26.3.2020 klo 14:27
Uutinen

Yritykset ovat yhteiskunnan kantokyvyn kivijalka

Yhteiskunta on kohdannut historiansa pahimman shokin sitten sotien. Koronapandemian ensimmäisessä aallossa teollisuus kärsi komponenttipulasta, toisessa aallossa peruttiin tapahtumat ja kulttuuritoiminnot, kolmannessa aallossa ravintoloiden asiakasvirta hiipui ja neljännessä aallossa vaikutukset näkyvät laajemmin palvelukentässä. Tilanteesta on kärsinyt myös mm. joukko kuljetusyrityksiä. Puutarha- ja marjatiloilla puolestaan uhkaa loppua työvoima, jos kausityöntekijöitä koskevaa ongelmaa ei saada ratkaistua. Emme tiedä, kuinka kauan tilanne tulee jatkumaan, millaisella voimalla ja millaisia ovat seuraavat aallot.

Tähän viikkoon mennessä yritysten tekemiä lomautusilmoituksia on Etelä-Savossa kertynyt noin 50 yritykseltä, ja niiden piirissä on noin 3 500 työntekijää. Kaikkia näistä lomautuksista ei tultane toteuttamaan, mutta toisaalta uusia lomautusilmoituksia tulee lisää.

Yritykset ovat jo aktivoituneet hakemaan Business Finlandin häiriötilannerahoitusta. Koko maassa hakemuksia on jätetty n. 9 000 kappaletta ja eteläsavolaisia yrityksiä näistä on n. 100. Lähipäivinä on avautumassa ELY-keskusten kehittämisavustukset. Rohkaisemme jäsenyrityksiä käyttämään näitä instrumentteja hyödyksi. Kaikkien tilanteisiin ne eivät valitettavasti sovellu, mutta tiedotamme teitä sitä mukaa, kun uusia instrumentteja avautuu.

Selvää myös on, että maan hallituksen tukitoimet eivät ole vielä riittäviä. Hyvää on mm. se, että yrittäjät ja freelancerit päästetään nyt työttömyysturvan piiriin. Huonoa vastaantulojen lainapainotteisuus. Tosin tilanteet muuttuvat nopeaan ja tätä tekstiä kirjoittaessani tuli tieto, että hallitus aikoo osoittaa yrityksille miljardin euron verran suoria tukia koronatilanteen aiheuttamiin ongelmiin. Yritykset tarvitsevat nopeita ratkaisuja akuuttiin kassakriisiin. Pyydän, että olisitte minuun yhteydessä, jos havaitsette ongelmatilanteita tukielementtien kanssa tai jos tulee mitä tahansa muita edunvalvonnallisia asioita esille.

Selvää on, että koronaviruksen vaikutukset eteläsavolaisiin ihmisiin ja yrityskenttään tulevat olemaan voimakkaita. Tärkeää tässä hetkessä on se, että eri toimijat tulevat yrityksiä ja yritykset toinen toistaan vastaan. Näemme jo nyt, että eteläsavolaisissa yrityksissä on valtavasti innovatiivisuutta. Taksit ja ravintolat toimivat yhdessä, verkkokauppoja rakentuu ja yritykset tuotteistavat palveluitaan uusin tavoin. Merkille pantavaa on myös se, että kunnissa tunnistetaan viimeistään nyt yritysten merkitys paikallisen elinvoiman ja jatkuvuuden kannalta.

Kukaan ei halunnut sitä, että kokisimme tämän ajan. Mutta tässä palon ja tuhkan alla on uusia kasvun siemeniä jo nyt. Kun tästä selviämme, ei etätyö ole enää slogan, kotimainen ruoka itsestään selvyys tai hajautettu yhteiskunta resurssitehoton maailmankuva. Pakon edessä syntyy nopeutetulla ajanjaksolla vastaiskuja ja avauksia muutokseen.

Siihen saakka meidän tulee pitää toisistamme huolta ja taistella eteläsavolaisten ihmisten ja heidän elinkeinojensa puolesta.

Niina Kuuva
aluejohtaja
Etelä-Savon Yrittäjät