17.2.2021 klo 10:41
Uutinen

Tervetuloa Ajatusvalamo 2021 -seminaariin

Heinäveden Yrittäjät ry kokoaa kolmatta kertaa asiantuntijoita ja ajattelijoita Ajatusvalamo-seminaariin 1.–2. maaliskuuta. Seminaarin ydinpaikkana toimii Valamo, mutta yleisö tavoitetaan pääosin virtuaalisesti.

Seminaarin otsikkona on tänä vuonna Epävarmuuden ja luovuuden aika. Tavoitteena on miettiä, miten korona, ilmastonmuutos ja muut epävarmuustekijät pystyttäisiin kääntämään uhkakuvista mahdollisuuksiksi.

Seminaarin ensimmäisen päivä koostuu alustuksista ja paneelikeskustelusta. Sen pääpuhujat ovat eduskunnan puhemies Anu Vehviläinen, Suomen Yrittäjät ry:n toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen, Tampereen ylipiston sosiaalipolitiikan emeritusprofessori Pertti Koistinen, yrittäjä Jannika Joutsenniemi, Happymoor sekä senior partner Jari Somero, Mitä Jos Oy.

Seminaarin toinen päivä on omistettu työpajatyöskentelylle. Keskustelun tavoitteena on löytää käytännön ideoita ja toimia, miten erilaiset epävarmuustekijät saadaan käännettyä vahvuudeksi ja eduksi varsinkin Itä-Suomen alueella.

Koronarajoitusten vuoksi seminaarin ensimmäinen päivä järjestetään pelkästään netin välityksellä. Seminaarin toisen päivän työpajassa on vielä tilaa myös niille, jotka haluavat tulla fyysisesti paikalle, mutta myös siihen voi osallistua netin välityksellä. Striimin linkki on ohjelman lopussa.

Työpajatyöskentelyä on tarkoitus jatkaa myös seminaarin jälkeen sarjalla paikallisia työpajoja, joissa pohditaan ajatusten jalkauttamista paikallisesti ja toisaalta syvennetään ja kehitetään edelleen Valamossa syntyneitä ajatuksia ja toimintamalleja.

Seminaari on maksuton ja se on suunnattu yrittäjille, kuntapäättäjille ja järjestötoimijoille ja yleensäkin kaikille, jotka ovat kiinnostuneita alueellisesta kehittämistyöstä.

Seminaarijärjestelyistä vastaa Heinäveden Yrittäjät ry yhteistyössä Pro Järvi-Suomi ry:n ja Heinäveden Matkailuyhdistys ry:n kanssa.

Seminaarin ohjelma

Maanantai 1.3.

Klo 10-11 Ilmoittautuminen ja kahvit

Klo 11 Seminaarin avaus, käytännöt ja filosofinen lähtökohta
Tuomo Koponen, pj, Heinäveden Yrittäjät ry
Mikko Keinonen, seminaarin tuottaja, Heinäveden Yrittäjät ry

Klo 11.30 Epävarmuuden aika
Professori Pertti Koistinen

Klo 12.20 Lounastauko

Klo 12.50 Yrittäjyys epävarmuuden ajassa
Mikael Pentikäinen, toimitusjohtaja , Suomen Yrittäjät ry
Jannika Joutsenniemi, yrittäjä, Happymoor

Jari Somero, senior partner, Mitä Jos Oy

Klo 14.40 Kahvitauko

Klo 15 Eduskunnan puhemies Anu Vehviläisen puheenvuoro

Klo 15.15 Paneelikeskustelu päivän teemoista
Anu Vehviläinen, Mikael Pentikäinen, Pertti Koistinen, Jannika Joutsenniemi

Tiistai 2.3.

Työpaja: Kuinka käänmämme epävarmuuden Itä-Suomessa toiminnan vapaudeksi ja hyödyksi? Keskustelua vetämässä yrittäjä Jannika Joutsenniemi (Happymoor), senior partner Jari Somero (Mitä Jos Oy) ja mediayrittäjä Mikko Keinonen (Soisalo-Media).

Klo 10 Työpaljan pohjustava yleiskeskustelu ja kysymyksenasettelu

Klo 11.30 Lounastauko

Klo 12 Pienryhmätyöskentelyä eri teemoista

Klo 13.45 Kahvitauko

Klo 14 Ryhmätyön tulosten läpikäynti ja loppuyhteenveto

Klo 16 Seminaarin päätös

Zoom-linkki Ajatusvalamon striimiin:

1. päivä:

https://us02web.zoom.us/j/87645436368?pwd=T2ZpQndNbFFXOTQvdTVnb3F0RXNQdz09

2. päivä, työpaja

https://us02web.zoom.us/j/85731897029?pwd=ZEJpMEhtNFFwZXF4SmdNdm9QbDZRUT09

Pari ohjetta Zoom-striimiä varten:

1. Jos mahdollista, ilmoittaudu etukäteen sähköpostiin: ajatusvalamo@gmail.com. Mukaan voi tulla ilmoittautumattakin, mutta osanottajamäärä vaikuttaa käyttämiimme teknisiin ratkaisuihih.

2. Kun kirjaudut Zoom-kokoukseen, suosittellemme käyttämään koko nimeä, koska keräämme seminaarin osanottajalistan rahoittajia varten.

Seminaarin kotisivu: www.ajatusvalamo.net

Lisätietoja:
Mikko Keinonen
045 7871 3451
soisalomedia@gmail.com