekuva ja tietoisuus ongelmien vakavuudesta sekä ymmärrys siitä, mihin kehitys johtaa, jos ennusteet toteutuvat sellaisenaan tai jopa huonompina. Varautumisen skenaario on oltava, mutta se yksin ei riitä. On vastavoiman aika, johon tarvitsemme savolaista sitkeyttä, itseluottamusta ja pohjanmaalaista uhoa – ja uhoa ennen kaikkea itsellemme ja kanssatekijöille.

Kun väestö vanhenee, se tarvitsee hyvinvointipalveluja ja uutta teknologiaa. Koska väestömme ikääntyy muita maakuntia ja muita maita vuosia ja jopa vuosikymmeniä aiemmin, on meillä mahdollisuus olla hyvinvointipalveluiden pioneereja, joiden tuotteita ja toimintamalleja skaalataan ja viedään ulkomaille tulevaisuudessa.

Koska meillä on maailman todistetusti puhtaimmat vesivarat ja olemme pystyneet myös kehittämään vesienpuhdistuksesta liiketoimintaa, on meillä mahdollisuus ratkaista globaaleja ongelmia alueilla, joissa kuivuus ja juomaveden saastuminen on saamassa suuria väestömassoja liikkeelle.

Koska meillä on hyvä metsäosaaminen ja mm. Savonlinnan tammikuussa Kasvu 1 -tutkimuslaboratorio, on meillä kohta mahdollisuus ratkaista globaalia hiilinieluongelmaa ja puustokatoa eteläsavolaisella osaamisella.

Myös matkailijat ovat löytämässä Saimaan järvialueen. Vaikka matkailijoiden yöpymismäärissä tämä ei vielä ole juuri konkretisoitunut, on havaintoja siitä, että tietoisuus on kasvanut, matkanjärjestäjät tunnistavat yrityksemme ja alueemme ja kansainväliset lentoyhtiöt avaavat uusia yhteyksiä.

Hyvät kuulijat,

On kyse siitä, uskallammeko yrittää ja uskoa tulevaan. Yhdessä, alueena ja erilaisina toimijoina. Oman paikkakunnan kehitys ei ole vain ja ainoastaan maakuntajohtajan, kaupunginjohtajan, luottamushenkilön, kehitysyhtiön, yrityksen tai järjestön asia. Se on koko paikallisyhteisön asia ja siksi ilmanala on saatava muutettua kehitykselle, kokeilemiselle ja innostumiselle paljon avoimemmaksi.

Hyvät messukävijät,

Työnantajina, koulutustoimijoina ja meillä edunvalvontajärjestönä on osaltamme vastuu siitä, että Mikkelin ja maakunnan vetovoima, pitovoima ja kasvun voima paranee. Me luomme osaltamme päivittäin ihmisille tilaisuuksia siihen, että Maisa, Vili tai Pekko voivat perustaa elämänsä tänne ja rakentaa mieleistänsä tulevaisuutta. Me autamme työtä ja tekijää kohtaamaan, kannustamme, sparraamme ja kuuntelemme. Jokaiseen Mikkeliin vähänkin haluavaan on tartuttava voimakkaammin. Työnhakijana on ammattitaitoisia ja motivoituneita ihmisiä.

Tämä tilaisuus on tärkeä teko osaamisen, työn ja tekijän kohtaamiseksi. Kiitos jo tässä vaiheessa kaupungille yhteistyökumppaneilleen, näytteilleasettajille, yrittäjä Saara Liukkoselle ja messukävijöille. Toivotan Etelä-Savon Yrittäjien puolesta uutta luovia kohtaamisia ja tekemisen iloa, tulevaisuuteen katsoen!